Siirry sisältöön

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati Tampereella 6.12.

Julkaistu 12.11.2019 10.40

Itsenäisyyspäivän 6.12. valtakunnallinen paraati järjestetään tänä vuonna Tampereella. Paraatikatselmus on Tampereen stadionilla Ratinassa ja ohimarssi Tampereen valtatiellä. Puolustusvoimien monipuoliseen kalustonäyttelyyn voi tutustua Ratinannniemessä.

Itsenäisyyspäivän paraati: Suomen lippu ja panssarivaunu
 

Paraatiin osallistuu yhteensä noin 1300 henkilöä Maa-, Meri- ja Ilmavoimista, Maanpuolustuskorkeakoulusta, Puolustusvoimien logistiikkalaitoksesta, Rajavartiolaitoksesta sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöistä. Paraatikatselmus järjestetään kello 12 Tampereen stadionilla Ratinassa, jonne paraatijoukot aloittavat ryhmittymisen kello 11.30 alkaen.

Tampereen valtatiellä kello 13 alkavaan ohimarssiin osallistuu noin tuhat henkilöä, 56 ajoneuvoa, 12 ilma-alusta ja Tampereen seudun ratsuväen kilta ry:n ratsuosastossa 30 hevosta. Ohimarssin ylilennoissa on mukana Maavoimien NH90-kuljetushelikoptereita ja Hughes MD500-kevythelikoptereita sekä Ilmavoimien F/A-18 Hornet-monitoimihävittäjiä ja Hawk-suihkuharjoituskoneita. Ylilennoista aiheutuu melua Tampereen keskustan alueella.

Ohimarssia on mahdollista seurata Tampereen valtatien varrelta. Jalan marssivat joukot ryhmittyvät Ratinan sillalle Hämeenpuiston eteläosasta alkaen. Ohimarssin lähtökynnys on Ratinan sillan itäreuna. Ajoneuvot ryhmittyvät ohimarssia varten Hämeenpuiston eteläosaan Hallituskadun ja Eteläpuiston välille.

Ohimarssin vastaanottopaikka on Voimakadun risteyksen kohdalla. Paraatin ottaa vastaan Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö kenraaliluutnantti Timo Rotonen seuranaan ohimarssissa Tampereen kaupungin pormestari Lauri Lyly ja sotiemme veteraani Timo Salokannel. Kenttähartauden katselmuksessa pitää Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö. Paraatijoukkoja komentaa Maavoimien operaatiopäällikkö prikaatikenraali Rami Saari. Paraatin järjestelyistä vastaa Panssariprikaati.

Paraatipäivän ohjelma:

klo 9.00 Seppeleenlasku Kalevankankaan hautausmaalla
klo 10.00 Jumalanpalvelus, Tampereen tuomiokirkko
klo 11.30 alkaen paraatijoukkojen ryhmittyminen katselmukseen Tampereen stadionille
klo 12.00 Paraatikatselmus Tampereen stadionilla
klo 13.00 Ohimarssi Tampereen valtatiellä
klo 9.00 - 15.00 Kalustonäyttely Ratinanniemessä

Paraati vaikuttaa liikenteeseen Tampereella 5.-6.12.

Paraatijärjestelyt aiheuttavat poikkeavia liikennejärjestelyjä erityisesti Hämeenpuiston eteläosassa ja Tampereen valtatiellä. Pysäköintiä rajoitetaan 5.-6.12. erityisesti stadionin, Laukontorin ja Voimakadun alueilla.

Paraatijärjestelyjen valmistelut aloitetaan tapahtumapaikoilla 5. joulukuuta, jolloin myös paraatijoukkojen pääosat saapuvat Tampereelle Tampereen Messu- ja urheilukeskukselle.

Liikennejärjestelyistä lisää:
Itsenäisyyspäivän paraati aiheuttaa liikennejärjestelyihin muutoksia Tampereella Tiedote 27.11.2019
Yleisöä muistutetaan, että paraatialue on lentokieltoaluetta, ja dronejen lennättäminen on ehdottomasti kielletty tapahtuman turvallisuuden vuoksi, poikkeuksena on ainoastaan viranomaistoiminta.

Yleisö toivotetaan tervetulleeksi seuraamaan päivän tapahtumia. Yleisöä pyydetään saapumaan tapahtumapaikoille hyvissä ajoin.

Paraatiin voi osallistua ja sitä voi seurata myös Puolustusvoimien sosiaalisen median kanavilla:
Puolustusvoimat.fi/paraatit
Facebook.com/puolustus
[email protected]
Youtube.fi/puolustusvoimat
Instagram.com/puolustusvoimat.fi
Snapchat/inttielamaa
#paraati

Lisätiedot:
Puolustusvoimat, everstiluutnantti Matti Heininen, Pirkanmaan aluetoimisto, puh. 0299 800 (vaihde

***
Tiedotetta päivitetty 4.12.2019:
Lisätty linkki itsenäisyyspäivän liikennejärjestelyistä kertovaan tiedotteeseen.


Teksti Aila Rajamäki