Siirry sisältöön

Tampere vahvistaa yksinyrittäjien osaamisen kehittämistyötä

Julkaistu 6.9.2019 8.58

Yrittäjyyden tukeminen ja kasvattaminen Tampereen alueella on yksi kaupungin strategiaan kirjatuista tavoitteista. Tampere on mahdollistaja ja monialaisen osaamisen aktiivinen verkottaja. Työtä tehdään monella saralla, josta tuoreimpana avauksena on yksinyrittäjille järjestettävä koulutus yhteistyössä kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen, Crazy Townin ja Koulutuskuntayhtymä Tavastian kanssa.

Syyskuun lopulla käynnistyvässä valmennusohjelmassa tarjotaan yrittäjille ja yrittäjyyttä harkitseville laadukasta tietotaitoa ja tukea liiketoiminnan alkutaipaleen haasteisiin ja tuotekehitykseen.

– Elinkeinopolitiikkaamme kuuluu, että kaupunki on omalta osaltaan edistämässä alueella yritystoimintaa, osaamista, toimivien yritysten verkostoitumista sekä työpaikkojen säilymistä. Haluamme vaikuttaa ja satsata muun muassa näin yrittäjyyden tukemiseen ja turvata parhaat edellytykset yritysten synnylle ja kehittymiselle, kertoo elinkeinojohtaja Timo Antikainen.

Yksinyrittäjäakatemian infotilaisuus on maanantaina 9. syyskuuta kello 12–13 (Rautatienkatu 21 B). Tilaisuus on kaikille asiasta kiinnostuneille avoin ja siellä kerrotaan tarkemmin koulutuksen sisällöstä ja tavoitteista. Tilaisuuteen voi ilmoittautua verkko-osoitteessa http://bit.ly/yyainfo

Opiskelu Yksinyrittäjäakatemian valmennusohjelmassa on maksutonta ja sen yhteydessä voi suorittaa oppisopimuksella Tuotekehitystyön ammattitutkinnon Ammattiopisto Tavastiassa. Valmennusohjelma kestää runsaan vuoden (24.9.2019–31.12.2020), lähiopetuspäivä on kerran kuukaudessa.

– Koulutus on käytännönläheistä, osaamisen jakamiseen pohjautuvaa ja verkostoja luovaa. Yrittäjät pääsevät vahvistamaan liiketoimintaa, omaa yrittäjäidentiteettiään sekä myyntiverkostoaan. Kouluttajina valmennuksessa toimivat alan asiantuntijat, kertoo palvelupäällikkö Petri Pekkola kaupungin työllisyys- ja kasvupalveluista.

Lisätietoja:
Elinkeinojohtaja Timo Antikainen
p.050 321 1279
timo.antikainen(at)tampere.fi

Työllisyys- ja kasvupalvelut
palvelupäällikkö Petri Pekkola
p. 040 760 8116
petri.pekkola(at)tampere.fi

Crazy Town
yhteisömanageri Petra Pulkkinen
p. 050 535 2776
petra.pulkkinen(at)crazytown.fi
www.crazytown.fi/yksinyrittajaakatemia


Teksti Raija Lindell