Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Nuoret vaalitoimitsijat pitävät äänestämistä kansalaisvelvollisuutena

Julkaistu 28.3.2017 13.16

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 29.3. Äänestyspaikoilla ympäri kaupunkia kuntalaisia vastassa ovat innokkaat vaalitoimitsijat, jotka huolehtivat siitä, että ennakkoäänestys sujuu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.

– Tässä työssä kiinnostaa asiakkaan palveleminen - se, että äänestäjälle jää hyvä kokemus, kertoo ensimmäistä kertaa vaalitoimitsijaksi lähtenyt historianopiskelija Lauri Ikola.


Lauri Ikola uskoo vaalitoimitsijuuden tarjoavan arvokasta työkokemusta. Monet toimitsijoista ovat hänen laillaan opiskelijoita.

Vaalitoimitsijat vastaavat muun muassa äänestäjien vastaanotosta, henkilöllisyyden ja äänioikeuden tarkistamisesta, äänestyslippujen jakamisesta ja leimaamisesta sekä siitä, että vaalisalaisuus säilyy. On tärkeää vahtia, että äänestäjät menevät äänestyskoppiin yksin ja ettei heihin kohdistu painostusta.

– Myös esimerkiksi äänestyslipun leimaamisessa on oltava tarkkana: leima on painettava aina keskelle lippua, jotta äänet eivät olisi myöhemmin tunnistettavissa, opetti keskusvaalilautakunnan sihteeri Jani Hovila vaalitoimitsijoille järjestetyssä koulutuksessa.


Vaalitoimitsijat koulutettiin tehtäviinsä 21.2. Vaalien oikeaoppinen toimittaminen on paljon muutakin kuin äänestyslippujen leimaamista.

Toimitsijoiden tehtävänä on myös huolehtia siitä, ettei ennakkoäänestyspaikalla tai sen läheisyydessä tapahdu vaalimainontaa. Tarkoituksena on äänestäjien vapaan tahdon turvaaminen.

Vaikka nuorten äänestysaktiivisuuden puutetta usein surkutellaan, nuorille vaalitoimitsijoille äänestäminen on itsestäänselvyys. Kunnissa tehtävät päätökset tulevat lähelle jokaisen elämää, eikä näille tamperelaisopiskelijoille tulisi mieleenkään jäädä nukkumaan, kun uuden kaupunginvaltuuston kokoonpanosta päätetään.

– Minulle on selvää, että äänestäminen on kansalaisvelvollisuus, kiteyttää tuleva terveydenhoitaja Sanni Petäjistö, joka on ollut vaalitoimitsijana jo monissa vaaleissa. Muut toimitsijat yhtyvät tähän näkemykseen.


Sanni Petäjistön mielestä vaalitoimitsijan työ on ollut hauskaa ja opettavaista.

– Kuntavaaleissa paikallisdemokratia toteutuu konkreettisimmillaan ja näkyvimmässä muodossa, toteaa hallintotieteitä opiskeleva Siiri Tawast.


Siiri Tawast on vaalitoimitsijana ensikertalainen.

Vaalitoimitsijoiden urakka kestää viikon ajan. Ennakkoäänestys järjestetään 29.3. - 4.4. kaikkiaan 18 paikassa ympäri kaupunkia. Katso ennakkoäänestyspaikkojen yhteystiedot ja aukioloajat täältä:

Varsinainen vaalipäivä on 9.4. Kaikki tarpeellinen tieto vaaleista ja äänestämisestä löytyy kaupungin kuntavaalisivuilta:


Teksti Elise Kraatila

Kuvat Elise Kraatila