Siirry sisältöön

Terveysasemat uusivat toimintaansa: vain pitkäaikaissairailla säilyy omalääkäri

Julkaistu 17.3.2016 13.40

Tampereen kaupunki aloittaa huhtikuun alussa uudet toimintakäytännöt omilla terveysasemillaan, kun lääkärien väestövastuualueisiin perustuva omalääkärijärjestelmä puretaan. Hoidon jatkuvuuden turvaamiseksi pitkäaikaissairaiden toivotaan hakeutuvan edelleen aina saman lääkärin potilaaksi. Satunnaisesti terveysaseman palveluja käyttävä voi varata vastaanottoajan sille lääkärille, jolle nopeimmin pääsee. Palvelut haetaan omalta terveysasemalta, kuten ennenkin.

Valokuva: Lääkärissä korvantutkimuksessa.
 

Uudet toimintatavat on tehty tämän päivän tarpeisiin. Kaupungin pitkään käyttämä omalääkärijärjestelmä on tullut tiensä päähän, ja sen tilalle tarvitaan uudenlaisia tapoja hoitaa kasvavaa asiakaskuntaa.

- Monella terveysaseman potilaalla on jokin pitkäaikaissairaus, kuten esimerkiksi diabetes, reuma tai aivoverenkiertohäiriö. Tuoreen tutkimusten mukaan yli puolet heistä haluaa pysyvän hoitosuhteen, ja tähän terveysasemilla pyritään, sanoo apulaisylilääkäri Tero Harjuntausta Tampereen kaupungin vastaanottotoiminnasta.

Pitkäaikaissairas valitsee oman lääkärin

Pitkäaikaissairaat voivat uuden käytännön mukaan valita omalta terveysasemaltaan lääkärin, jonka potilaaksi he kirjautuvat eli listautuvat. Jos potilas haluaa, hänen kanssaan tehdään pitkäaikainen terveys- ja hoitosuunnitelma. Samalla potilas saa omahoitajan, sillä terveysasemalla lääkäri ja hoitaja työskentelevät työparina. Potilaan yhteydenotto terveysasemalle helpottuu, kun hän voi tarvittaessa ottaa suoraan yhteyttä omahoitajaansa.

Pitkäaikaissairas voi valita oman vastuulääkärinsä esimerkiksi seuraavalla kontrollikäynnillä terveysasemallaan tai terveyspalvelujen neuvonnasta. Listautuminen onnistuu terveyspalvelujen neuvonnon kautta taas terveysasemien kesäsulkujen jälkeen 22.8.2016 alkaen.

Satunnainen kävijä ohjautuu vapaalle lääkärille

Jos potilas käy vain satunnaisesti lääkärissä ja hänen vaivansa on lyhytaikainen tai lievä, hän pääsee mahdollisimman nopeasti sille oman terveysaseman lääkärille, jolla on vapaata aikaa. Tavoitteena on, että vastaanotolle pääsy nopeutuu, kun terveysasemat voivat entistä joustavammin käyttää vapautuneita aikoja potilastyöhön. Pitkäaikaissairaiden toivotaan kuitenkin hakeutuvan aina omalle lääkärilleen, vaikka vastaanottoajan saisi nopeammin jollekin toiselle lääkärille.

Lääkärit päivystävät vuorotellen

Terveysasemien uudet toimintakäytännöt on toteutettu siten, että jokainen lääkäri päivystää asemallaan vuorotellen. Päivystävä lääkäri ottaa vastaan kiireellistä hoitoa tarvitsevia potilaita ja antaa tarvittaessa konsultointiapua muille lääkäreille ja hoitajille.

- Järjestelmä on joustava ja antaa terveysasemille mahdollisuuden järjestää toiminojaan mahdollisimman tehokkaasti, apulaisylilääkäri Tero Harjuntausta sanoo.

Tesoman ja Linnainmaan terveysasemilla on toimittu uuden mallin mukaan jo pari vuotta, ja kokeiluajalta saadut kokemukset ovat olleet hyviä. Myös jonot hoitoon pääsyn ovat lyhentyneet.

Ajanvaraus pysyy entisellään

Terveysasemien ajanvaraukseen ei ole tullut muutoksia. Potilas varaa vastaanottoajan joko terveyspalvelujen neuvonnasta 03 100 23 tai omalta terveysasemaltaan. Ajan voi varata myös sähköisesti www.tampere.fi/soteasiointi .

Sähköisesti varattavia lääkäriaikoja on vasta vähän, mutta terveysasemien hoitajille on tarjolla runsaasti aikoja verkossa.


Lisätietoja

Vastaava lääkäri
Tero Harjuntausta
puhelin 040 806 3761
sähköposti [email protected]


Teksti Tuula Ala-Honkola-Berge

Kuvat Susanna Lyly