a a

Pirkanmaan kirjoituskilpailu 2018 käyntiin

Julkaistu 19.1.2018 9.22

Järjestyksessään 67. Pirkanmaan kirjoituskilpailu on alkanut. Osallistumisaika jatkuu helmikuun loppuun.

Pirkanmaan kirjoituskilpailun tunnuskuva
 

Tampereen kaupunginkirjaston järjestämään kilpailuun voivat osallistua Pirkanmaan alueella asuvat, työskentelevät tai opiskelevat kirjoittajat, jotka eivät ole julkaisseet kaunokirjallista teosta tai omakustannetta.

Pirkanmaan kirjoituskilpailussa on kaksi sarjaa: proosa ja lyriikka. Kirjoittaja voi osallistua molempiin sarjoihin samanaikaisesti.

Kilpailun järjestää Tampereen kaupunginkirjasto. Palkintolautakuntaan kuuluvat tänä vuonna kirjailija Anneli Kanto, toimittaja Matti Kuusela, kirjailija Katja Kaukonen sekä runoilija Arto Lappi.

Työt tulee jättää 28.2.2018 mennessä osoitteella:

Tampereen kaupunginkirjasto
Pirkanmaan kirjoituskilpailu
PL 152, 33101 Tampere

Työt voi myös jättää Pirkanmaan kuntien pääkirjastoihin toimitettavaksi edelleen.

Kilpailuun tarkoitetut tekstit on kirjoitettava koneella A4-kokoisille arkeille ja varustettava nimimerkillä. Tekstien pituus voi olla korkeintaan 10 liuskaa. Mukaan tulee liittää tekijän oikea nimi ja osoite erillisessä, suljetussa kuoressa. Jos kirjoittaja osallistuu molempiin sarjoihin, kilpailutyöt on lähetettävä kumpikin omissa kuorissaan.

Kilpailun tulokset julkistetaan toukokuussa pääkirjasto Metsossa. Kummassakin sarjassa jaetaan yksi rahapalkinto ja kunniamainintoja. Palkitut työt julkaistaan kirjaston verkkosivuilla.

Lisätietoja ja säännöt



Lisätietoja

Viestintäsuunnittelija
Emma Salmi
puhelin 0400 581 510
sähköposti [email protected]

Viestintäsihteeri
Eva Kallioranta
puhelin 040 733 9277
sähköposti [email protected]


Teksti Emma Salmi


Jaa: