Siirry sisältöön

Tamperelaisnaisten huippuhetket tallennettiin valokuviin

Julkaistu 9.12.2019 11.05

Kun Pohjolan palvelukeskuksessa avautuu tiistaina 10. joulukuuta valokuvanäyttely Huippuhetkiä, on paikalla monta yhteisöllisestä projektista ylpeää tamperelaisnaista. Näyttely kertoo kymmenen ikänaisen elämäntarinat.

Kaunis kahvikuppi ja kädet
 

Projektin ideoi ja toteutti valokuvaaja Susanna Lyly, joka on työskennellyt paljon ikäihmisten kanssa. Hanke alkoi, kun mediakasvatukseen keskittynyt tamperelainen Videootit ry sai Taiteen edistämiskeskukselta apurahan, johon vaadittiin kymmenen prosentin osuus toiselta toimijalta.

Tampereen kaupunki lähti mukaan, ja tänä syksynä syntyi kaksi ikäihmisten kanssa toteutettua kuvaprojektia: toinen Pappilanpuiston, toinen Pohjolan palvelukeskuksessa.

Projektiin osallistunut Leena (vasemmalla) ja sen vetänyt Susanna Lyly poseeraavat puun edessä Aaltosen puistossa.
Projektiin osallistunut Leena (vasemmalla) ja sen vetänyt Susanna Lyly Aaltosen puistossa. Tammela on monelle projektiin osallistuneelle tärkeä paikka.

Lyly halusi tehdä valokuvanäyttelyn virkeiden, kotona asuvien ikäihmisten kanssa. Pohjolakeskuksen projektityöntekijä Reetta Levänen ja askarteluohjaaja Marika Litukka auttoivat yhteyksissä.

– Ei ollut tarkoitus, että mukana olisi vain naisia, mutta naisten tarina tästä tuli. Osallistujat ovat iältään 65−89-vuotiaita. Jotkut tunsivat toisensa etukäteen, kaikki ovat pitkään Tampereella asuneita. Sen ansiosta myös valokuviin tuli paikallinen maisema.

Projekti käynnistyi syyskuun alussa.

– Tapasimme yhdessä noin kerran viikossa 11 kertaa. Katselimme vanhoja ja uusia kuvia Tampereesta ja naisten omia kuvia, juttelimme siitä, mitä kuvat toivat heille mieleen ja keskustelimme hyvinkin intiimisti naisen elämästä, Susanna Lyly kertoo.

Kulttuuritoimittaja Anne Välinoro ohjasi naisille kahdesti työpajan, jossa jokainen kertoi rakkaudesta.

– Meillä oli hienoja keskusteluja. Olemme nauraneet ja itkeneet, ja meistä tuli tiivis ryhmä, jonka yhteishenki oli älyttömän hyvä, sanoo Lyly.

Yhteistapaamisten lisäksi projektiin kuului Lylyn ja osanottajien yksilötyöskentelyä jokaisen osanottajan toivomassa paikassa, kotona tai muualla. Alusta lähtien osanottajat alkoivat miettiä omaa valokuvaansa, joka kertoisi heidän elämänsä huippuhetkestä.

– Joillakin oli jo toisella tapaamiskerralla selvänä ajatus, millaisen kuvan hän itsestään haluaisi. Olinkin yllättynyt siitä, miten innokkaasti he lähtivät mukaan ideoimaan.

Hely, 84, kuvattiin posliininmaalauskoulussaan töidensä keskellä.
Hely, 84, kuvattiin posliininmaalauskoulussaan. Harrastuksesta tuli hänelle työ, joka jaksaa innostaa 50 vuoden jälkeenkin.

Jokainen sai loistaa kuvassaan ja kokea itsensä tärkeäksi. Osaan kuvista valittiin Tampereen Työväen Teatterin puvustosta vaatteet, jotka sopivat ajatukseen, millaisena kohdehenkilö halusi kuvassaan olla. Mukaan tuli lapsuusmuistoja, tuntemuksia elämästä, haaveita ja unelmia.

– Minut yllätti tarinoiden luovuus ja avoimuus, jolla jokainen kertoi itsestään.

Tampere valokuvien toisena päähenkilönä

Yksi rohkeista oli 73-vuotias Leena. Hän esiintyy projektiin liittyvällä Heidi Saramäen videoteoksella. Se kuvattiin Tampere-talossa, jota Leena on seurannut suunnittelusta lähtien.

– Taloon tilattiin Kimmo Kaivannolta Sininen suora -taideteos, jota Kaivanto jatkoi näyttelytilan läpi ikkunaan asti. Kun toive jatkaa viivaa ulos ei voinut teknisen esteen vuoksi toteutua, istutettiin jatkeeksi kyynelkoivu. Se oli jo komea, kunnes hotellihanketta varten tarvittiin huoltotie. Enempää en paljasta, Leena kertoo ideastaan videoteokseen.

Marja, 77, tanssii riemukkaasti Sorsapuistossa.
Marja, 77, tanssi kuvissaan Sorsapuistossa talven tyttönä, kiinni elämässä.

Muiksi kuvauspaikoiksi nousivat muun muassa Finlaysonin Palatsi, Milavida, Hämeenkatu ja Satakunnan silta, jolla kuvattiin 72-vuotias Saija.

– Aina, kun kuljen Satakunnan sillalla, muistan, kuinka heitin kolmevuotiaana siltä koskeen nukkekodin kattilankansia, hän kertoo.

Saija poseeraa Satakunnan sillalla.
Saija kuvattiin Satakunnan sillalla 1950-luvun asussa.

Elämä toi mukaan dramatiikkaa: vain hetki ennen sovittua kuvausta lapsuusmuisto vaihtui suruun.

– Satakunnankatua ylittäessäni sain puhelun, että mieheni oli nukkunut pois. Susanna kysyi, jaksanko, mutta eihän asia enää miksikään muuttunut, joten skarppasin ja olin mallina.

Oma rohkeus lähteä mukaan projektiin yllätti Saijan.

– Tämä on kuitenkin ollut hyvää aikaa. Olen saanut uusia ystäviä, ja oli hienoa kuulla erilaisten ihmisten näkemyksiä.

Leena oli jopa kauhuissaan, mihin oli lupautunut.

– Ensimmäisessä palaverissa ajattelin, että onkohan musta tähän. Oli suuri yllätys, että löysin itsestäni heittäytyjän.

Yhteisöllisyys, toisten tukeminen ja kannustaminen on tuntunut osallistujista hyvältä. Tavoite onnistui: naiset saivat elämäänsä voimaa, uusia ajatuksia ja ystäviä, joiden kanssa tapaamiset jatkuvat myös projektin päätyttyä.

– On hienoa, että voimme kertoa näyttelyn 21 valokuvan ja osallistujien kirjoittamien tarinoiden myötä laajemmalle yleisölle, että elämä ei suinkaan lopu ikääntymiseen, Lyly summaa.

Raili heittelee vaahteranlehtiä ja nukke istuu puun rungon kolossa.
Raili, 79, teki lasten kanssa töitä Tampereella lähes 40 vuotta. Näsinkalliolle pääsi hänen kanssaan Titta-nukke 1960-luvun päiväkotiasussa.

Muistisairaat elokuvatähtinä

Toinen osa apurahasta toteutettiin Pappilanpuiston palvelukeskuksessa muistisairaiden ikäihmisten kanssa. Esineteatterin keinoja ja musiikkia hyödyntäneessä videoprojektissa olivat mukana teatteriohjaaja Jyrki Tamminen, kuvaajana kuvataiteilija Heidi Saramäki ja muusikko Arto Pisto.

Yhteistyö Pappilanpuiston asukkaiden kanssa käynnistyi kotoisasti kolmessa ryhmäkodissa järjestetyillä kaikille asukkaille avoimilla kahvitteluilla. Tarjolla oli tiikerikakkua.

– Arto laulatti väkeä, ja minulla oli mukana muistojen rasia, jonka kaikille tutut esineet kiersivät kädestä käteen. Nalle, olkihattu, kukkopilli tai saunavälineet toimivat dramaturgisina linkkeinä lauluihin, Jyrki Tamminen kertoo.

Tärkeänä yhteistyökumppanina toimi palveluvastaava Raija Jokinen-Santisteban.

– Hänen kanssaan pohdimme, ketkä asukkaista olisivat virkeydeltään sen kuntoisia, että jaksaisivat osallistua projektiin. Mukaan viikoittaisiin pienryhmätapaamisiin valikoitui 11 asukasta, joiden koteihin pääsimme tutustumaan heidän maailmoihinsa heidän omien, tärkeiden esineidensä kautta.

Kunkin kanssa kuvattiin pieni elokuva, jossa henkilökohtainen esine kertoi usein jo sanansa menettäneen tarinaa.

– Videoissa asukkaat esittelevät esineitään, joiden kanssa tarinoimme, laulamme ja hassuttelemme. Tarinoissa on niin kalastusta, pehmokissoja, helminauha, ruusuja, perhonen, kasvin istuttamista kuin valmistujaiskuva ja mielilaulu. Musiikki olikin tärkeä elementti.

Elokuvista koostettu varttitunnin mittainen Huippuhetkiä Tarinatuvassa esitettiin marraskuun lopulla Pappilanpuistossa loppujuhlassa. Tarinatupa päätettiin tiikerikakkukahvituksella, kuten se oli alkanutkin. Vieraina oli myös Susanna Lylyn valokuvaprojektin naisia.

– Tunnelma videoita katsottaessa oli herkkä ja intensiivinen. Moni tunnisti oman äänensä. Silmät loistivat kirkkaina, ja sain vaikutelman, että asukkaat olivat onnellisia kokemastaan.

Lasten kanssa opettajana työskentelevälle Tammiselle projekti oli hieno kokemus.

– Olen tehnyt aiemminkin ikäihmisten kanssa taidetta, mutta nyt ensi kertaa näin vakavasti muistisairaiden. Oli vaikuttavaa nähdä, miten ihmisen historia ja kokemukset kulkevat hänen mukanaan loppuun asti. Olen onnellinen, että sain mahdollisuuden kokea heidän avoimuutensa ja rohkeutensa sekä sen huumorin, joka heidän elämässään edelleen kukkii eri sävyissä.

Valokuvanäyttely Huippuhetkiä Pohjolan palvelukeskuksessa (Pohjolankatu 25 F) 10.12.2019–31.1.2020, vapaa pääsy.


Lisätietoja

Projektityöntekijä
Reetta Levänen
puhelin 040 482 8399

Valokuvaaja
Susanna Lyly
puhelin 044 076 1801


Teksti Tuija Heikkilä

Kuvat Susanna Lyly ja Heidi Saramäki