Siirry sisältöön

Ilmoittautuminen vuoden 2017 Puistofiestaan on alkanut

Julkaistu 5.4.2017 14.20

Vuoden 2017 Hämeenpuiston Puistofiesta järjestetään sunnuntaina 13.8. klo 11–16. Kävijämäärältään Tampereen suosituimpiin lukeutuvaa kaupunkitapahtumaa vietetään nyt jo kahdeksatta kertaa. Kaikki tamperelaiset yritykset ja yhdistykset haastetaan mukaan toteuttamaan tapahtumaa.

Kuva: Väkeä Puistofiestassa
 

Puistofiestan idea on ottaa Hämeenpuisto kaupunkilaisten haltuun: täyttää puisto erilaisilla kaupungin, yritysten ja yhdistysten toimintapisteillä ja tuottaa kävijöille uusia toiminnallisia kokemuksia ja elämyksiä. Edellisvuosien tapaan Harrastustori on osa Puistofiestaa. Yhtenä tapahtuman painopisteenä onkin syksyllä alkavien harrastusten esitteleminen kävijöille.

Kaikki tamperelaiset yritykset ja yhdistykset haastetaan mukaan toteuttamaan tätä koko perheen puistotapahtumaa. Tapahtuma antaa mahdollisuuden päästä esittelemään yhdistyksen tai yrityksen toimintaa ja luo kaupunkilaisille tilaisuuden päästä kokeilemaan ja kokemaan jotain uutta. Erityisen tärkeää on, että toimintapiste ei ole myyntipiste, vaan että pisteen toimintaan voi tavalla tai toisella osallistua.

Tapahtumaan mukaantulo on helppoa ja maksutonta. Kullekin toimijalle varataan puistosta paikka, jossa toiminnan on tarkoitus tapahtua. Tampereen kaupungin tapahtumatoimisto sekä kulttuuripalvelut hoitavat tapahtuman mainonnan ja markkinoinnin. Yhdistyksen tai yrityksen ei tarvitse kuin tulla paikalle ja rakentaa oma toimintapisteensä.

Toimijaksi voi ilmoittautua Hämeenpuiston Ystävien nettisivuilla www.hameenpuistonystavat.fi Ilmoittautumisia otetaan vastaan 24.7.2017 asti tai niin kauan kuin paikkoja riittää.


Lisätietoja

Asiantuntija
Inka Helin
puhelin 040 800 4191
sähköposti [email protected]

Kehittämispäällikkö
Jaakko Laurila
puhelin 050 523 2134
sähköposti [email protected]


Teksti Inka Helin