a a

Pohjolan palvelukeskus aukesi kädentaitopajan iloisen muuttokulkueen siivittämänä

Julkaistu 2.6.2016 13.45

Itsetehtyjä hattukoristeita, kauniita kaulakoruja ja näyttäviä banderolleja sekä rutkasti iloista mieltä – niistä oli eläkeläisten kädentaitopajan muuttokulkue tehty.

– Tammelan palvelukeskus muuttaa Pohjolankadulle, me muutamme tällä tavalla, iloitsi palvelukeskuksen kädentaitopajan askarteluohjaaja Marika Litukka.

Valokuva: Muuttokulkue matkalla Pohjolankadulle
Kädentaitopajan asiakkaiden kulkuetta johti Anni Nylundin ajama riksapyörä. Vieressä kävelee askarteluohjaaja Marika Litukka.

Keskiviikkoaamuna 1.6.2016 järjestettyyn muuttokulkueeseen osallistui viitisenkymmentä kädentaitopajan asiakasta sekä palvelukeskuksen henkilökuntaa. Matkan varrelta kulkueeseen liittyi vielä muutaman lähitalon asukasta.

Kädentaitopajalla aamuvirkkukin viihtyy

Kun kyseessä ovat kädentaitopajan aktiiviset asiakkaat, oli vaatetuskin sen mukainen. Jokaisella oli jotain pajassa tai muuten itsetehtyä. Pirkko Hautamäki kertoi ommelleensa mekkonsa kädentaitopajalla, Leena Vessari puolestaan esitteli omatekoisia rannekoruja.

Valokuva: Pirkko Hautamäki ja Leena Vessari
Pirkko Hautamäki ja Leena Vessari olivat hyvillä mielin mukana muuttamassa kädentaitopajaa.

Liisa Kolehmainen on käsityöpajan vakioasiakas. Hän kertoo nähneensä vuosi sitten joulukorttipajan mainoksen ja mielenkiinnosta menneensä mukaan. Hän jäi saman tien koukkuun.

– Melkein joka päivä olen kädentaitopajalla jo aamukahdeksalta. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja niin tyytyväinen, että on olemassa tällainen paja, jossa voin edes käsilläni tehdä jotain.

Valokuva: Liisa Kolehmainen
Liisa Kolehmainen oli pukeutunut lähes päästä varpaisiin itsetehtyihin vaatteisiin ja asusteisiin. Vain kengät ja hattu olivat ostettuja, tosin hattua oli somistettu omatekoisella koristeella.

Kaupungin neljäs riksapyörä Pohjolan palvelukeskukseen

Pohjolan palvelukeskuksessa päivää jatkettiin aurinkoisella sisäpihalla maljan nostolla ja yhteislaululla. Lauluun yhtyivät myös palvelukeskuksen yläkerroksissa olevan palvelukodin asukkaat, jotka olivat tulleet parvekkeille ohjelmaa katsomaan.

Tilaisuudessa julkistettiin upouuden sähköavusteisen riksapyörän nimi. Koukkuniemen Heikki ja Kaija sekä Pispan palvelukeskuksen Kulkuri saivat seurakseen Kaunottaren.

– Kaunotar ei pääse lepäämään laakereillaan, vaan sen on tarkoitus kulkea koko kesä. Se on tarkoitettu kaikille palvelukeskuksen ja päiväkeskuksen asiakkaille sekä ryhmäkotien asukkaille, kertoi vastaava palveluesimies Merja Korpi.

Valokuva: Riksapyörän nimenjulkistus
Merja Korpi nappasi sisäpihan lammesta kastajaisveden ja julkisti palvelukeskuksen uuden riksapyörän nimen. Kaunotar on kaupungin neljäs sähköavusteinen riksapyörä.

Aktiivinen eläkeläinen – palvelukeskuksessa on toimintaa juuri sinulle

Palvelukeskukset ovat lähiseudun asukkaiden yhteisiä olohuoneita, joissa voi viettää aikaa, tavata tuttuja, osallistua monenlaiseen toimintaan, saada apua arjen eri pulmiin ja aterioida.

Pohjolan palvelukeskus (Pohjolankatu 25) on auki maanantaista perjantaihin klo 8–16. Tampereen Voimian ravintola palvelee maanantaista perjantaihin klo 9–15 ja lounasta on tarjolla klo 11.00–13.30. Niin palvelukeskukseen kuin sen ravintolaankin ovat tervetulleita kaikki asiakkaat.

Valokuva: Veteraanit istuvat pöytänsä ympärillä.
Palvelukeskuksen kanta-asiakkaisiin kuuluvat veteraanit löysivät Pohjolan palvelukeskuksen ravintolasta saman pöydän, jonka ääressä ovat vuosikausia istuneet Tammelassa.

Teksti Marika Haapala

Kuvat Marika Haapala


Jaa: