Siirry sisältöön

Suru

Julkaistu 13.9.2018 11.41
Me täällä mielenterveys- ja päihdepalveluissa olemme kohdanneet meille tärkeiden työtovereiden menetyksiä kuluvan vuoden aikana. Olemme saaneet suru-uutisia moneen kertaan, ja työyhteisönä olemme uusien haasteiden edessä: kuinka selviydymme surun keskellä ja jatkamme työtä, kun tärkeät henkilöt ovat riveistämme pois.
Kaksi tummahahmoista lintua oksalla.
 

Suremme myös pois lähteneiden työtovereiden perheiden puolesta: kuinka he pärjäävät.

Kaikki tietävät, mitä suru on, mutta kukaan ei voi etukäteen tietää, kuinka suurta tuskaa läheisen, ystävän tai työtoverin menetys itselle aiheuttaa. Suru synkistää mielialaa ja vie surijalta paljon energiaa ja huomiota. Pahimmillaan ihminen voi menettää halunsa elää, kun tulevaisuus tuntuu merkityksettömältä. Helsingin yliopiston psykiatrian laitoksen emeritusprofessorin Jouko Lönnqvistin mukaan suru on kokonaisvaltainen reaktio menetykselle. Se tuntuu kehossa, mielessä ja kehon ulkopuolella sosiaalisen maailman murtumisena. Oireidensa takia suru saatetaan joskus sekoittaa masennukseen.

Aivot eivät ole surussa normaalitilassa. Aivojen kuvantamistutkimuksissa on yritetty selvittää, mitä aivoissa tapahtuu surun aikana. Kokonaiskuvassa on havaittu tietynlaista toiminnallista poikkeavuutta, kun monet aivojen toiminnalliset yhteydet aktivoituvat.

Keho seuraa mieltä: kyyneltulva ei ota laantuakseen, ruoka ei maistu, mahaan koskee, hengittäminen on vaikeaa ja eri puolilla vartaloa kolottaa. Myös monenlaiset tunnetilat ovat tavallisia. Alun turtumus voi vaihtua vihan, syyllisyyden, epäoikeudenmukaisuuden, valtavan kaipauksen ja yksinäisyyden tuntemuksiksi. Lisäksi usein koetaan ahdistusta ja turvattomuutta, sillä läheisen ihmisen kuolema voimistaa tietoisuutta oman elämän rajallisuudesta. Henkisen stressin vuoksi koko elimistö saattaa mennä hälytystilaan.

Nämä tuntemukset ovat yksilöllisiä ja helpottavat aikanaan. Ihmisen pitää saada surra ilman kiirettä. Ei ole sääntöä, koska surun tulisi loppua, mutta sen kanssa on helpompi olla ja päästä yli, jos lähellä on edelleen ymmärtäviä ja rakastavia ihmisiä, joiden kanssa surunsa voi jakaa ja keskustella menetyksestään. Myös arjen rutiinit auttavat surijaa eteenpäin. Suru ei ole sairaus, mutta sen pitkittyessä on hyvä miettiä, tarvitseeko surutyöhön ammatillista apua. Mittarina voi käyttää omaa työ- ja toimintakykyä.

Menetyksestä toipumiseen vaikuttavat aiemmat elämänkokemukset, elämäntilanne surun kohdatessa ja sen aikana sekä suhde kuolleeseen henkilöön. Surussa menetetyn ihmisen merkitys kiteytyy. Surijan mieli askaroi tässä ihmissuhteessa ja yhdessä eletyissä hetkissä.

Suru auttaa sopeutumaan uuteen elämänvaiheeseen ja kääntää sisäisen katseen vähitellen oman elämän jatkumiseen ilman tärkeän ihmisen läsnäoloa. Parhaimmillaan muistot muuttuvat surijalle tulevaisuuden voimavaraksi ja lohdutukseksi.

Tämän blogikirjoituksen ovat kirjoittaneet:
Kehittäjäsosiaalityöntekijä
Katri Pihlaja
sähköposti [email protected]

Johtava sosiaalityöntekijä
Eeva-Liisa Lejon
sähköposti [email protected]

Kirjoittaja Mielen liikettä -blogin kirjoittajat