Siirry sisältöön

Perusopetuksen yläluokat ja toinen aste siirtyvät Tampereella etäopetukseen 8.-28.3.2021

Julkaistu 3.3.2021 15.02

Suomessa on maanantaina 1.3.2021 siirrytty poikkeusoloihin. Sosiaali- ja terveysministeriö on ohjeistanut sairaanhoitopiirejä alkuviikosta saapuneella uudella ohjekirjeellä. Uusien ohjeiden mukaan leviämisvaiheen toimenpiteet tulee ottaa käyttöön kunkin alueen epidemiologisista tunnusluvuista riippumatta.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä kokoontui keskiviikkona 3.3.2021 käsittelemään uusien ohjeiden mukaisia toimenpiteitä. Pandemiaohjausryhmän linjauksen mukaisesti Tampereen perusopetuksessa 7.–9.-luokilla ja toisella asteella siirrytään etäopetukseen 8.–28.3.2021. Lähiopetus jatkuu vuosiluokilla 1–6, esiopetuksessa, erityisen tuen oppilailla sekä valmistavassa opetuksessa.

Etäopetukseen siirryttäessä 7.–9-luokkalaisten opetus järjestetään lukujärjestyksen mukaisesti. Ruokailut järjestetään ruokakassien avulla. Ensimmäinen ruokakassi on noudettavissa omalta koululta tiistaina 9.3. Koulukohtaiset tarkemmat ohjeet ja aikataulut lähetetään kouluilta talvilomaviikon jälkeen maanantaina 8.3.

Pandemiaohjausryhmän mukaan etäopetukseen päätettiin siirtyä, koska Pirkanmaalla pyritään hallituksen ohjeistuksen tavoin laajamittaiseen sulkuun tulevan kolmen viikon ajaksi, jotta epidemia saataisiin hallintaan.


Lisätietoja

Perusopetusjohtaja
Kristiina Järvelä
puhelin 040 800 4678
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki