Siirry sisältöön

Lielahden päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelma hyväksyttiin

Julkaistu 22.3.2019 9.20

Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta hyväksyi 21.3.2019 Lielahden päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelman jatkosuunnittelun pohjaksi. Lielahden uuteen päiväkotiin tulee tilat kahdeksalle ryhmälle eli 160 lapselle ja 30 työntekijälle. Tontilla oleva vanha päiväkoti- ja neuvolarakennus puretaan ja korvataan uudisrakennuksella.

Uusi päiväkoti rakennetaan 5 310 neliömetrin tontille, joka rajoittuu etelässä Ollinojankatuun, lännessä Pohtolankatuun ja muissa suunnissa kerrostaloihin. Naapurissa sijaitsee Lielahden kirkko. Piharakennukset ja oleskelukatokset sijoitetaan Ollinojankadun vastaiselle sivulle.

Ensimmäiseen kerrokseen sijoittuvat neljä päiväkodin ryhmätilaa, ruokasali linjastoineen, liikuntasali, palvelukeittiö, keskusvarasto, siivouskeskus, tekstiilihuoltotila sekä pienkeittiötila. Ruokasali on osin kahden kerroksen korkuinen. Sali on yhdistettävissä ruokasaliin isoja yleisötilaisuuksia varten. Kaikista ryhmätiloista on suora yhteys yhteistiloihin sekä leikkipihalle. Julkisivumateriaalina on pääosin puhtaaksimuurattu tiili.

Kaikki tilat suunnitellaan myös iltakäytön mahdollistaviksi. Suunnittelussa huomioidaan, että esimerkiksi sali ja liikuntasali ovat vuokrattavissa kahdelle eri toimijalle samanaikaisesti, joten liikuntasaliin tulee erillinen sisäänkäynti.

Päiväkodin piha suunnitellaan esteettömäksi ja nykyinen kallio leikkipihalta poistetaan, jolloin saadaan suorat yhteydet kaikista ryhmätiloista leikkipihalle.

Päiväkodin toteutussuunnitelman on tarkoitus valmistua maaliskuussa 2020, jolloin rakennustyöt voitaisiin aloittaa huhtikuussa 2020. Rakennuksen arvioidaan valmistuvan keväällä 2021, jolloin käyttöönotto on elokuussa 2021. Uudisrakennuksen kustannusarvio on 7 060 000 euroa.


Lisätietoja

Hankepäällikkö
Jarmo Viljakka
puhelin 040 806 4105
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki