Siirry sisältöön

Elli Rasimus valittiin Tampereen kaupungin varhaiskasvatusjohtajaksi

Julkaistu 12.3.2021 10.57

Kasvatustieteen maisteri Elli Rasimus on valittu Tampereen kaupungin varhaiskasvatusjohtajaksi 1.4.2021 alkaen.

Elli Rasimus on työskennellyt varhaiskasvatuksen eri tehtävissä Tampereen kaupungilla vuodesta 1990. Aluksi hän toimi lastentarhanopettajana ja päiväkodin johtajana ja siirtyi vuonna 2005 lasten päivähoidon hallinnollisiin tehtäviin. Rasimuksella on pitkä kokemus erilaisissa varhaiskasvatuksen johdon tehtävissä sekä kehittämisprojekteissa. Vuodesta 2018 hän on toiminut kasvatus- ja opetuspalveluissa palvelupäällikkönä. Vuoden 2021 alusta lähtien hän on hoitanut varhaiskasvatusjohtajan avoinna olevaa virkaa. Hän on myös toiminut vuosia varhaiskasvatuksen Kuusikko -kuntien ja seutukuntien yhteistyöverkostoissa. Hänellä on myös tehtävään eduksi katsottavaa johtamisosaamisen koulutusta.

Varhaiskasvatusjohtajan virka perustettiin vuoden 2021 alussa, kun sivistyspalveluiden organisaation uudistamisen yhteydessä kasvatus- ja opetuspalvelut jaettiin kahdeksi palveluryhmäksi: varhaiskasvatus ja esiopetus sekä perusopetus. Varhaiskasvatusjohtaja johtaa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluryhmää.

Tehtävänä on vastata varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestämisestä sekä yksityisten palvelutuottajien muodostaman kokonaisuuden johtamisesta. Varhaiskasvatusjohtaja vastaa strategisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta sekä kehittämisestä. Varhaiskasvatusjohtaja on sivistyspalvelujen johtoryhmän jäsen ja toimii palveluryhmän päälliköiden esimiehenä. Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja johtamiskokemus. Virkaan haki 17 henkilöä.

- Otan tehtävän erittäin innostuneena vastaan. Olen ylpeä Tampereen varhaiskasvatuksesta ja sen osaajista. Heidän kanssaan on hyvä jatkaa yhdessä tekemistä. Tampereen strategian visio Tampere Sinulle paras antaa suunnan kehittää varhaiskasvatuspalveluita siten, että olisimme Tampere Lapselle paras, sanoo Elli Rasimus.

Elli Rasimus kokokuvassa.
Elli Rasimus

Lisätietoja

Sivistyspalvelujen johtaja
Lauri Savisaari
puhelin 040 801 6081
sähköposti [email protected]

Varhaiskasvatusjohtaja
Elli Rasimus
puhelin 050 523 7386
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki