Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Eroa pohtiva vanhempi, tarvitsetko tietoa?

Julkaistu 13.8.2018 10.08

Mietitäänkö perheessä eroa tai siihen liittyviä kysymyksiä? Tarvitsetko tietoa lapsen elatukseen, huoltoon tai tapaamisiin liittyvistä asioista? Tule kuulolle Eron edessä -iltoihin tai varaa aika lastenvalvojien infopisteestä.

Kahdet kengät.
 

Syksyn aikana järjestetään kuusi eri teemoihin keskittyvää Eron edessä -iltaa, jotka on suunnattu vanhemmille ja eroperheiden läheisille. Tilaisuuksiin ei tarvitse ilmoittautua ja niihin voi tulla mukaan vain kuuntelemaan.

Eron edessä -illoissa käsitellään muun muassa lasten tukemista eron jälkeen, lapsiin liittyvien sopimusten tekemistä ja muuttuvaa isyyttä. Eron edessä -illat ovat maksuttomia ja niihin voi tulla anonyymisti. Ensimmäinen Eron edessä -ilta on tiistaina 25.9.2018 klo 17.30. Illan aiheena on parisuhteen päättäminen.

Tilaisuudet pidetään Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osaston eropalveluiden tiloissa, osoitteessa Tiiliruukinkatu 1 (sisäänkäynti sisäpihalta perhetalon ja Finnparkin parkkihallin välistä).

Teemaillat järjestetään syksyllä tiistaisin klo 17.30–19.30 erillisen aikataulun mukaan. Ajankohdat ja aiheet löytyvät alla olevasta linkistä Tampereen kaupungin internetsivuilta.

Eroon liittyvää tietoa myös lastenvalvojien infopisteessä

Pohditko lapsesi huoltoon, elatukseen tai tapaamisiin liittyviä kysymyksiä? Mietityttääkö, mitä lastenvalvojakäynnillä tapahtuu? Tampereella toimii lastenvalvojien infopiste, jossa eroa miettivät tai jo eronneet vanhemmat voivat saada ohjausta ja neuvontaa eroon liittyvissä kysymyksissä. Infopisteessä ei tehdä eroon liittyviä sopimuksia. Palvelu on asiakkaille maksutonta. Infopisteessä ohjausta ja neuvontaa antavat Tampereen kaupungin lastenvalvojat.

Infopiste on syyskaudella avoinna erillisen aikataulun mukaisesti kaksi kertaa kuussa, ensimmäisen kerran keskiviikkona 29.8.2018. Palvelu toimii ajanvarauksella. Toiminnasta vastaavat Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) Tampereen osasto ja Tampereen kaupunki.

Aika lastenvalvojien infopisteeseen varataan etukäteen puhelimitse numerosta 050 572 4691. Kullekin päivälle on varattavissa kaksi tunnin mittaista aikaa, klo 16.00 ja 17.00. Infopisteen tarkempi aikataulu löytyy alla olevasta linkistä Tampereen kaupungin internetsivuilta.

Infopiste toimii MLL:n Tampereen osaston eropalveluiden tiloissa, jonne kulku on osoitteesta Tiiliruukinkatu 1 (sisäänkäynti sisäpihalta perhetalon ja Finnparkin parkkihallin välistä).


Lisätietoja

Anne Haring
puhelin 050 572 4691
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen