Siirry sisältöön

Tampereen kouluissa syödään sydänystävällistä leipää

Julkaistu 10.8.2016 12.16

Kouluruokailussa siirrytään jälleen askel sydänystävällisempään suuntaan, kun keiton kaveriksi saadaan syksystä alkaen aina vähäsuolainen pehmeä leipä. Tuttu kouluissa tarjottu näkkäri sekä levite täyttävät jo Sydänmerkin kriteerit.

Koulujen ruokasalit täyttyvät taas kesän jälkeen ja ainakin uusien koululaisten vanhempia kiinnostaa mitä koululounas pitää sisällään. - Kouluissa tarjottu leipä tulee suomalaisista leipomoista, kertoo Tampereen Voimian tuotekehitysvastaava Maiju Suvanto. - Lisäksi ruisleivissä käytetty ruis on pääosin suomalaista. Ja elokuusta alkaen pehmeät leivät ovat sydänystävällisiä eli vähäsuolaisia ja runsaskuituisia.

Leipä, levite ja ruokajuoma täydentävät koululounasta ja niiden ravitsemuksellinen rooli on merkittävä. Tampereen Voimian ravitsemussuunnittelija Virpi Uskin mukaan koululaisten ruokailua on kehitetty järjestelmällisesti sydänystävällisempään suuntaan. - Koulujen näkkäri samoin kuin levite ovat Sydänmerkki-tuotteita ja koulumaito ja -piimä rasvattomia. Jokapäiväisillä valinnoilla on suuri merkitys kasvavan koululaisen hyvinvointia tukevalle syömiselle ja ruokailulle.

Lounaalla koululaisille tarjotaan lämmin ruoka lisäkkeineen sekä salaatti, keittopäivinä ateriaa täydentää pehmeä leipä ja hedelmä tai tuorepala. Joka päivä tarjotaan lisäksi näkkileipä, levite ja ruokajuoma. Jotta pieni - tai isompi - koululainen saisi tarvitsemansa energian koulupäivään, hänen tulisi syödä koko ateriakokonaisuus. Tärkeintä on tietysti, että ruoka maistuu. - Tavoitteemme on, että kaikki lapset ja nuoret syövät koululounaan, joten maku on ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä, Suvanto ja Uski toteavat.


Lisätietoja

Tuotekehitysvastaava
Maiju Suvanto
puhelin +358408062828
sähköposti [email protected]