Siirry sisältöön

Puuwilla-kodin korona-arki on parempaa kuin loma

Julkaistu 1.6.2020 11.08

Korona myllytti elämänpiirin uusiksi myös kehitysvammaisten ryhmäkoti Puuwillassa. Yllättäen arki ei tyhjentynytkään, vaan täyttyi yksilöllisestä palveluohjauksesta ja päivätoiminnasta.


Sairaanhoitaja Tanja Rajala, lähihoitaja Ritva Venehsalo ja Puuwilla-kodin asukas Kati Jääskeläinen nauttivat, kun ryhmäkoti on täynnä toimintaa.

Puuwilla on kehitysvammaisten autetun asumisen yksikkö, jossa asuu 14 eri tavoin kehitysvammaista aikuista. Heillä voi olla kehitysvamman lisäksi liikunta- tai näkövamma, diabetes tai mielenterveyden häiriöitä, ja kaikki ryhmäkodin asukkaat tarvitsevatkin apua arjen askareissa ja ohjausta elämän polulla.

– Meillä asuu erittäin aktiivisia aikuisia, ja arki oli jo ennen koronaa hyvin hektistä. Moni asukas herää tosi varhain, sillä ensimmäiset taksit hakevat asukkaat jo kahdeksalta päivätoimintaan. Sieltä palaillaan kahden jälkeen, sitten valmistellaan ruokaa, ja puoli kuudelta asukkaat alkavat lähteä vapaa-ajan kerhoihin, kertoo lähihoitaja Ritva Venehsalo.

– Jokainen asukas käy kerhossa vähintään kerran viikossa. On kimallekerhoa, jossa lakataan kynsiä ja laitetaan tukkaa, ja sählykertoa, matkakerhoa, liikunnallista levottomat jalat -kerhoa ja kokkiklubia.

Puuwillan viikoissa on selkeä rytmi ja marssijärjestys: päivätoiminnassa käydään 3–4 päivänä viikossa, ja lisäksi arkena on 1–2 vapaapäivää, joina hoidetaan juoksevat asiat ja kotityöt.

– Kotipäivinä tehdään terveydenhuollon käynnit, huoneensiivous ja pyykinpesu. Me hoitajat autamme kotitöissä ja olemme hengessä mukana sen verran kuin asukas tarvitsee. Moni asukas on myös hoidollisesti avustettava, kertoo sairaanhoitaja Tanja Rajala.

Viikonloput ja vapaa-aika erotetaan tarkasti arjesta.

– Viikonloppuisin nukkua hölläillään, tehdään itse ruokaa, katsotaan leffaa tai lauletaan karaokea, käydään saunassa tai diskossa. Ennen koronaa asukkaat kävivät ahkerasti myös teatterissa, elokuvissa, kampaamossa, kahviloissa ja shoppailemassa, ja taksiralli vain viuhui oven edessä, Ritva Venehsalo naurahtaa.

Ja sitten iski korona.

Toiminta tuli ryhmäkotiin

Kun ryhmäkodin asukkaat eivät enää päässeet koronariskin vuoksi päivätoimintakeskukseen, tulivat ohjaajat Puuwillaan ja alkoivat järjestää viriketoimintaa siellä.

– Et usko miten me on nautittu! Asukkaat käyvät monta kertaa päivässä ulkona ja saavat henkilökohtaista huomiota ohjaajilta. On nukketeatteritoimintaa, tuolijumppaa ja tietovisaa, asukkaat ovat kyllä nyppineet palvelusta kaiken irti, Ritva Venehsalo kertoo.

Liikunnan määrä on kasvanut moninkertaisesti ja asukkaat pääsevät usein päivässä ulkoilemaan avustajan kanssa. Pyörätuolilla liikkuville asukkaille järjestetään yksilöllistä ohjausta toimintakunnon ylläpitämiseen.

– Päivätoiminnassa harrastan liikuntaa ja olen leivontaryhmässä. Nyt olen käynyt avustajan kanssa ulkona lenkillä ja hevosia katsomassa Niihamassa, kertoo Puuwilla-kodin asukas Kati Jääskeläinen.

– Kati pistelee niin nopeasti, että avustaja palaa aina ihan hikisenä, Ritva kehuu.


Kati Jääskeläisen hiukset ja kynnet ovat huoliteltuja myös korona-aikana.

– Tämä on hienompaa kuin loma-aikana! Osalle asukkaista kotiin tuotu päivätoiminta sopii jopa paremmin kuin keskuksessa käyminen. Isot päivätoimintaryhmät voivat olla haasteellisia, sillä kaikki asukkaat eivät kestä isoa virikekuormaa, Ritva Venehsalo kertoo.

– Puuwillassa kaikki toiminta tapahtuu yhteisissä tiloissa ja asukkaat saavat mennä halutessaan omiin huoneisiinsa. Heillä on omat avaimet ja he voivat pitää ovia lukittuina. Koputamme aina sisään mennessä.

Hoitajat eivät ole huomanneet raastavaa ikävää, sillä rutiineista ja vuorokausirytmistä pidetään huolta poikkeusoloissakin, ja päivät ovat tupaten täynnä toimintaa.

– Kiva olla täällä, kiva koti, kivat hoitajat ja kiva oma hoitaja Tanja. On ikävä vanhempia, sunnuntaina soitellaan. En tykkää, kun ei pääse kauppaan eikä minnekään, Kati Jääskeläinen toteaa painokkaasti.

– Asukkaissa on riskiryhmäläisiä, joten yhteyttä omaisiin pidetään lähinnä puhelimella. Informaatio tarkentuu koko ajan ja sitä jaetaan omaisille. Tällä tietoa kotilomia ei ole kielletty, mutta niitä ei suositella, Tanja Rajala kertoo.

Hoitajan vastuulla on koko ihmiselämä

Ryhmäkodin hoitajat käyttävät maskeja ja visiirejä hoitokontakteissa, ja käsihygieniaa ja siivousta on korona-aikana tietenkin tehostettu.

– Pyyhimme kosketuspinnat monesti päivässä ja siivooja käy päivittäin. Meillä on koronakärry, jolla voin tarvittaessa ottaa näytteet itse, niin asukkaan ei tarvitse lähteä ulkomaailmaan altistumaan, Tanja Rajala toteaa.

– Maskin kanssa on vähän vaikea kommunikoida, kun sen takaa ei näe ilmeitä ja eleitä, mutta käytämme apuna tukiviittomia ja elekieltä. Normaalisti täällä halaillaan paljon, mutta nyt me ohjaajat joudumme rajoittamaan sitä, Ritva Venehsalo toteaa.

– Korona-arki rajoittaa myös meidän ohjaajien elämänpiiriä ja harrastuksia. Jos käyn kampaajalla tai hammaslääkärissä, niin heti on huono omatunto, että ei kai se nyt minun kauttani tartu, huokaa Tanja Rajala.

– Nämä ihmiset elävät meidän kautta koko elämänsä. Se on tosi iso vastuu. Käymme asioilla heidän apunaan, huolehdimme etuuksista ja ylläpidämme kotia, ja meidän täytyy osata moniammatillisesti vähän kaikkea: sairaanhoitajan, mutta myös talonmiehen, kokin, siivoojan ja kemistinkin töitä.


Ritva "Ritu" Venehsalon luotsaamassa Puuwilla-orkesterissa esiintyvät kaikki ryhmäkodin asukkaat.

– Asukkaat ovat käyneet rakkaiksi, ja meidän on hyvä olla täällä. Työyhteisö on pysynyt samana ja asukkaiden vaihtuvuus on pientä. Täällä viihdytään, Ritva Venehsalo toteaa.

– Meillä on sopeutuvainen porukka, ja asukkaat elävät päivän kerrallaan. Jos me hoitajat pysymme hyvällä tuulella, niin asukkaatkin pysyvät.

Lippu pidetään korkealla juhlimalla silloin, kun juhlatuuli jostain puhaltaa. Puuwillassa kohdataan asukkaiden syntymä- ja nimipäivät sekä yleiset merkkipäivät asianmukaisin juhlamenoin.

– Vappujuhlassa oli disko ja hampurilaisbaari ja karaoke. Siellä julkistettiin musavideo "Kotiharjun päällä", kertoo Puuwilla-orkesterissa laulava ja tanssiva Kati Jääskeläinen.


Teksti Marja Kyllönen

Kuvat Marja Kyllönen