Siirry sisältöön

Vuorenkilvestä moi!

Julkaistu 26.7.2017 12.00
Tampereen Vuoreksessa avattiin keväällä 2016 kehitysvammaisten aikuisten ryhmäkoti Vuorenkilpi. Koti tarjoaa ympärivuorokautista erityisen vaativaa autettua asumista. Vuorenkilvessä on 14 asukasta ja moniammatillinen henkilökunta. Henkilökuntaan kuuluu ohjaajia, lähihoitajia, sairaanhoitajia ja johtava ohjaaja.

Ensimmäinen vuosi on ollut haipakkaa, kun iso määrä ihmisiä on asettunut uuteen kotiin. Olemme opetelleet paljon uutta ja tutustuneet toisiimme. Erityisen paljon on tehty remonttia, jotta tilat olisivat meille sopivat.

Vuorenkilvessä tavoittelemme rauhallista ja turvallista arkea, johon mahtuu myös hauskanpitoa. Meillä on iso piha, jossa oleskelemme ja grillailemme kesällä ja talvella.

Valokuva: asukkaat herkuttelemassa grillimakkaroilla pihalla
Valokuva: asukkaat pihalla talvella

Tänä kesänä ryhdyimme hortonomeiksi ja teimme koekasvimaan isoon hiekkalaatikkoon. Mm. tomaatti-, herne- ja salaattisatoa on tulossa.

Valokuva: kasvimaa

Viikonloppuisin saunomme koko porukalla ja usein maistuu myös pizza.

Valokuva: asukas syö pizzaa
Valokuva: toinen asukas syö pizzaa

Meillä käy usein koiria kylässä ja koiravieraat tuovatkin paljon iloa.

Valokuva: asukas ja koira
Valokuva: toinen asukas ja koira

Myös maailmaa käydään valloittamassa erilaisissa tapahtumissa.

Valokuva: asukas ja laama
Valokuva: asukkaat markkinoilla

Usein on mukavaa vain kokoontua yhdessä isolle sohvalle. Me katsomme yhdessä usein mm. Metsoloita, Uunoa ja kotimaisia elokuvia.

Valokuva: asukkaat sohvalla

Hyvää kesää toivottaa Vuorenkilven väki!

Kirjoittaja Meidän stoori -blogin kirjoittajat