Siirry sisältöön

Influenssarokotukset alkavat Tampereella ja Orivedellä 19. lokakuuta

Julkaistu 1.10.2020 12.20

Tampereen kaupungin terveysasemilla, neuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa aloitetaan influenssarokotukset maanantaina 19. lokakuuta 2020. Koronatilanteen vuoksi influenssarokotuksia annetaan tänä vuonna pääsääntöisesti vain ajanvarauksella tai muun vastaanottokäynnin yhteydessä, jotta jonoa ei syntyisi odotustiloihin.

Kaupungin terveysasemilla annettavaan rokotukseen ajan voi varata torstaista 1.10.2020 lähtien. Helpoin tapa on varata aika verkossa:

Ajan saa myös soittamalla omalle terveysasemalle tai terveyspalvelujen neuvontaan numeroon 03 10023 tai 03 5657 0023. Myös Mehiläinen Oma Lääkärisi Tesomalle sekä Oriveden terveyskeskukseen ajan saa joko soittamalla terveysasemalle tai verkosta. Mehiläisen Oma Lääkärisi Hervannan ja keskustan asiakkaat varaavat ajan soittamalla omalle terveysasemalleen.

Hoitaja antaa rokotuksen naisen käsivarteen.

Ajanvarauksella rokotuksia annetaan terveysasemilla niiden aukioloaikoina. Lisäksi Hatanpään, Hervannan, Linnainmaan, Tammelakeskuksen ja Tipotien terveysasemilla sekä Mehiläisen Oma Lääkärisi keskustan toimipisteellä rokotusaikoja on varattavissa tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 18 saakka. Mehiläisen Oma Lääkärisi Hervannan toimipisteellä rokotusaikoja saa klo 18 saakka keskiviikkoisin ja torstaisin.

Rokotuksen voi saada myös muun vastaanottokäynnin yhteydessä terveysasemalla tai normaalilla tarkastuskäynnillä esimerkiksi diabetesvastaanotolla.

Hatanpään terveysasemalla vietetään 14. marraskuuta rokotuslauantaita, jolloin influenssarokotuksia annetaan klo 8 - 14. Koronatilanteen takia rokotuslauantaillekin pitää varata aika etukäteen.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen viime syksynä alkanutta influenssarokotetutkimusta ei järjestä tänä vuonna koronavirustilanteen vuoksi vaan sitä siirretään vuodella eteenpäin.

Raskaana olevat ja alle kouluikäiset rokotetaan neuvolassa – riskiryhmiin kuuluvat koululaiset ja opiskelijat koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa

Raskaana olevat naiset ja alle kouluikäiset lapset saavat rokotteen neuvolassa normaalin käynnin yhteydessä. Neuvolaan omalle terveydenhoitajalle voi varata rokotusajan myös sähköisellä ajanvarauksella . Lisätietoa rokotuksista saa omasta neuvolasta ja äitiys- ja lastenneuvoloiden verkkosivulta.

Maksuttomaan rokotukseen oikeutetut koululaiset ja opiskelijat rokotetaan ensisijaisesti koulu- tai opiskeluterveydenhuollossa. Lisätietoa rokotuksista saa omalta koulu- ja opiskeluterveydenhoitajalta. Opiskeluterveydenhuollon eri toimipisteissä rokotuksia annetaan joko ajanvarauksella tai muuten sovitun vastaanoton yhteydessä. Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) opiskelijoille on erillinen rokotuspäivä keskiviikkona 18.11.2020 TAMK:n tiloissa.

Maksuton influenssarokotus myös riskiryhmiin kuuluvien läheisille

Maksuttoman kausi-influenssarokotuksen saavat seuraavat ryhmät: 65 vuotta täyttäneet, 6 kk - 6 vuoden ikäiset lapset, sairautensa vuoksi lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat henkilöt, raskaana olevat naiset, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö ja potilas- tai asiakastyöhön osallistuvat opiskelijat sekä varusmiespalvelukseen astuvat miehet ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvat naiset.

Myös riskiryhmiin kuuluvien läheisillä on mahdollisuus maksuttomaan rokotukseen.

Varaa mukaan Kela-kortti tai lapsen neuvolakortti

Influenssarokotukseen kannattaa ottaa mukana Kela-kortti tai lapsen neuvolakortti. Rokottamista helpottaa vaate, jonka hihan saa helposti nostettua ylös. Rokotuksen jälkeen on syytä varautua odottamaan rokotuspaikalla noin 15 minuutin ajan. Muista myös odotustiloissa hyvä käsihygienia ja turvavälit.

Jos rokottamisen jälkeen tulee ongelmia, kannattaa soittaa terveyspalvelujen neuvonnan numeroon 03 10023 tai 03 5657 0023. Se vastaa joka päivä kello 7–22. Arkisin apua saa myös omasta neuvolasta ja koulu- tai opiskeluterveydenhuollosta.


Lisätietoja

Aikuisten rokotukset
Suunnittelija
Satu Mäkinen
puhelin 040 639 7228
sähköposti [email protected]

Lasten ja nuorten rokotukset
Osastonhoitaja
Anneli Leponen
puhelin 050 330 6894
sähköposti [email protected]

Orivesi
Osastonhoitaja
Anna-Mari Alavillamo
puhelin 040 133 6496
sähköposti [email protected]


Teksti Marika Haapala

Kuvat Nea Eurén