Siirry sisältöön

Liikuntapaikat suljettu toistaiseksi, ohjatun liikunnan ryhmät peruttu

Julkaistu 15.3.2020 10.24

Koronaviruksen leviämisen estämiseksi kaikki uimahallit, nuorisotilat, jäähallit, sisäliikuntatilat, lämmitettävät tekonurmikentät sekä Koulukadun tekojäärata ovat suljettuja 14.3. lähtien toistaiseksi. Ladut, ulkoilureitit ym. omaehtoisen liikunnan olosuhteet ovat edelleen käytettävissä ja niitä pidetään mahdollisuuksien mukaan kunnossa.

Liikuntapalvelujen järjestämät ohjatun liikunnan ryhmät on peruttu

Kaikki liikuntapalvelujen järjestämät ohjatun liikunnan ryhmät on peruttu tältä keväältä Tampereen kaupungin suositusten mukaisesti koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Perutut vuorot koskevat kaikkia liikuntaryhmiä: Nuortentreenejä, Liikkuva Perhe-tapahtumia, kaikkia ohjatun liikunnan kevätkauden ryhmiä, vauvauintiryhmiä sekä uimakouluja.

Liikuntavuorojen peruutukset

Kaikki lähikontaktin todennäköisyyttä lisäävät kaupungin järjestämät tilaisuudet peruutetaan. Liikuntavuorojen osalta peruutukset ensisijaisesti osoitteeseen: [email protected] Toiminnan järjestäjien on syytä tarkkaan harkita muutenkin harjoitusvuorojen perumistarpeet. Seurat tiedottavat itse asiakkaitaan oman toiminnan osalta.