Eeva Kaura aloitti TAITEn museolehtorina ja tiedottajana

Julkaistu 9.1.2018 7.57

Kulttuurikasvatusyksikkö TAITEn museolehtori Tiina Piispanen on siirtynyt syksyllä 2017 määräajaksi toisiin tehtäviin kaupunkiorganisaation sisällä. Tiinan sijaisena TAITEssa on vastikään työnsä aloittanut kulttuuriantropologi Eeva Kaura. Aiemmalla työurallaan Kaura on paneutunut eritoten globaalikasvatukseen. Hän on työskennellyt mm. Taiteen edistämiskeskuksessa sekä Ulkoministeriössä. Kulttuurien välisestä vuorovaikutuksesta Kaura on saanut kokemusta vapaaehtoistyössä Meksikossa ja Mosambikissa.

Eeva Kauran vastuualueita ovat TAITEn viestintä, kulttuurikasvatusohjelma Taidekaaren museopedagogisten kokonaisuuksien koordinointi Taidekaari-tiimissä sekä MOMU-monikulttuurisia museopalveluja -kokonaisuudesta. Kaura kokee museoiden asiakastyön hyvin antoisaksi tehtävien monipuolisuuden, laajan sisällön ja vaikuttavuuden vuoksi. Hän odottaakin mielenkiinnolla asiakkaiden kohtaamista museoissa ja työpajoissa.

Museolehtori Eeva Kauran kuva

Yhteystiedot

Museolehtori
Eeva Kaura
puhelin 040 801 6651
sähköposti [email protected]

Tiina Piispasen sijainen 1.1.2019 saakka.



Kuvat: Aino Mäntyvaara