Siirry sisältöön

Tampere rekrytoi 16 nuorta aikuista vastuullisuusagenteiksi

Julkaistu 12.5.2021 10.26

Tampereen kaupunki palkkaa täysi-ikäisiä nuoria pitämään huolta keskustan siisteydestä. Roskien keräämisen lisäksi vastuullisuusagentit pyrkivät vaikuttamaan kaupunkilaisten asenteisiin: kun jokainen huolehtii omat roskansa roskiin, kaupunki pysyy viihtyisänä kaikille.

Sini- ja mustaraitapaitaiset nuoret menossa keräämään roskia. Kolme vetää pyörällistä, värikästä roska-astiaa mukanaan.
 

Siniliiviset ja mustaraitapaitaiset agentit tulevat työskentelemään kuukauden mittaisissa pesteissä kesäkuusta elokuuhun. Roskia poimitaan pareittain tai pienissä tiimeissä.

– Viime vuonna vastuullisuusagentit saivat kuntalaisilta paljon kannustavaa palautetta. Monet toivat roskiaan oma-aloitteisesti vastuullisuusagenteille ja jotkut jopa jäivät auttamaan roskien keräämisessä, vastuullisuusagenttien tiimiesimies Ilkka Peltomaa sanoo.

Vastuullisuusagenttien toimenkuvaan kuuluu myös tehdä havaintoja keskustan siisteydestä ja tehdä kehitysehdotuksia. Viime vuoden vastuullisuusagentit toimittivat siisteysraportin henkilökohtaisesti pormestari Lauri Lylylle.

Tänä kesänä vastuullisuusagentit poimivat roskia erityisesti Koskipuistosta ja Keskustorilta. Keskustorille aukeaa heinäkuussa kesäkeidas, joka tuo ydinkeskustaan aiempaa enemmän kävijöitä, joten vastuullisuusagenttien työtä painotetaan ennakoiden. Keskustaan tuodaan myös 10 suurta, siirrettävää roskakonttia. Lisäksi kaikki Hämeenkadun roska-astiat on tänä vuonna vaihdettu tuplasti tilavampiin roska-astiohin Hämeenkadun avauduttua ratikkaliikennöintiin.

Ulkoinen linkkiHakuilmoitus 14.6.–11.7.2021 -jaksolle

Ulkoinen linkkiHakuilmoitus 12.7.–8.8.2021 -jaksolle



Lisätietoja

Työllisyys- ja kasvupalvelut, Ohjaamo
Tiimiesimies
Ilkka Peltomaa
puhelin 044 431 4522
sähköposti [email protected]


Teksti Hanna Porrassalmi

Kuvat Elina Haapala