Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Kesäloman jälkeisiä arjen kohokohtia Pappilanpuistossa

Julkaistu 18.10.2018 10.37
Ihanan ja kuuman kesän jälkeen aloimme miettimään, minkälaista tekemistä me auringosta nauttineet tyypit tarvitsemme.
Valokuva: valmiit korvapuustit.
 

Ensimmäisestä ajatuksesta otimme kiinni, kun lehdestä löytyi itsensä hemmotteluun tarkoitettuja kasvojen hoito-ohjeita. Teimme huulille sokeri/hunaja-kuorinnan, joka kuori huulilta kuollutta ihosolukkoa.

Valokuva: sokeri/hunaja-kuorinta.

Tämän jälkeen teimme kuivaihoisille tarkoitetun kasvonaamion, johon tuli mm. avokadoa ja kaakaojauhetta. Naamioista saimme hersyvää naurua aikaan, kun katselimme toisiamme.

Valokuva: kasvonaamio.

Lisäksi yhtenä päivänä teimme jalkakylvyt, johon tuli mm. luonnonyrttejä, merisuolaa ja oliiviöljyä.

Valokuva: jalkakylpy.

4.10. vietimme kansainvälistä korvapuustipäivää. Leipomiseen osallistuneet tekivät pellillisen korvapuusteja alusta loppuun, valmiiksi tehdystä taikinasta. Kaikki keskittyivät hommaan hyvin ja korvapuusteista riitti syötävää moneksi päiväksi. Lisäksi luimme korvapuustipäivän historiasta, mistä se on lähtöisin.

Valokuva: kaulitun taikinan maustamista.
Valokuva: korvapuustien valmistusta.

Syksy on nyt saapunut kirjoittaessamme tätä blogia. Aamutuimaan kävimme vielä nappaamassa Alasen järven rannalta kuvia kauniista ruskasta, joita laitamme tähän nyt kaikkien ihailtavaksi ja toivotamme hyvää syksyn jatkoa kaikille lukijoille!

Valokuva: ruskaa Alasen järvellä.
Valokuva: lisää ruskaa.
Valokuva: sammaloitunut kanto.

Kirjoittaja Meidän stoori -blogin kirjoittajat