Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Peltolammi-Pärrinkoski

Peltolammin-Pärrinkosken luonnonsuojelualue on pinta-alaltaan 31,39 hehtaaria. Alue perustettiin 26.8.1992, ja se sijaitsee Sarankulman ja Peltolammin kaupunginosissa Tampereen eteläpuolella. Suojelualuetta laajennettiin 3,3, hehtaaria vuonna muun muassa 2016 hajuheinän kasvupaikkojen turvaamiseksi

Luonnonsuojelualue kuuluu Viikinsaaren tavoin Pirkkalan lehtokeskukseen. Lisäksi Myllypuron ja Pärrinkosken rauhallinen ja viihtyisä puromaisema tekevät alueesta arvokkaan suojelukohteen.

kuva: hajuheinäkasustoa louhikossa
Hajuheinää kasvaa luonnonsuojelualueen eteläosassa. Hajuheinä on rauhoitettu, silmällä pidettävä laji, jolle on osoitettava suojelualueita.

Alueelta on löytynyt 300 putkilokasvilajia. Laajennusosan merkittävin laji on hajuheinä, joka kasvaa satakunta kortta alueen eteläosan louhikossa. Erityisesti lehtokasvillisuus on rikasta. Pensaskerroksen vaateliaita lehtolajeja edustavat pähkinäpensas, näsiä, lehtokuusama, taikinamarja ja koiranheisi. Kenttäkerroksen kasvillisuudesta mainittakoon kaiheorvokki, lehto-orvokki, lehtoimikkä ja jalkasara. Pieni vankkasaran esiintymä on siirretty luonnonsuojelualueelle, koska sen alkuperäinen kasvupaikka jäi radanoikaisun alle.

Alueen sienilajistoon kuuluu muutamia vaateliaita lehtosieniä. Harvinaisempia sienilajeja edustavat lepäntatti, anishaprakas ja haikukynsikäs. Lisäksi alueelta on löydetty tieteelle kuvaamattomia kotelosienilajeja.

Peltolammi-Pärrinkosken luonnonsuojelualueella on havaittu 31 pesivää tai pesimäaikaista lintulajia. Näistä harvinaisimpia ovat mustapääkerttu, kultarinta ja pikkusieppo.

Alueen perhoslajisto on monipuolinen, mikä johtuu sopivien ravintokasvien runsaudesta. Alueelta löytyy muutamia erikoisuuksia, kuten palsamikenttämittari, verkkomittari, virnasinisiipi, kuusamaliuskamittari ja ruskolampiyökkönen.

Kulkuyhteydet ja palvelut

Peltolammille pääsee linja-autolla. Bussiliikenteestä ja aikatauluista löytyy tietoa http://joukkoliikenne.tampere.fi.

Alueella on levähdyspaikka ja polkureitistö.

Tietoa alueesta

Peltolammin-Pärrinkosken luonnonsuojelualue sijaitsee Tampereen eteläisessä osassa, Peltolammin välittömässä läheisyydessä. Pääosa alueesta sijaitsee rautatien ja Rukkamäentien väliin jäävässä kolmiossa, josta suojelualueen ulkopuolelle jäävät kaupungin omistama palstaviljelyalue ja sen pohjoispuolella olevat pellot ja entinen Rukkamäen torppa ja pihapiiri. Sen sijaan suojelualueeseen kuuluu Lehtomäki palstaviljelyalueen pohjoispuolella.

Luonnon piirteet

Peltolammin alue kuuluu ns. Etelä-Hämeen lehtokeskukseen. Peltolammin tyyppisiä, arvokkaita luonnontilaisia lehtoalueita on Tampereella enää muutamia jäljellä. 1960-luvulla alkanut ulkoilu- ja virkistyskäyttö näkyy alueen kulumisena ja roskaantumisena.

Geologia

Peltolammin seutu on melko tasaista; Pärrinkosken yläputouksen kohdalla laskua 12 m ja alaputouksen osalle 7 m, jos rajana pidetään puron suvantokohtaa. Alueen kallioperä on pääosin emäksistä ja intermediääristä tuffiittia ja amfiboliittia, mikä selittää osaltaan muuta ympäristöään rehevämmän lehtokasvillisuuden olemassaolon. Alueella on myös suonigneissiä Pärrinkosken alueella ja granodioriittia Arranmaan alueella. Maaperä on osin hikevää, rehevää kasvillisuutta ruokkivaa hienoa hietaa ja hiesua, osin karumpaa soramoreenia. Peltolammin lounaispään kulma on saraturvetta.

Peltolammiin laskee Sääksjärvestä lähtevä Multipuro ja Peltolammista lähtee Pyhäjärveen Myllyoja (Myllypuro), joka myöhemmin muuttuu Härmälänojaksi. Myllypuron putous, Pärrinkoski sijaitsee rautatien länsipuolisella alueella. Suojelualueella on kaksi lähdettä.

Peltolammin myllyn historiaa

Puroon perustettiin mylly 1800-luvun lopulla. Myllyä pitivät Värmälän veljekset, jotka asuivat maakuopassa ja kuolivat häkään. Pärri-niminen mies, joka oli Teiskon Yli-Pärrejä, osti sitten rakenteilla olevan talon ja myllyn. Tästä juontuu nimi Pärrinkoski. Koskessa on aikoinaan ollut hyvä rapukanta, mutta ravut kuolivat rapuruttoon.

Kasvillisuus

Peltolammin-Pärrinkosken alueella on pääasiassa rehevää ja monipuolista lehtokasvillisuutta.

Metsät

Alueen metsät ovat kuuluneet osana ns. Hatanpään metsään, joka oli aikoinaan Tampereen kaupungin laajin metsäalue. Torpparit saivat käyttää Peltolammin aluetta karjan laitumena ja kotitarvepuun keruupaikkana. Hakametsät olivat aukkoisia, ja valtapuulajeina niissä oli yleensä koivu ja leppä. Muissa metsissä valtapuulajina oli kuusi. Alueelle laadittiin ensimmäinen metsänhoitosuunnitelma vuonna 1924. Sen tavoitteiden mukaisesti alueelle perustettiin kuusikoita ja koivikoita sekä pieniä, ulkolaisia puulajeja kasvavia metsiköitä. 1930-luvulla istutettiin lehti- ja pihtakuusia. Myöhemmin pihtakuusia istutettiin lisää. 1950- ja 60-luvuilla istutettiin lehmuksia, tammia, hybridihaapoja ja pähkinäpensaita. Pähkinäpensas lienee ollut aikoinaan runsas, mutta se hävisi kokonaan laiduntamisen ja lehdeksien oton takia; nykyinen kanta on siis myöhemmän istutuksen tulosta.

Alueella on pääasiassa lehtoja ja lehtomaisia metsiköitä, mutta myös kuivahkon ja tuoreen kankaan sekametsiköitä. Alueella kasvaa metsälehmusta ja vaahteraa, haapaa, raitaa, pihlajaa, tuomea, koivua, harmaa- ja tervaleppää, kuusta sekä ulkolaisista puulajeista siperianlehtikuusta ja siperianpihtaa.

Pensaskerroksen vaateliaita lehtolajeja ovat pähkinäpensas, näsiä, lehtokuusama , taikinanmarja ja koiranheisi.

Muut alueet

Suojelualueen parhaat maisemat ja viehättävimmät elämykset löytyvät Myllypuron varsilta. Keväisin puro pauhaa kuohuvana vapaana koskena, kesällä voi nauttia veden rauhallisesta solinasta. Puro juoksee yli sammaloituneiden kivien ja veteen pudonneiden oksien, ohi rehevien saniaiskasvustojen. Puron partaalla aistia jotain alkuperäisestä, luonnon ainutlaatuisesta rauhasta.

Peltolammin eteläinen ranta-alue on luhtaa ja rantanevaa. Siellä esiintyy lajeja, joita ei muualla suojelualueella tavata, mm. luhtakastikkaa, mutasaraa, pikkumataraa, luhtatähtimöä ja pyöreälehtikihokkia.

Putkilokasvisto

Tampereen kasvitieteellinen yhdistys on tehnyt alueella kasvillisuus- ja kasvistoselvityksen vuonna 1988-89 (tutkitun alueen rajaus ei ole täysin sama kuin suojelualueen rajaus). Tuolloin kirjattiin yhteensä 324 putkilokasvilajia; aikaisempien tutkimuksien perusteella voidaan määrään lisätä viisi lajia.

Suojelualue kuuluu valtakunnallisessa kasvillisuusvyöhykejaossa eteläboreaalisen vyöhykkeen eteläiseen lohkoon, ns. vuokkovyöhykkeeseen. Tämän alueen vaateliaaksi luokitelluista 55 putkilokasvilajista siellä esiintyy 20 lajia. Kenttäkerroksen lajit ovat keltavuokko, mäkilehtoluste, keltasara, velholehti, lehtomatara , humala, lehtopalsami, soikkokaksikko, lehtoimikkä, lehtoleinikki, lehtotähtimö, lehto-orvokki ja kaiheorvokki.

Alueella tavataan täällä muuten harvinaisena esiintyvää eteläsuomalaista kivikkolehtokasvia haisukurjenpolvea. Tampereella pohjoisrajansa saavuttava vankkasara, joka kuuluu Pirkanmaalla luokkaan vaarantunut, esiintyy Arranmaan alueella. Hyvin harvinainen vankkasaran ja pullosaran -risteymä esiintyy Peltolammin uimarannan länsiosassa. Tampereella harvinaisena esiintyvä jalkasara esiintyy laajahkoina kasvustoina Pärrinkosken pohjoispuolella.

Lisäksi alueeseen kuuluu vanhoista Kala-Pirkkojen kalanviljelyaltaista kaksi. Näissä altaissa on kasvanut runsas esiintymä rauhoitettua isovesirikkoa, joka säilyy siemenpankkina altaissa. Erittäin uhanalainen Isovesirikko on koko suojelualueen harvinaisin putkilokasvi.

Multisillan puoleisessa laajennusosassa kasvaa melko runsaasti hajuheinää.

Alueen pohjoisosasta on löydetty mäntykukan punakukkainen muoto - luultavasti ainoana Suomessa. Lisäksi Peltolammilta laskevassa Myllypurossa kasvaa vaarantuneeksi luokiteltu kalliosuomusammal.

Sienet

Alueen sienistöä tunnetaan puutteellisesti, mutta joitakin yleispiirteitä voidaan esittää tähän asti havaitun lajiston perusteella.

Pärrinkoskella on tavattu vaateliaita lehtosieniä: punamaljakas, täplärisakas, jauheukonsieni ja aprikoosihapero. Tyypilliset syksyn lehtosienet, suppilohapero ja retikkavalmuska, esiintyvät poikkeuksellisen runsaina.

Puronvarren tervalepät ovat saaneet seuraansa kiintoisia sieniä. Lepäntatti on harvinainen, lähinnä Etelä-Suomessa kasvava lepän seuralaislaji. Yleisempiä lepän seuralaisia puron rannalla ovat ruosteheltat, lepikkorousku ja suomurousku.

Peltolammin länsirannan kosteikkovyöhykkeestä on löydetty muutamia kosteille paikoille ominaisia lajeja, mm. suolahokka, nipukkarisakas ja naparusokas. Paikalta on löydetty myös harvinainen ruostejuurekaslaji (Phaeocollybia cidaris).

Muita harvinaisia lajeja ovat viiruruostevinokas, risumadonlakki, siiliukonsieni, juurtolahokka ja anishaprakas, jonka ensimmäinen löytöpaikk Pohjoismaissa oli juuri Peltolammilla.

Alueen tieteellistä mielenkiintoa lisää sieltä löydetyt tieteelle aiemmin kuvaamattomat lajit. Pärrinkoskessa kasvaa yleisempien purosienien, upponupikoiden lisäksi pieni kotelopulloinen, joka kuuluu lajiin Phomatospora moravica. Arranmaan alueelta, Peltolammin eteläpuolelta, on löydetty lahoavilta taulakääviltä kotelopulloinen, Wegelina polyporina. Näiden lisäksi alueelta on löydetty muitakin tieteelle kuvaamattomia sieniä, kuten vanhoilla pujon varsilla kasvava pieni kotelosieni Allophylaria soederholmii, joka on nimetty tamperelaisen ja peltolammilaisen sieniharrastajan Unto Söderholmin mukaan.

Linnut ja hyönteiset

Peltolammin suojelualueen pesimälinnustoa selvitettiin vuosina 1988-1990. Linnusto on monipuolinen ja paritiheys on paikoin korkeahko, jopa 450 lintuparia/km2.

Pesiviä ja pesimäaikaisia lajeja on tavattu 31. Alueelle tyypillisiä lehtolaulajia ovat yleiset lehtokerttu ja sirittäjä, mustapääkerttu ja harvinainen kultarinta. Viitakerttunen kuuluu reheväkasvuisten pensaikoiden vakituisiin, harvalukuisiin yölaulajiin.

Aikaisemmin alueella on tavattu myös muita yölaulajapikkulintuja, kuten harvalukuiset luhtakerttunen ja pensas- sekä viitasirkkalintu. Joinakin talvina purossa oleskelee koskikaroja. Nokkavarpunen kuuluu Peltolammilla pesimäaikana tavattuihin harvinaisuuksiin.

Aiempina vuosina alueella on pesinyt myös pikkusieppo, ja sitä on edelleen alueella tavattu lähes vuosittain. Pesimäaikana alueella on laulanut myös idänuunilintu. Peukaloinen pesii alueella joinakin vuosina. Nämä lajit ovat pesimäympäristönsä valinnassa vaateliaita ja lisäävät siten huomattavasti alueen linnustollista arvoa. Erityisesti pikkusieppo vaatii pesimäympäristökseen iäkästä metsää, ja Suomessa sitä tavataan yleensä aarnialueilla.

Peltolammin-Pärrinkosken rehevä elinympäristö on tarjonnut edellytykset monipuolisen perhoslajiston synnylle. 1960-luvulta lähtien alueen virkistys- ja ulkoilukäyttö on kuitenkin lisääntynyt jatkuvasti ja aiheuttanut sen, että Peltolammilta on hävinnyt useita merkittäviä lajeja.

Valtakunnallisesti merkittäviä uhanalaisia suurperhoslajeja, jotka ovat hävinneet Peltolammin alueelta 1960-70-luvuilla, ovat lehtohopeatäplä , tummaverkkoperhonen, keltaselkämittari ja nunnamittari.

Paikallisesti merkittäviä lajeja, jotka ovat hävinneet alueelta 1960-70-luvuilla, ovat tummakirjosiipi, keisarinviitta, ruskosirppisiipi, idäntäplämittari ja kääriäisvenhokas.

Peltolammilla löytyy vielä joukko erikoisuuksia, joita tosin esiintyy muuallakin Tampereen alueella tai ympäristökunnissa: palsamikenttämittari, verkkomittari ja kuusamaliuskamittari.

Pärrinkoskella esiintyy erityisesti suojeltava vesiperhoslaji noropalkonen Hydroptila occulta.