Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Hämeenkadun Tuulensuuhun istutetaan loput katupuut

Julkaistu 9.5.2019 13.51

Hämeenkadun ensimmäinen raitiotiekortteli, Tuulensuu, etenee kohti valmistumista. Torstaina ja perjantaina 9.-10.5. istutetaan korttelin loput katupuut, kuusi puistolehmusta, uusille kasvusijoilleen.

Tämän jälkeen Hämeenpuiston ja Näsilinnankadun välisen osuuden, tamperelaisille tutun Tuulensuun katupuut ovat kaikki jälleen paikoillaan. Puistolehmuksia tulee Tuulensuuhun yhteensä 16, kahdeksan kummallekin puolelle katua. Puut on kasvatettu kaupungin taimistoilla ja niiden pituus on 4-5 metriä.

- Puut istutetaan yhtenäiselle, puulta toiselle jatkuvalle kantavalle kasvualustalle, jossa on entisiä puuistutuksia paremmat kasvuolosuhteet. Uudet puut elävät satavuotiaiksi ja jopa vanhemmiksikin, Tampereen kaupungin ympäristösuunnittelija Jyrki Lehtimäki toteaa.

Myös jalkakäytävän kiveystyöt etenevät aikataulun mukaan. Tuulensuu on Hämeenkadun ensimmäinen kortteli, jossa raitiotie ja tuleva katurakenne valmistuvat.

- Tuulensuu näyttää mallia siitä, miltä uusi Hämeenkatu jatkossa näyttää. Radan ja katurakentamisen osalta valmista Tuulensuuta päästään ihailemaan kesällä. Hämeenkadulle asennetaan vielä myöhemmin sähköradan ajojohtimet jo paikoillaan oleviin pylväisiin, mutta niistä töistä ei enää aiheudu merkittävää haittaa, Raitiotieallianssin Hämeenkadun aluevastaava Kimmo Lahti kertoo.

Raitiotieallianssi uusii raitiotien rakentamisen yhteydessä kaikki Hämeenkadun jalkakäytävät, maanalaisen kunnallistekniikan, eli johdot ja putket, sekä katuvalaistuksen katusuunnitelmien mukaisiksi. Hämeenkadun raitiotietyöt valmistuvat vuonna 2021, ja viimeinen osuus kadun reuna-alueista eli jalkakäytävistä ja pyöräilyväylistä vuonna 2022.


Lisätietoja

Puiden istutukset: Tampereen kaupunki
Ympäristösuunnittelija
Jyrki Lehtimäki
puhelin 044 423 5405
sähköposti [email protected]

Hämeenkadun rakentaminen: Raitiotieallianssi Aluevastaava
Kimmo Lahti
puhelin 040 863 0526


Teksti Marja Merta