Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi


Joulunaika

Vietä iloista joulunaikaa Tampereella! Tampereella järjestetään joulun alla 2019 monenlaisia tapahtumia.


Tallipihan joulu 23.11. - 23.12.

Tallipihan perinteistä joulunavausta vietetään tänä vuonna marraskuun 23. ja 24. päivä. Siitä lähtien aatonaattoon asti puutalot ja pihan ulkokioskit täyttyvät jouluisista tuotteista, käsitöistä, sisustustuotteista ja maistuvista herkuista. Tallin tiloissa on Hohde-joulukauppa. Nostalginen kahvila tarjoaa vastaleivottuja leivonnaisia ja höyryävää glögiä. Suklaapuodista löytyy herkuttelijan taivas täynnä suussasulavia lahjaideoita.

Lampaat ja aasi ovat rapsuteltavissa tallissa joka päivä aina aatonaattoon asti. Pihan aitauksessa ilahduttavat aasi ja shetlanninponi. Myös vanhanajan karuselli pyörii nostalgisen musiikin tahdissa. Viikonlopun joulutapahtumissa on saatavissa hevosajelua ja lapsille ponitalutusta.

kuva: lasisia joulupalloja astiassa

Joulutori 30.11. - 22.12.

Joulutori on auki 30.11. - 22.12. joka päivä klo 11 - 19. Myytävänä on jouluisia herkkuja ja käsitöitä. Löydät torilta taas munkkikahvilan ja glögiravintolan. Joulutorilla on joka päivä maksutonta ohjelmaa

kuva:näkymä joulutorilta

Joulun avaus 1.12.

Perinteinen jouluparaati lähtee klo 14 ja kulkee reittiä Hämeenpuisto–Kauppakatu–Aleksis Kiven katu–Keskustori. Saapuminen Keskustorille noin klo 14.15. Keskustorin joulukuusen valot syttyvät ja tapahtumat jatkuvat Joulutorilla. Mukana Joulupukki, Laura Voutilainen, Pellebändi, Karvakaverit, Juhlaprinsessan Jääprinsessa ja Lumikuningatar! Lisäksi poniratsastusta ja muuta ohjelmaa.


Laikun joulu 30.11. - 1.12.

Lauantai 30.11.

Klo 10–16 Jouluikkunat-työpaja Lastenkulttuurikeskus Rullassa.

Klo 10–17 Green Screen valokuvauspiste. Tule yksin, kaksin, perheen kera tai kaveriporukalla ja kuvauta joulukorttikuva valitsemaasi taustakuvaa vasten! Valmiit kuvat saat sähköpostiisi.

Klo 10–18 Kulttuurikahvila Laikussa on tarjolla joulupuuroa ja muita herkkuja.

Klo 11–19 Jääveistosteltta aukeaa yleisölle: Tämän vuoden veistosten teema on Tamperettaret.

Klo 11–13 B&C ensemblen taiteilijat ovat tavattavissa Solmittuja päiviä -kravattiteosten äärellä – tule kyselemään teoksista ja kuulemaan niiden tarinoista.

Klo 13–16 Lumikuningatar vierailee lasten ilona sekä Rullassa että Laikun piha-alueella.

Klo 15–15.30 Jääveistosteltan avajaiset:

Luvassa avajaispuhe sekä tekijähaastatteluja, esiintymässä Teekkarikuoro sekä ihastuttava Lumikuningatar viihdyttää kaikkia laulullaan.

Klo 16 Rulla-klubi: Höpinätötterö esiintyy G Livelabissa.

Sunnuntai 1.12.

Klo 10–16 Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän työpaja. Tehdään jouluisia kännykkäkuoria ja pussukoita käsinompeluna askarteluhuovasta, yhdistäen kirjontaa, helmiä ja nappeja.

Klo 10–16 Koristele ratikka joululla -työpaja Rullassa. Työpajassa tehdään perinteisiä joulukoristeita ja niillä somistetaan seuraavalla viikolla Keskustorin Ratikkakahvila.

Klo 10–18 Kulttuurikahvila Laikussa on tarjolla joulupuuroa ja muita herkkuja.

Klo 11–19 Jääveistosteltta avoinna yleisölle. Tamperettaret-teemainen jääveistosteltta on avoinna klo 11–19 päivittäin 2.2.2020 saakka, suljettu ainoastaan 24.–25.12.

Klo 11.30 ja 12.30 Lauluyhtye Somia esiintyy Kulttuurikahvila Laikussa.

Klo 13–13.40 Improvisaatioteatteri Snorkkeli viihdyttää jouluisella sketsishowllaan, esitys on -K12-.

Klo 15 Gremlins - Riiviöt Live Cinema (USA 1984) Tule näkemään ja kokemaan hirvittävän hersyvä jouluinen kauhukomedia – pukeudu vaikka riiviöksi tai muuten teemaan sopivasti 80’s hengessä. Tässä esityksessä saa elää mukana! Elokuva on -K12-.

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

Laikun joulu.

Lastenkulttuurikeskus Rullan joulu

Lue minut -näyttely 12.10.-22.12.
Lue minut! -näyttely on oodi kirjalle, lukemiselle ja kirjoittamiselle! Näyttely perustuu Sanna Pelliccionin ja Siri Kolun Lue minut! -nimiseen kirjaan (Otava, tammikuu 2018).

Juhlaprinsessa la 30.11. klo 13–14.45

Rulla-Klubi: Höpinätötterö la 30.11. klo 16
Konsertti yhteistyössä G Livelabin kanssa.

Teatteri Delfiini su 1.12. klo 11, klo 13 ja klo 14
Värillinen varjoteatteriesitys Tonttu
sopii kaikenikäisille, kesto 20 minuuttia.
Ilmaisliput jaossa lauantaista lähtien

Karva-Kaverit su 1.12. n. klo 14.30 alkaen
Karvaiset ystävämme rapsuteltavina Rullan etupihalla Joulun avaus -kulkueen jälkeen.

Lastenlava: Joulun huilut soi pe 13.12. klo 10 Laikun Musiikkisali
Lastenlavakonsertissa tunnelmoidaan tulevaa joulua. Konsertissa Tampereen konservatorion nuoret hurmaavat huiluoppilaat esittävät omia suosikkijoululaulujaan sekä muita tuttuja säveliä. Opettaja Annaleena Ilveskivi. Konsertin kesto max 45 min. Mukaan mahtuu muutama ryhmä, varaa paikkasi [email protected] tai p. 040 824 9118

Rullan joulukalenteri
Sunnuntaina 1.12. avautuu ensimmäinen luukku! Joulunodotus voi alkaa. Rullan joulukalenteri luo jouluntunnelmaa ja antaa jouluisia vinkkejä yhteiseen tekemiseen.

Tontturata
Rullan tontturata avautuu 1.12. ja on leikittävissä koko joulukuun ajan.Missä ihmeessä piileskelee Riihitonttu ja kenen kanssa saunatonttu heittää löylyä tänä jouluna. Tontut ovat levittäytyneet ympäri Rullaa ja saattaapa joku tonttu piileskellä myös Laikun puolella. Rullan omatoiminen tontturata avautuu sunnuntaina ja tontut etsittävissä aina Rullan aukioloaikoina.

Työpajat:

Jouluikkunat-työpaja 27.11.–30.11.
Työpajassa taiteillaan värikäs ja jouluinen tunnelma Rullan ikkunoihin. Työpaja sopii kaikenikäisille.

Koristele Ratikka joululla -työpaja su 1.12. klo 10–16
Työpajassa tehdään vanhan ajan koristeita Ratikkakahvilaan keskustorin laidalle. Koristeet toimitetaan ratikkaan seuraavalla viikolla

Joulukortti-työpaja 4.–8.12.
Työpajassa tuunataan vanhoista korteista uusia ja tehdään uusia.

Joulukoristetyöpaja 11.–15.12.
Työpajassa tehdään kaikenlaisia koristeita.

Avaimenperätyöpaja 18.–22.12.
Työpajassa tehdään avaimenperä vaikka pukinkonttiin.


Näpsän kaupunkiseikkailu Kadonnut koodi

Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsän ja Valoviikkojen yhteistyössä suunnittelema "Kadonnut koodi" on koko perheen kaupunkiseikkailu, joka vie illan pimennyttyä Tampereen keskustan valojen maailmaan. Kaupunkiseikkailussa etsitään ja ratkaistaan Näpsälän käsityökaupungin tapahtumatoimistosta kadonnut koodi. Pystytkö sinä ratkaisemaan mysteerin?

Kaupunkiseikkailun avajaisia vietetään Finlaysonin alueen Terde-tilassa lauantaina 23.11.2019 klo 16-20. Avajaispäivänä Näpsän opettajat ovat paikalla opastamassa kaupunkiseikkailun alkuun. Käynti Terde-tilaan on Finlaysoninkujan kautta, löydät perille seuraamalla heijastinopasteita Väinö Linnan aukiolta.

Avajaisten jälkeen kaupunkiseikkailuun voi osallistua omatoimisesti pimeään aikaan ajalla 24.11.2019–8.3.2020


Joulutapahtumia ikäihmisille

Palvelukeskusten ja Koukkuniemen vanhainkodin jouluiset tapahtumat löydät sivun Aktiiviseen elämään tapahtumakalenterista:


Museot

Vapriikki

Pikkujoulut Vapriikissa to 28.11. klo 17-20

Vapaa pääsy, työpajoja ja jouluista tunnelmaa! DJ Juissi ja Jykke soittelevat jouluista musiikkia ravintola Valssissa. Palomiesten Tulikukot esittää klo 18: Tampereenkiäliset tiarnapojat.

Museo Milavida

Palatsin joulu -teemaopastukset
23.11.–15.12.2019 la–su klo 13 ja 14
17.12.–22.12.2019 ti–su klo 13 ja 14

Nostalgiaa ja kimallusta -joulukoristepaja 23.11.–21.12.2019 lauantaisin klo 13–16. Ohjatussa non-stop-pajassa tehdään paperisia nostalgisia koristeita joulukuuseen tai ikkunaan. Työpajatila on avoinna omatoimisille askartelijoille aina museon aukioloaikoina.

Museokorttilaisten VIP-ilta to 12.12.2019 klo 17–19
Palatsin joulu teemaopastukset klo 17 ja 18;
Kultaa, kukkia ja pitsiä -joulukorttipaja klo 17–19.
Non-stop-työpajassa askarrellaan prameita joulutervehdyksiä 1800-luvun tyyliin harppumusiikin säestyksellä. Tilaisuus on tarkoitettu vain Museokortin haltijoille.

Senioriperjantai pe 13.12.2019
Opastukset klo 12.30 ja 14.15 Palatsin joulu
Pääsyliput eläkeläisille 2 €.
Hatanpään lukion Lucia-kulkue vierailee Milavidassa klo 13.30–14.
Tunnelmallisia joululauluja harpun säestyksellä Café Milavidassa klo 15.00–15.30.

Sunnuntaitapahtumat:

Kultaa, kukkia ja pitsiä -joulukorttipaja
su 24.11.2019 klo 14–16
Non-stop-pajassa askarrellaan prameita joulutervehdyksiä 1800-luvun tyyliin.
Pääsylipun lunastaneille.

Paketteja suurella sydämellä -kangaspainopaja
su 1.12.2019 klo 15–17
su 15.12.2019 klo 15–17
Tule painamaan upeat, uudelleen käytettävät lahjakääröt ja sepittämään hupaisia runoja pakettien päälle. Pääsylipun lunastaneille.

Lauluyhtye Campanella Ensemblen konsertti "Joulun tunnelmia"
su 8.12.2019 klo 15
Vapaa pääsy.

Jouluisia barokin helmiä -konsertti
su 15.12.2019 klo 18
Virittäydy herkkään joulutunnelmaan viulun, oboen ja cembalon sävelin. Liput 18 €,
ennakkoon Tiketti.fi.

Oi kuusipuu! – yhteislaulua pianon säestyksellä, laulattajana Duo Ajaton
Su 22.12. klo 15

Vapaa pääsy.

Muumimuseo

Lukulampun alla
la ja su 30.11.2019–5.1.2020, suomeksi klo 11 ja englanniksi klo 13

Joulua vietetään Muumimuseossakin, vaikka muumit nukkuvat talviunta. Joulutunnelmaan pääsee jo ensimmäisestä adventista alkaen. Lukulampun alla luetaan Tove Janssonin Kuusi-novellia aina lauantaisin ja sunnuntaisin, suomeksi kello 11 ja englanniksi kello 13 lauantaista 30.11. sunnuntaihin 5.1. saakka. Muumit nukkuvat talviunta ja ovat autuaan tietämättömiä joulustressistä, loputtomista lahjalistoista, jouluruokaähkystä ja pakollisista vierailuista sukulaisten luokse. Kuusi-novellissa Tove Jansson kuitenkin kirjoittaa muumien yllättävästä kohtaamisesta joulun kanssa. Tarinassa kohtaavat Toven toisaalta rento ja hötkyilemätön elämänasenne ja toisaalta juhlien ja vieraanvaraisuuden arvostaminen.

Animaatio-joulukorttityöpaja
Ohjattu nonstop-työpaja joka päivä klo 12–16 (jouluteemalla 30.11.-5.1.)

Kaipaatko vaihtelua joulukortteihin? Yllätä ystäväsi tänä vuonna sähköisellä joulutervehdyksellä! Muumimuseon Ateljeen nonstop-työpajassa voi vaikka koko perhe tai ystäväporukka tehdä yhdessä jouluisen esineanimaation, jonka saa sähköpostilla tuossa tuokiossa ilahduttamaan saajiaan. Ateljeen kuvaussetit on puettu jouluiseen asuun kuusineen ja kimalteineen. Helpolla stop motion -tekniikalla kuvattavissa tervehdyksessä voivat seikkailla työpajan pienet muumi- ja muut hahmot, mutta mikään ei estä tuomasta pääosaan omaa lempitonttua! Joulupaja jatkuu aina loppiaiseen saakka. Joulun jälkeen voi tehdä uuden vuoden tervehdyksen tai animaatiotulkinnan joulun parhaista hetkistä vaikka jouluvieraiden kanssa! Tässä pajassa, jos missä, on hyvän mielen takuu.


Keskustorin joulu -valokuvanäyttely ja luento Suomalaisen joulukuusen tarina

30.11. alkaen Ratikkakahvilan lähellä olevassa digitaalisessa näyttelytoteemissa käynnistyy uusi jouluaiheinen näyttely "Keskustorin joulu", joka esittelee Keskustorin joulunaikaa vuosien varrelta.

Näyttelyä edeltää Kaisa Koiviston joululuento "Suomalaisen joulukuusen tarina" 30.11. klo 14.00.
Kaisa Koivisto on Suomen lasimuseon intendentti, yksi "Joulupuu on rakennettu" -kirjan kirjoittajista sekä intohimoinen joulun salaisuuden etsijä. Tule hakemaan inspiraatiota oman joulupuusi koristeluun ja kertomaan omia muistojasi joulupuusta.

Luento pidetään Ratikkakahvilan ratikassa, jossa on noin 20 istumapaikkaa ja lisäksi seisomapaikkoja. Luennon jälkeen on glögitarjoilu.


Jouluinen työpajaviikko Hiedanrannan Pajalla

Hiedanrannan Pajalla järjestetään työpajaviikko 10.-13.12.2019. Työpajoissa pääset esimerkiksi valmistamaan nahkaisia joulukoristeita, verhoilemaan jouluksi ruokapöydäntuolin tai valmistamaan jouluisen kranssin. Osa työpajoista on maksuttomia.

Tervetuloa virittäytymään joulun tunnelmaan ja opettelemaan uusia kädentaitoja! Hiedanrannan Pajan vuokralaiset järjestävät osittain kaikille avoimia työpajoja joiden ohessa pääsee laskettelemaan joulun tunnelmiin. Huomioithan, että työpajoihin on ennakkoilmoittautuminen.


Koiramäen joulu Särkänniemessä

Koiramäen joulu on avoinna la–su 30.11.–22.12.2019 ja pe–la 27.–28.12.2019 klo 15–19. Ohjelmassa on jouluisia puuhia ja pajoja. Tavattavissa ovat niin tutut maatilan eläimet kuin itse Joulupukkikin. Pukin porot majailevat aitauksessa Koiramäen kaupungin takana.

Särkänniemen Koiramäen joulu
Lähde: Särkänniemi

Joulupuu Tampere -keräys

Joulupuu-keräyksellä hankitaan joululahjoja vähävaraisten perheiden lapsille. Näsinneulan aulassa on yksi lahjojen keräyspisteistä, joulupuun alle voi kuka tahansa tuoda paketin. Keräyksen kotisivuilta löydät tietoja kampanjasta ja keräyspisteistä.


Joulukonsertit ja musiikkitapahtumat

Lasten itsenäisyyspäivän tanssiaiset 6.12.2019 14.00 – 17.00
Tampere-talo, Yliopistonkatu 55
Lasten itsenäisyyspäivän tanssiaisissa juhlitaan tänä vuonna yhdenvertaisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Vapaa pääsy.
Järjestäjä Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut, Nuorisopalveluiden Lasten Parlamentti

Tampere Filharmonian joulukonsertti Barokkia ja kuorolaulua 18.12. klo 19
Tampere Filharmonian syyskausi päättyy upeaan barokkiteemaiseen joulukonserttiin, jossa mukana on myös Tampereen Filharmoninen Kuoro. Jouluista musiikkia ja yhteislaulua sisältävässä konsertissa kuullaan muun muassa osia Bachin Jouluoratoriosta ja Corellin Joulukonsertto kokonaisuudessaan. Orkesteria johtaa Suomen johtaviin barokkitulkkeihin lukeutuva Matias Häkkinen.
Lisätiedot ja liput: Ulkoinen linkkihttps://tamperefilharmonia.fi/konsertit/barokkia-ja-kuorolaulua/


Kynttiläuinnit uimahalleissa

Pyynikin uimahallissa torstaina 19.12. klo 17 - 20
Tesoman uimahallissa perjantaina 20.12. klo 17 - 20


Finlaysonin joulu

Koe ainutlaatuinen joulu mm. Finlaysonin alueen yritysten, Työväenmuseo Werstaan, Galleria Himmelblaun, Tallipihan, Museo Milavidan, Taidekeskus Mältinrannan ja Finlaysonin kirkon paketoimana. Finlaysonin alueella ja korttelissa on yli 100 erilaista joulutapahtumaa.


Myyjäiset ja joulupuodit

Marttojen joulumyyjäiset

Marttojen joulumyyjäiset ovat taas 13.-14.12.2019 Puisto-Emmauksessa (Hämeenkatu 14 F). Myyjäisistä löydät ihanat käsityöt, maukkaat jouluherkut ja marttojen kahvion. Avoinna Pe 11-18 ja la 9-16.

Aamulehden joulumyyjäiset

Aamulehden perinteiset joulumyyjäiset järjestetään Tampere-talossa 14.12. klo 11-15. Tarjolla on leivonnaisia, käsitöitä, koriste- ja lahjatavaroita. Myymässä on järjestöjä, koululuokkia, seuroja ja yhdistyksiä.

Palavat kynttilät.

Itsenäisyyspäivä 6.12.

Itsenäisyyspäivänä Tampereella järjestetään puolustusvoimien valtakunnallinen paraati. Paraatikatselmus on Tampereen stadionilla Ratinassa ja ohimarssi Tampereen valtatiellä. Frenckellin aukiolla vietetään itsenäisyyspäivän kansanjuhlaa. Tarkemmin itsenäisyyspäivän tapahtumista:


Kaikille avoin jouluaaton juhla Tammelan lähitorilla

Jouluaaton juhlassa lämpiää sauna ja paikalle saapuu myös joulupukki. Tilaisuus on maksuton, myös ruokailu. Ilmoittaudu mukaan 18.12. mennessä lahitori(at)apukolmio.fi tai 050 337 9004.
Aika: 24.12.2019 11.00 – 18.00
Paikka: Tammelan lähitori, 1. krs Itsenäisyydenkatu 21 B

Alustava ohjelma:
Saunat lämpimänä klo 11 - 13
Ruoka klo 14 - 16
Joulupukin vierailu klo 17
Juhlaan voi tulla mukaan myös vapaaehtoiseksi avustajaksi.


Kirkkopuiston jouluaatto

Kirkkopuiston joulu alkaa joulurauhan julistuksella kello 12 ja päättyy Sympaatti-kuoron joulukonserttiin, joka alkaa Aleksanterin kirkossa kello 23. Kirkkopuiston joulu järjestettiin ensimmäistä kertaa viime jouluna, jolloin liki 3000 tamperelaista juhlisti jouluaattoa yhdessä.

Kirkkopuiston joulussa on jokaiselle jotakin: jouluperinteiden ystäville on kirkossa jouluhartauksia, joulutonta joulua viettäville on oma aattokahvila ja kirkkopuistossa on tarjolla kuumaa glögiä kaikelle kansalle. Joululaulun ystävät pääsevät laulamaan sydämensä kyllyydestä joululauluja Hauli Brossista tuttujen Juri Lindemanin ja Kalle Alatalon kanssa.


Tampereen Valoviikot 5.10.2019 - 8.3.2020

Valoviikot levittäytyvät Tampereen katujen yllä aiemmilta vuosilta tuttuina ja uusina valokuvioina, valopalloina, vaijerivalaisimina, valohuntuina, arkkitehtuurivalaistuksina, valoteoksina ja Valogallerian näyttelynä.

Valoviikoilla valaistu Tammerkoski

Joulukuusten myynti kaupungin toreilla

Joulukuusia myydään Tampereen toreilla jouluaattoon 24.12.2019 saakka. Myyntipaikat ovat pääsääntöisesti Tammelantorilla. Myyntiä on myös Laukontorilla sekä muutamalla muulla kaupungin omistamalla alueella. Joulukuusia saa myydä arkisin kello 6–18, sunnuntaina 22.12. kello 9–18 ja jouluaattona kello 6–12.

Tammelantori on avoinna myös sunnuntaina 22.12. kello 9–18, jolloin myyntipaikka torilla on kuusenmyyntipaikkoja lukuun ottamatta maksuton. Muutoin tori on avoinna arkisin klo 6.00–14.30, lauantaisin klo 6–14 ja jouluaattona kello 6-12.


VisitTampereen vinkit


Tämän sivun lyhytosoite on www.tampere.fi/joulunaika