Siirry sisältöön

Vammaisneuvoston vuoden 2021 esteettömyyspalkinto Kirsi Mustalahdelle ja esteettömyyspalkinto elämäntyöstä Kari Lähteenmäelle

Julkaistu 22.12.2021 9.50

Tampereen kaupungin vammaisneuvoston vuoden 2021 esteettömyyspalkinto on myönnetty Kirsi Mustalahdelle. Kirsi Mustalahti on tehnyt pitkäjänteistä työtä esteettömän taiteen ja kulttuurin edistämiseksi. Pitkäaikainen vammaisneuvoston jäsen Kari Lähteenmäki palkittiin esteettömyyspalkinnolla elämäntyöstä. Kari Lähteenmäki on toiminut Tampereen kaupungin vammaisneuvostossa yli 20 vuotta ja pitkään myös sen varapuheenjohtajana.

Vammaisneuvoston vuoden 2021 esteettömyyspalkinnon saanut Kirsi Mustalahti perusti Esteetön taide ja kulttuuri -yhdistyksen Tampereella vuonna 2011. Nykyään Accessible Arts and Culture tunnetaan ympäri maailmaa lyhenteellä ACCAC. ACCAC:n tapahtumat nostavat esiin ja tuovat yhteen vammaisia taiteilijoita eri puolilta maailmaa. Kulttuurin hyvinvointivaikutukset tunnistetaan ja Kirsin työ tekee näkyväksi sen, että suuriakin tapahtumia voidaan tehdä yhdenvertaisuutta silmällä pitäen.

Kari Lähteenmäki palkittiin elämäntyöstään, hän on toiminut yli kaksi vuosikymmentä vammaisneuvostossa ja tehnyt laaja-alaisesti työtä tamperelaisten vammaisten kuntalaisten elämänolosuhteiden parantamiseksi. Erityisen arvokkaita ovat olleet hänen neuvottelutaitonsa sekä verbaalinen ja kirjallinen kykynsä nostaa esiin vammaisten henkilöiden näkökulmaa kaupungin päätöksentekijöille.

Tampereen kaupungin vammaisneuvosto myöntää vuosittain esteettömyyspalkinnon henkilölle, taholle tai hankkeelle, joka mahdollisimman laajasti lisää yhdenvertaisesti ihmisten mahdollisuuksia osallistumiseen.

Vammaisneuvosto luovutti palkinnot kokouksessaan 21.12.2021.

Kirsi Mustalahti toinen oikealta, vammaisneuvoston puheenjohtaja Esko Jantunen toinen vasemmalta, Sirpa Virtanen ensimmäinen vasemmalta ja Toivo Enqvist ensimmäinen oikealta.
Kuvassa esteettömyyspalkinnon saaja Kirsi Mustalahti (toinen oikealta). Palkinnon luovuttivat vammaisneuvoston puheenjohtaja Esko Jantunen (toinen vasemmalta) ja vammaisneuvoston esteettömyystyöryhmän puheenjohtaja Sirpa Virtanen (ensimmäinen vasemmalta). Esteettömyystyöryhmän jäsen Toivo Enqvist lausui kiitospuheen (ensimmäinen oikealta).
Kari Lähteenmäki keskellä, vammaisneuvoston puheenjohtaja Esko Jantunen oikealla ja vammaisneuvoston esteettömyystyöryhmän puheenjohtaja Sirpa Virtanen vasemmalla.
Kuvassa elämäntyöstä palkittu Kari Lähteenmäki (keskellä) sekä palkinnon luovuttaneet vammaisneuvoston puheenjohtaja Esko Jantunen (oikealla) ja vammaisneuvoston esteettömyystyöryhmän puheenjohtaja Sirpa Virtanen (vasemmalla).

Lisätietoja

Yhdenvertaisuuskoordinaattori
Annamari Tuominen
puhelin +358408016188
sähköposti [email protected]


Teksti Annamari Tuominen

Kuvat Annamari Tuominen