Siirry sisältöön

Pysähdys ohuen ja kirkkaan pinnan äärellä: Koukkuniemen asukkaat tekivät taidetta

Julkaistu 14.12.2016 14.43

Koukkuniemen vanhainkodin asukkaat osallistuivat syyskuussa kuvataidetyöpajoihin. Työpajoissa koettiin suurenmoisia tunteita, kun rauhoituttiin ja keskityttiin piirtämään ja maalaamaan, suunnittelemaan ja valitsemaan värejä. Vanhainkodin kerhohuoneessa tapahtui monenlaisia oivaltavia pysähtymisiä ja kohtaamisia värien ja ohuen muovilevyn äärellä. Teoksia voi ihailla Koukkuniemen tunnelin näyttelyssä.

Kuvataidetyöpaja Koukkuniemessä 09/2016
 

Kuvataidetyöpajoja järjestettiin Koukkuniemessä Varpulan kerhohuoneella viitenätoista päivänä ja niitä ohjasi kuvataiteilija, taiteen maisteri Mirva Sopanen. Työpajoissa tehtiin nopeita maalauksia niin kutsuttuna vapaana maalauksena. Osallistujat piirsivät muotokuvansa tai jonkin Koukkuniemi-aiheisen kuvan ääriviivat ohueen polykarbonaattilevyyn, ja se väritettiin akryyliväreillä.

Kuvataidetyöpajaan osallistuneet asukkaat kokivat suuria onnistumisen tunteita ja oivalluksia, kuten myös avustajina toimineet vanhainkodin henkilökunta, opiskelijat, omaiset ja vapaaehtoiset. Jo saapuminen avustajan kanssa osastolta kerhohuoneeseen oli monen asukkaan toivoma elämys ja tilaisuus irtautua osaston arjesta. Työskentelytila oli avara ja valoisa, työvälineet hyvin käteen sopivia ja kauniit värit silmää hiveleviä. Ohjaaja rohkaisi kokeilemaan uutta tekniikkaa, auttoi tarvittaessa ja loi turvallisen ilmapiirin. Ei ihme, että syntyneet teokset hämmästyttivät tekijöitäänkin. Teokset ilahduttavat katselijoita vielä pitkään, sillä niistä on tehty pysyvä näyttely Koukkuniemen tunneliin.

Kuvataidetyöpajat olivat osa Konkarit - ikäihmisten museopalveluja -toimintaa, jota tuotetaan kulttuurikasvatusyksikkö TAITEssa Tampereen kaupungilla. Yhteistyössä Kotihoidon ja asumispalvelujen kanssa toteutettuja kuvataidetyöpajoja rahoittivat Ikäihmisten virkistysrahasto ja ikäihmisten palveluiden lautakunta.

Katso video Koukkuniemen asukkaiden taideteoksista:


Lisätietoja

Museolehtori
Lila Heinola
puhelin 040 806 3079
sähköposti [email protected]


Teksti Lila Heinola

Kuvat Lila Heinola