Siirry sisältöön

Tampereen Rantatunneli esimerkki onnistuneesta hankkeesta

Julkaistu 7.5.2018 17.16

Rantaväylän tunneli rakentaminen vuosina 2014 - 2016. Tunneli otettiin käyttöön 15.11.2016, puoli vuotta alkuperäisestä aikataulusta edellä. Kaupunginhallitus sai hankkeen loppuraportin tiedoksi 7.5.

Rantaväylän tunnelin kokonaiskustannus on noin 198 miljoonaa euroa. Tästä Tampereen kaupungin osuus on noin 133 miljoonaa euroa ja Liikenneviraston osuus on noin 65 miljoonaa euroa.

Valtatie 12 (Tampereen Rantaväylä, Paasikiventie–Kekkosentie) on Suomen vilkkain maantie pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Rantaväylä on osa päätieverkkoa ja merkittävää seudullisen liikenteen läpikulkuverkostoa. Tunnelin ansiosta liikenteen sujuvuus valtatiellä 12 on parantunut selvästi.

Liikenneonnettomuudet ovat vähentyneet tiejaksolla selvästi. Ilman laatu keskustassa on parantunut. Naistenlahden ja Santalahden liittymäalueella ilman laadussa ei ole olennaisia muutoksia. Maantien aiheuttama melu on vähentynyt.

Rantaväylän tunnelin toteuttaminen mahdollisti maankäytön kehittämisen erityisesti Ranta-Tampellan alueella ja myös Onkiniemen-Särkänniemen alueella. Ranta-Tampellasta saatavat maanjalostuksen tulot ovat yhteensä noin 81,7 miljoonaa euroa. Luku pitää sisällään sekä tontinmyyntitulot 53,7 miljoonaa euroa, YIT:n maksaman maanvaihdon välirahan 4,8 miljoonaa euroa sekä YIT:n maksaman maankäyttösopimuskorvauksen 23,2 miljoonaa euroa. Ranta-Tampellan maanjalostustulot ovat pääosin joko jo toteutuneet tai sopimuksin sovitut. Kokonaisuutena kaupungin saamat maanjalostuksen tulot Ranta-Tampellasta ovat 6,6 miljoonaa euroa suuremmat kuin 2013 ennustettiin.

Kaupungin infrakustannuksiksi (kadut, puistot, sillat, kanava, rakentamiskelpoisuus) arvioitiin 2013 Ranta-Tampellassa 48 miljoonaa euroa ja Onkiniemessä 4 miljoonaa euroa. Ranta-Tampellan infran rakentaminen on vielä kesken ja se valmistuu noin vuonna 2020. Infran arvioidaan maksavan noin 44 miljoonaa euroa. Onkiniemen osalta 4 milj. euroa on edelleen arvio. Särkänniemen alueen infraratkaisut (sataman kehittäminen, sillat yms.) eivät sisälly arvioon.

Kokonaisuutena kaupungin investointien nettokustannus on lähellä 2013 ennustettua. Kaupungille aiheutuneet tunnelin väyläkustannukset (133 miljoonaa euroa) ja muut infrakustannukset (48 miljoonaa euroa) ovat yhteensä 181 miljoonaa euroa. Kaupungin maanjalostukset tulot ovat 103 miljoonaa euroa, joten investointien nettokustannus on 78 miljoonaa euroa. Arvio vuonna 2013 oli 68 miljoonaa euroa. Varsinainen tunnelin rakentamisen henkilötyövuosien määrä oli 830.


Lisätietoja

Johtaja
Mikko Nurminen
puhelin 040 801 2665
sähköposti [email protected]


Teksti Anna-Maria Maunu