Siirry sisältöön

Kulttuuri on merkittävä tekijä Tampereen kasvussa

Julkaistu 2.12.2019 15.47

Kulttuurilla on suuri vaikutus siihen, että Tampere on vetovoimainen ja kasvava kaupunki. Kaupungin kulttuuristrategian otsikko onkin Kulttuurista kestävästi kasvava kaupunki. Strategiassa nostetaan esiin kuntalaisten omaehtoisen toiminnan merkitys sekä kulttuuri osana hyvinvoinnin edistämistä. Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi kaupungin kulttuuristrategian 2.12.2019.

Tulitaide-esitys.
 

Strategian tavoitteena on vaikuttaa siihen millainen kaupunki Tampereesta kasvaa, lisätä tamperelaisten hyvinvointia ja antaa jokaiselle on mahdollisuus tuntea olevansa osa yhteisöä. Tampereen uuden kulttuuristrategian pääteemoja ovat kulttuurin yhdenvertaisuus, kulttuuritoimijoiden tukeminen, kulttuuriympäristö sekä kansainvälisen tason elämystarjonta. Kulttuuristrategia antaa pohjaa myös Tampereen haulle kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026.

Kulttuuristrategiaa on valmisteltu viime keväästä alkaen osana Tampereen ja Pirkanmaan kulttuuripääkaupunkihankkeen tapahtumakiertuetta ja sidosryhmätilaisuuksia. Strategiaa on kommentoitu myös kaupungin eri yksiköissä ja luonnosversiota on kommentoitu yleisö- ja sidosryhmätilaisuuksissa. Eniten tamperelaiset kommentoivat kulttuurin saavutettavuutta sekä omaehtoisen kulttuuritoiminnan tilantarvetta.

Kulttuuritoiminnan järjestäminen ja rahoittaminen on yhteiskunnan lakisääteinen tehtävä. Kulttuuri on yhteiskunnan sivistyksen kulmakivi ja arvokasta itsessään. Kaupungin rooli on olla monimuotoisen kulttuuritoiminnan tuottaja, tukija, mahdollistaja ja myös yllättävissä paikoissa syntyvän kulttuuritoiminnan ja taiteen vapauden sallija.

Kulttuuristrategiassa keskeisiä asioita ovat muun muassa kulttuurin sisällyttäminen sosiaali- ja terveyspalveluihin, kaupungin arkkitehtuuriohjelman uusiminen, kulttuuritoimijoiden verkostojen ja rahoitusmahdollisuuksien kehittäminen sekä panostukset tapahtumien hankintaan ja mahdollistamiseen.

Tampere hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026 yhdessä lukuisten Pirkanmaan kuntien kanssa. Haku edellyttää, että hakemusta jättäessään päähakijakaupungilla on käytössään voimassa oleva kulttuuristrategia, joka linjaa kulttuuripääkaupunkihanketta pidemmän aikavälin tavoitteet ja toimenpiteet. Kulttuuristrategiasta ajankohtaisen tekevät myös uusi laki kuntien kulttuuritoiminnasta sekä kulttuurin merkityksen kasvu yhteiskunnassa.

Tampereen kulttuuristrategia


Lisätietoja

Kehittämispäällikkö
Jaakko Laurila
puhelin 044 4309 014
sähköposti [email protected]

Hyvinvoinnin palvelualueen johtaja
Taru Kuosmanen
puhelin 040 704 7337
sähköposti [email protected]


Teksti Anna-Maria Maunu

Kuvat Laura Vanzo