Siirry sisältöön

Peltolammin uimarannan leikki- ja liikuntapaikat uudistuvat

Julkaistu 28.5.2021 9.52

Peltolammin uimarannan leikkivälineet ja ulkokuntosalilaitteet uudistuvat. Leikkialueen uudistamisen on tarkoitus valmistua jo kesäkuun alkupuolella ennen uimakauden alkua, ja ulkokuntosali kesän kuluessa.

Uudistuksia pohdittiin yhdessä suunnittelijan ja asukkaiden kanssa keväällä järjestetyssä verkkotyöpajassa. Työpajaan kutsuttiin asukasraatiin ilmoittautuneita sekä viime vuonna kyselyjen yhteydessä yhteystietonsa lähiöohjelmalle jättäneitä. Asukkaat saivat vaikuttaa tuleviin välinevalintoihin niin liikunta- kuin leikkipaikan osalta.

Ulkokuntosalin kunnostuksen tavoitteena on tarjota nykyistä monipuolisemmat mahdollisuudet kunnon kohentamiseen ja lihasharjoitteluun eri ikäisille ja kuntotasoltaan erilaisille kuntoilijoille. Alueelle tulee välineitä lihaskunto-, tasapaino- ja cardio-tyyppiseen harjoitteluun. Esimerkiksi asukkaiden toive crosstrainerista toteutuu. Alue muutetaan kivituhkapintaiseksi ja lähistölle laitetaan penkki levähtämistä varten.

Leikkipaikan kunnostuksen tavoitteena on tarjota monipuolisempi välinevalikoima eri ikäisille lapsille. Lasten valvomisen helpottamiseksi veden läheisyydessä leikkivälineet valittiin mahdollisimman mataliksi ja "läpinäkyviksi". Lisäksi sijainti uimarannalla huomioitiin materiaalivalinnoissa. Asukkaat valitsivat leikkipaikan teemaksi limenvihreän värimaailman ja vesieläimet. Leikkipaikan toiminnoiksi tulevat muun muassa taaperoiden kiipeilyseinä, liukumäki, jousikeinuja sekä hiekkalaatikko. Sijainti uimarannalla otettiin huomioon myös ottamalla yhdeksi leikkivälineeksi vesi- ja hiekkaleikkeihin soveltuva pöytätaso. Lisäksi leikkialueelle ja sen läheisyyteen tulee penkkejä.

PeltsuMultsu kehittyy

Peltolammi ja Multisilta ovat mukana Ympäristöministeriön lähiöohjelmassa vuosina 2020-2022. Lähiöohjelma 2020 - 2022 -hankkeen tavoitteena ovat hyvinvoivat ja vetovoimaiset lähiöt. Lähiöohjelman kautta Tampereen kaupunki saa 35 prosenttia avustusta myös uimarannan kuntosalilaitteiden ja leikkivälineiden uusimiseen. Peltolammin uimarannalla järjestetään kesätoimintaa tänä vuonna isolla joukolla. Luvassa on paljon maksutonta ohjattua toimintaa, puistoruokailu alle 16-vuotiaille, harrastusvälineiden lainausta sekä kesäkioski.


Lisätietoja

Työnjohtaja
Tea Leppänen
puhelin 041 730 6691
sähköposti [email protected]


Teksti Sini Lempinen

Kuvat Laura Happo