Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Kintulammi

Kintulammin luonnonsuojelualue sijaitsee Teiskoi-Aitolahdessa reilut 20 kilometriä Tampereen keskustasta koilliseen. Kintulammin laaja metsäalue on useiden lampien ja pienten järvien sekä soiden rikkomaa mosaiikkia. Sen arvo perustuu metsäalueen laajuuteen ja yhtenäisyyteen, puuston vanhuuteen, alueen runsaspuustoisuuteen ja paikoittain runsaaseen lahopuun määrään. Alueen korkeuserot ovat verraten pieniä.

Kintulammin luonnonsuojelualue on Tampereen laajin luonnonsuojelualue. Kintulammin ja vanhemman Vattulan luonnonsuojelualueen yhteispinta-ala on 608,5 hehtaaria. Se on Pirkanmaan kolmanneksi suurin luonnonsuojelualue heti Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen jälkeen.

kuva: pitkospuupolkua Kintulammin alueella

Kintulammin luonnonsuojelualue koostuu yhdeksästä tilasta tai määräalasta. Näistä suurin, Vattulanmaan tila, päätyi valtiolta kaupungille vuonna 1948 maanvaihdon yhteydessä. Kaupunki luovutti valtiolle Härmälästä 17 hehtaarin alueen Valmet Oy:n tehtaan henkilökunnan asuntoalueeksi ja sai tilalle Vattulasta Pulesjärven lounaispuolelta noin 450 hehtaaria metsää. Metsästä 15,7 hehtaaria jätettiin säästömetsäksi ja rauhoitettiin 30.9.1959. Tämän puustoltaan jopa 200–300 vuotta vanhan, kuusivaltaisen metsän pinta-ala on 15,7 hehtaaria. Vattulan luonnonsuojelualuetta laajennettiin 45,3 hehtaarilla vuonna 2003.

Kintulammin alueen rauhoittamattomissa metsissä harjoitettiin metsätaloutta, kunnes Tampereelle haluttiin 1990-luvun lopulla retkeilyalue. Kintulammin retkeilyaluetta laajennettiin maahankinnoilla, ja se sisällytettiin luonnonsuojeluohjelmaan yhtenäisenä alueena. Kintulammin retkeilyalueen rauhoittamista haettiin kaupunginhallituksen 18.12.2017 tekemällä päätöksellä. Rauhoituspäätöksen teki Pirkanmaan ELY-keskus 18.4.2018. Kintulammin alue rauhoitettiin Tampereen kaupungin lahjana 100-vuotiaalle Suomelle, ja se oli sekä suurin kuntien että suurin yhtenäinen kampanjassa lahjoitettu suojelualue.

Kintulammin retkeilyalueesta tehtiin vuonna 2011 luontoselvitys. Sitä ennen lähinnä Vattulan luonnonsuojelualueelta on tehty lajistoselvityksiä.

Maa- ja kallioperä

Luonnonsuojelualueen kallioperää hallitsevat kvartsi- ja granodioriitti. Grano- ja kvartsidioriitit ovat mineraalikoostumukseltaan hyvin lähellä graniittia. Kivet sisältävät plagioklaasia, sarvivälkettä ja kvartsia, mutta eivät juuri lainkaan kalimaasälpää. Granodioriittialueella muodostunut maaperä tarjoaa varsin köyhän kasvupohjan, ja siksi seudulta puuttuvatkin monet lehtokasvit, joita tapaa heti alavammilla seuduilla etelässä ja Paarlahden puolella.

Suomen yleisin maalaji on moreeni, ja myös Kintulammin alue koostuu siitä. Suopainanteissa esiintyy turvetta. Kortejärven tilalla, järven luoteispuolella, on jonkin verran savimaata. Alueen pohjoisosassa on laajalti kalliopaljastumia.

kuva: varttunutta metsää Kintulammilla

Metsät

Metsät ovat pääosin kuivaa ja tuoretta kangasta. Lehtomaista kangasta on pieninä alueina, mutta lehdot ovat huomattavan harvassa. Alueesta viidennes on suota, joista valtaosa on ojitettu vuosikymmenten varrella. Ensimmäiset ojitukset on tehty heti sotien jälkeen 1940-luvun puolivälissä.

Suurin yhtenäinen ojitettu suoalue on Ruutanansuo, jonka pinta-ala kangasmetsäsaarekkeineen on noin 30 hehtaaria. Ojituksen vaikutus näkyy puustossa, mutta ojien kuivatusteho on alkanut jo monin paikoin heiketä. Luonnontilaisia soita ovat mm. Pitkäjärven lähellä sijaitseva Peräsuo ja Kaulamoinen-järveen pistävällä kapealla metsäpalstalla sijaitsevat rämesuot. Metsänojitustoimenpiteet kiellettiin Kintulammin retkeilyalueelle vuonna 2007 laaditussa hoito- ja käyttösuunnitelmassa.

Kintulammin pääpuulajit ovat mänty ja kuusi. Koivua kasvaa paikoin runsaasti, mutta muita lehtipuita varsin vähän. Haapaa esiintyy harvakseltaan koko alueella. Metsiköitä, joissa haapa on pääpuulajina, on ainoastaan Saarijärven koillisrannalla, missä on pieni järeiden haapojen luonnehtima metsikkö. Ruutana-järven pohjoispuolella on runsaasti haapaa ja koivua kasvava lehtipuuvaltainen metsikkö. Muita lehtipuulajeja ei kasva metsiköiksi asti, mutta harmaaleppää, pihlajaa, raitaa ja muita pajuja kasvaa kuitenkin siellä täällä. Tervaleppää kasvaa lähinnä muutamissa rehevissä korvissa, joista mainittakoon järeitä puita kasvava tervaleppäkorpi Vattulan luonnonsuojelualueen etelärajalla, Kortejärven koillispuolella. Tervaleppää kasvaa myös Pulesjärven rehevässä rantakorvessa. Metsälehmusta kasvaa koko alueella muutamassa paikassa.

Puuston ikäluokkajakaumassa on eniten 40–80-vuotiaita metsiä, joiden osuus on lähes kaksikolmasosaa pinta-alasta. Näitä vanhempien puustojen osuus on neljäsosa pinta-alasta. Vanhimpien metsiköiden valtapuustot ovat iältään yli 200-vuotiaita. Taimikoita on noin 10 % pinta-alasta, huomattava osa vasta viime vuosina kaupungin omistukseen siirtyneillä luonnonsuojelualueen osilla. Lähiseudun muihin metsiin verrattuna Kintulammin alueella on ominaista juuri varttuneiden metsien suuri osuus. Retkeilyaluestatuksen vuoksi Kintulammin alue on talousmetsistä poiketen säilynyt puustorakenteeltaan varsin yhtenäisenä kokonaisuutena.

Vanhoja, yli 100-vuotiaita metsiä on sekä mänty- että kuusivaltaisia. Alueen erikoisuus ja Etelä-Suomen oloissa huomattavan arvokas piirre on ikivanhojen ylispuiden, aihkimäntyjen, esiintyminen. Alueella on yhteensä kymmeniä erittäin järeitä, kilpikaarnaisia aihkeja, joista vanhimmat lienevät jopa 400-vuotiaita.

kuva: Aihkimänty Kintulammilla
Aihkimänty

Kasvillisuus

Luonnonsuojelualueen kasvillisuus vaihtelee kosteasta ja rehevästä puronvarren korvesta mustikka- ja puolukkatyypin kankaisiin ja karuihin kalliomaihin. Kallioperän köyhyydestä johtuen seudulta puuttuvat monet lehtokasvit, joita tapaa heti retkeilymetsäalueen eteläpuolella olevilla alavammilla seuduilla ja Paarlahden puolella. Kintulammin retkeilyalueen kasvillisuus koostuu Pirkanmaan seudulle tyypillisestä tuoreen kangasmetsän lajistosta. Tyypillisiin lajeihin kuuluvat mm. metsäkastikka, lillukka, oravanmarja, kanerva, puolukka, mustikka, lampaannata, kultapiisku, kevätpiippo ja metsäalvejuuri. Metsistä voi lisäksi löytää harvakseltaan sinivuokkoa, yövilkkaa, kevätlinnunhernettä, metsävirnaa, ketunliekoa, käenkaalta, sudenmarjaa, sormisaraa, kieloa, salokeltanoa, nuokkuhelmikkää, tähtitalvikkia, lehtovirmajuurta, huopaohdaketta ja metsäkurjenpolvea.

Valtakunnallisesti taantuneiksi luokiteltuja kämmekkälajeista alueella tavataan herttakaksikkoa ja pussikämmekkää, joista jälkimmäinen on luokiteltu alueellisesti uhanalaiseksi. Valkolehdokkia kasvaa eri puolilla aluetta melko runsaastikin, samoin vanhojen metsien lajina tunnettua yövilkkaa. Alueelta on löydetty myös syyläjuurta ja metsävirnaa.

Ojittamattomilla soilla kasvaa mm. vaivaiskoivua, suokukkaa, muurainta, karpaloa, suopursua, luhtavilloja, mutasaraa, riippasaraa, rahkasaraa, pyöreälehtikihokkia, maariankämmekkää ja valkopiirtoheinää. Rantasoilla tavataan kurjenjalkaa, raatetta, suo-ohdaketta, vehkaa, terttualpia ja suoputkea.

Kalliometsissä kasvavat keltalieko, kanerva, variksenmarja, kissankäpälä sekä mäntykukka ja keltatalvikki.

Vuonna 2011 tehdyssä selvityksessä ei löydetty harvinaisia itiökasveja tai sammalia. Isoalvejuurta löytyi muutamista paikoista eri puolilta aluetta, joskaan ei laajoina kasvustoina. Rahkasammalia, lähinnä oka- ja vaalearahkasammalta löytyi jonkin verran. Suomen vastuulajiksi määriteltyä, kasvupaikkansa luonnontilaisuutta ja häiriöttömyyttä indikoivaa pallopäärahkasammalta löytyi muutamasta paikasta.


kuva: sammalikkoa Kintulammin alueella

Sienet

Kintulammin luonnonsuojelualueella ei ole tehty erillistä sieniselvitystä. Jäkälien tarkasteltiin vuoden 2011 selvityksessä pintapuolisesti. Järeiden haapojen rungoilta löytyi kuitenkin kahdesta paikasta silmälläpidettävää samettikesijäkälää. Vanhoilla männyillä viihtyvää epifyyttijäkälää jauhepaisukarvetta kasvaa aihkien rungoilla eri puolilla aluetta.

Vattulan luonnonsuojelualueen vanhassa osassa tehtiin systemaattinen kääpäselvitys syksyllä 2010. Reilun 15 hehtaarin alueelta löytyi 54 kääpälajia, mikä on varsin korkea määrä. Kääpälajisto kuvastaa Vattulan arvoa vanhana luonnonmetsänä, sillä neljäsosa lajeista on tyypillisiä nimenomaan vanhoille metsille. Alueen käävissä on useita harvinaisia, valtakunnallisesti silmälläpidettäviksi ja alueellisesti uhanalaisiksi luokiteltuja lajeja. Harvinaisin laji on lumokääpä. Sen harvinaisuus johtuu elinympäristövaatimuksista: lumokääpä tarvitsee elääkseen runsaslahopuustoista vanhaa metsää ja siellä kuusimaapuun, jota on ensin lahottanut ruostekääpä. Sekin on Etelä-Suomessa harvalukuinen vanhan metsän laji, mutta Vattulasta ruostekäävän esiintymiä löytyi jopa kolmisenkymmentä.

Kääpien ohella selvityksessä tarkkailtiin jonkin verran myös muita kääväkäslajeja. Alueelta löytyi peräti kahdeksan pohjanrypykän esiintymää, mikä osoittaa huomattavia luontoarvoja. Pohjanrypykkä on aarniometsien indikaattorilaji ja Etelä-Suomessa erittäin harvinainen. Se on luokiteltu valtakunnallisesti silmälläpidettäväksi ja alueellisesti uhanalaiseksi.

Lisäksi alueella kasvaa runsaasti ruokasieniä esimerkiksi haperoita ja rouskuja, kantarelleja ja erityisesti suppilovahveroita. Muusta helttasienilajistosta mainittakoon harvinaiset salohelokka ja rahkahaprakas.

Pohjankääpiä Vattulassa
Pohjankääpiä Vattulassa

Eläimet

Vattulan luonnonsuojelualueella on tehty vuonna1992 pesimälinnuston selvitys, jota täydennettiin vuonna 2002 laajennusosia koskevilla tiedoilla. Vanhalla luonnonsuojelualueella on selvitetty myös hyönteislajistoa, lähinnä kovakuoriaisia, vuonna 1997. Ajan kuluessa ja lahopuun määrän lisääntyessä Kintulammin alue tarjoaa vanhan metsän lajistolle hyvät elinolosuhteet. Nisäkkäistä alueella on havaittu mm. mäyrän jätöksiä. Myös karhusta on havaintoja.

Linnusto

Vattulan vanhimmalla luonnonsuojelualueella valtalajeina olivat peippo, tiltaltti, hippiäinen, puukiipijä, pajulintu ja pikkukäpylintu. Kololintujen osuus kokonaislajimäärästä oli suuri, yhdeksän lajia. Vattulan vanhan luonnonsuojelualueen pesimälinnuston arvoa nostavat harvalukuiset isommat kololinnut, varpuspöllö, viirupöllö, palokärki ja pohjantikka.

Vattulassa on myös varpushaukan monivuotinen pesimispaikka ja mehiläishaukan reviiri. Muita alueelta havaittuja lajeja ovat pyy, kuusi- ja töyhtötiainen, leppälintu, metsäkirvinen, vihervarpunen ja keltasirkku. Vattulasta on myös havaintoja kalasääskestä ja pohjansirkun maastopoikueesta sekä korpin pesinnästä. Alueella on myös vahva metsokanta.

Hyönteiset

Vattulan luonnonsuojelualueen hyönteislajisto kuvastaa vanhaa metsää. Tampereen hyönteistutkijain seura tutki vuonna1997 kovakuoriaistutkimuksen yhteydessä hieman myös muuta hyönteislajistoa. Näistä tärkeimpinä mainitaan kaksi latikkalajia, Aradus depressus ja A. betulinus. Latikoista monet ovat vanhojen ja palaneiden metsien lajeja. Lisäksi alueelta tavattiin mm. melko harvinainen Vespula austriaca –ampiainen. Alueelta havaitusta perhoslajistosta mainittakoon pohjankuutäplä (Cosmotriche lobulina ssp. junia), joka on tyypillisesti vanhoissa tai vanhahkoissa kuusimetsissä esiintyvä kuutäpläkehrääjän harvinaisempi alalaji.

Tutkimuksessa alueelta löydettiin kaikkiaan 150 kovakuoriaislajia. Alueen todellinen lajimäärä voi olla jopa kaksinkertainen havaittuun verrattuna. Jatkotutkimus voi paljastaa alueelta vielä merkittäviäkin lajeja.

Alueen nykyinen tila ja käyttö

Kintulammin luonnonsuojelualue laajennuksineen on Tampereen kaupungin omistuksessa. Vanha luonnonsuojelualue on ollut vuodesta 1959 asti luonnonsuojelualueena. Laajennusalueet ovat olleet metsätalouskäytössä, mutta ovat säästyneet kovin voimaperäisiltä toimenpiteiltä. Lähinnä alueella on suoritettu harvennushakkuita. Puusto on moni-ikäistä. Lahopuustoa on aiemmin jonkin verran poistettu.

Käytön ja hoidon tavoitteet

Kintulammin luonnonsuojelualueella hoitotoimenpiteiden tavoitteena on luoda käsittelemättömän vanhan metsän kokonaisuus vaihtelevine biotooppeineen. Tavoitteena on, että puusto on monen ikäistä luontaisen kehityksen seurauksena, ja että eri-ikäistä ja -lajista lahopuuta on runsaasti. Näin turvataan vanhoissa metsissä viihtyvän lajiston, niin monipuolisen lahottajaeliöstön kuin kolopesijälintujenkin elinmahdollisuudet.

Alueella on monipuoliset retkeilyreitit ja taukopaikat. Virkistyskäyttöä ja yleisön mahdollisuutta tutustua alueen luontoon lisätään tekemällä luontopolku. Alueelle voidaan tehdä luonnonsuojelualuetta ja retkeilyaluetta palvelevia rakenteita, jotka eivät ole ristiriidassa alueen suojelutavoitteiden kanssa.

Kulkuyhteydet ja palvelut

Kintulammin luonnonsuojelualue sijaitsee entisen Teiskon kunnan alueella reilut 20 kilometriä Tampereen keskustasta koilliseen. Luonnonsuojelualueella on kaksi parkkipaikkaa: P1 Keltolahdentiellä ja P2 Kintulammentiellä Kintulammin parkkipaikalle kuljetaan Viitapohjan tiehaarasta 2 km Pulesjärventietä, jonka jälkeen vasemmalle Kintulammentietä noin 4 km. Kortejärven puoleiseen päähän kuljetaan Viitapohjan tienhaarasta kymmenisen kilometriä Pulesjärventietä, jonka jälkeen käännytään vasemmalle Keltolahdentielle, jota ajetaan reilun kilometrin. Sen jälkeen käännytään vasemmalle metsätielle, jossa on tienviitta Kortejärven maja. Metsätietä ajetaan kilometrin verran, ja tien varressa on pysäköintipaikka.

Kintulammin alueella on mahdollisuus saunomiseen, uintiin ja virkistyskalastukseen. Majan osoite Kintulammentie 378, 33680 Tampere. Maja on tarkoitettu tamperelaisille ja sitä voi vuokrata liikuntapalveluista.

Myös Kortejärven tila on kunnostettu, ja sitä vuokrataan pääasiassa tamperelaisille järjestöille. Lisätietoa retkeilymajoista ja ulkoilualueista:

Retkeily

Kintulammin retkeilyalue on uniikki ja vetovoimainen retkeilykohde. Sitä on kunnostettu erityisesti vuonna 2017. Retkeilyalueella on 15 kilometriä opastettua retkeilyreitistöä pitkospuupolkuineen ja noin 300 metriä esteetöntä polkua. Alueella on neljä yksilöllistä laavua, Kirkkokivi, Kaukaloisten kallio, Saarijärvi ja Kintulammi, joiden yhteydessä on tulipaikat. Lisäksi Kaulamoisen rannalla on tulipaikka.

Retkeilystä lisätietoa Kintulammin sivulta:

kuva: Kaukaloistenkallion laavu
Kaukaloisten kallion laavu