Siirry sisältöön

Tredu jatkaa valimoalan koulutusta joustavasti yhteistyössä työelämän kanssa

Julkaistu 14.5.2019 8.47

Tampereen seudun ammattiopisto Tredu tarjoaa valimoalan koulutusta jatkossa yhteistyössä työelämän kanssa ja työelämän toimintaympäristöissä. Tavoitteena on tarjota valimoalan koulutusta joustavasti yhteistyöverkoston avulla valtakunnallisesti. Uutta toimintamallia kehitetään ja testataan.

Tredun Hepolammintien toimipisteessä sijainnut Valimoinstituutti on edistänyt valimoalaa jo lähes 25 vuoden ajan. Valimoinstituutin toiminta on vähentynyt viime vuosina ja suurin syy nykymuotoisen toiminnan lakkauttamiselle on opiskelijamäärän hiipuminen. Vähäisen opiskelijamäärän takia perustutkintokoulutusta ei ole tarjottu yhteishaussa enää pariin vuoteen.

Yhteistyöverkoston kanssa tehty sopimuspohjainen toiminta on vähentynyt vuosien varrella. Perustutkintokoulutuksen sijaan valimoalan koulutus erikoistuu tulevaisuudessa palvelemaan räätälöidysti yrityselämää ja vahvistamaan kumppanuusverkostoa.

Yhteistyöverkosto kehittää valimoalan koulutusta

Vaikka teollisuuden tarpeet ovat muuttuneet, valimoalan osaamiselle on yhä kysyntää. Meneillään olevassa valimoalan kehittämishankkeessa vahvistetaan alan toimijoiden kumppanuusverkostoa sekä testataan ja toteutetaan uusia asiantuntija- ja koulutuspalvelumalleja.

Palautteen perusteella koulutustoimintaa kehitetään esimerkiksi tukemaan yritysten tuotekehitystä. Koulutuksen järjestämisessä huomioidaan paikallisten yritysten tarpeet yhä paremmin. Verkko-oppiminen otetaan osaksi koulutusta.

Valimoinstituutti jää historiaan

Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Hepolamminkadun toimipisteessä oleva Valimoinstituutti on edistänyt valimoalan osaamista ja valun käyttöä Suomessa.

Valimoinstituutti on ylläpitänyt ja kehittänyt alan koulutusta yhteistyössä korkeakoulujen ja teollisuuden kanssa. Lisäksi Valimoinstituutti on ollut merkittävä palveluyksikkö teollisuuden tuotekehityshankkeiden toteuttajana sekä useiden valimoalan tutkimushankkeiden valupalveluiden tuottajana.

Ammatillisen koulutuksen rahoitusleikkauksen vaikutus on Tredulle noin 20 milj. euroa. Tilavuokrat ovat tällä hetkellä yhteensä noin 17 milj. euroa (noin 20 % toimintamenoista). Talouden tasapainottamiseksi Tredussa on arvioitu tilojen tehostamisella saavutettavan yhteensä noin 2,5 milj. euron säästöt.

Rahoitusleikkaukset edellyttävät tilojenkäytön tehostamista myös Hepolamminkadun toimipisteessä. Valimoinstituutin tiloihin siirtyvät Koivistontien toimipisteen rakennusalan, teknisen suunnittelun sekä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan koulutus. Valimon laitekanta siirtyy TAKK:n Nirvan toimipisteeseen heinäkuun loppuun 2019 mennessä.


Lisätietoja

Koulutusjohtaja
Ari Mäkitalo
puhelin 050 441 8813
sähköposti [email protected]


Teksti Tarja Luukko