a a

Uusi käytäntö varhaiskasvatuksen kesäpäivystyksen maksuihin

Julkaistu 25.5.2018 10.55

Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksessa on otettu käyttöön maksu päiväkotien heinäkuun päivystysajaksi varatun hoidon perumatta jättämisestä. Jos huoltaja haluaa perua lapselle varatun kesäpäivystyshoidon, se tulee tehdä viimeistään viikkoa ennen varauksen alkua.

Lapsi leikkii kastelukannulla
 

Varhaiskasvatuksen kesäajan päivystyshoidon varaus on sitova, jotta vältetään aiheettomat varaukset. Varausten perusteella tehdään henkilöstömitoitus kesäpäivystyspäiväkoteihin. Päivystysajan toiminnan tehostamisella on merkittävä taloudellinen vaikutus. Aiempina kesinä aiheettomien ja peruuttamatta jätettyjen varausten määrä on ollut suuri, jopa 50 prosenttia varauksista.

Perumatta jätetystä hoitovarauksesta peritään puolet asiakasmaksulain mukaan määräytyvästä kuukausimaksusta. Maksu peritään, vaikka heinäkuu olisi maksuton. Perheiltä, joille tulojen perusteella ei ole määrätty kuukausimaksua, peritään puolet pienimmästä perittävästä maksusta.

Muutos koskee kesäajan päivystyshoitoa. Muissa tapauksissa ja muiden kuukausien aikana poissaolojen osalta noudatetaan varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain (1503/2016) 9 §:n määräyksiä maksun perimisestä poissaolojen ajalta eli poissaoloihin liittyviin käytännöt pysyvät ennallaan.

Huoltajat voivat kysyä asiasta lisätietoja tarvittaessa oman päiväkodin johtajalta.


Lisätietoja

Asiakaspalvelupäällikkö
Elli Rasimus
puhelin 050 523 7386
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen

Kuvat Opa Latvala


Jaa: