Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Koronavirustilanteen varotoimia Tampereen kaupungin palveluissa jatketaan 13.5. asti

Julkaistu 1.4.2020 18.03

Suomen hallitus ilmoitti 30.3., että koronaviruksen leviämiseen liittyviä varotoimia jatketaan 13. toukokuuta asti. Tampereen kaupungin toiminnassa varotoimia jatketaan hallituksen linjauksen mukaisesti.

Varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja koulutuksessa etäopetusta jatketaan 13.5. asti. Etäopetusta varaudutaan jatkamaan lukukauden loppuun asti, jos epidemiatilanne sitä edellyttää. Avoinna olevissa kouluissa järjestetään edelleen tarvittaessa lähiopetusta esiopetuksen, 1–3-luokkien, erityisen tuen sekä pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä oleville lapsille. Ruokailu järjestetään lähiopetukseen osallistuville sekä ruokailuun ilmoittautuneille etäopetuksen oppilaille.

Varhaiskasvatuksen yksiköt pidetään toiminnassa. Sekä Suomen hallituksen että Tampereen kaupungin vahva suositus on, että lasta hoidetaan kotona, jos siihen on mahdollisuus.

Kaupungin toisen asteen oppilaitokset pidetään suljettuina 13.5. asti. Niiden opetus järjestetään etäopiskeluna hyödyntäen erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä.

Kaupungin työpaikoilla jatketaan 13.5. asti etätyötä niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista. Myös välttämättömät kokoukset ja koulutukset pidetään etätilaisuuksina.

Tampereen kaupungin museot, kirjastot, liikuntapaikat, nuorisopalveluiden toimipisteet, Kulttuuritalo Laikku, Rulla sekä Haiharan taidekeskus ovat suljettuja 13.5. asti. Tampereen seudun työväenopiston ja taiteen perusopetuksen toimipisteet pysyvät suljettuina 13.5. asti, mutta osa opetuksesta järjestetään etäopetuksena. Opastukset, tapahtumat, työpajat ja kurssit on peruttu toukokuun loppuun asti. Jo aiemmin on tiedotettu, että Tampere Filharmonian kevätkauden konsertit on peruttu.

Poikkeusolojen aikana Tampereen kaupunki tarjoaa kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluita mahdollisuuksien mukaan digitaalisesti. Tarjolla on muun muassa musiikkia, jumppavideoita, verkkomateriaaleja ja suoria kulttuurilähetyksiä niin lapsille kuin aikuisillekin. Tarjonta löytyy kaupungin verkkosivuilta osoitteesta www.tampere.fi/vapaa-aikapalvelujavirtuaalisesti

Myös kouluille on tarjolla kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden tuottamaa virtuaalista ohjelmaa, muun muassa koululaisopastuksia museoiden näyttelyihin, työpajoja, konsertteja ja kirjavinkkausta. Ulkoinen linkkiwww.tampere.fi/etakulttuuriakouluun

Tampere Filharmonian kamarikonserttisarja on kaikkien vapaasti kuunneltavissa 9.4. - 28.5. viikoittain torstaina tai perjantaina kello 19 Tampere Filharmonian YouTube-kanavalla sekä osoitteessa Ulkoinen linkkiTampereen Filharmonia: Live

Nuorisokeskukset tekevät sisältöjä nuorille eri somekanaviin. Vaikka kirjastot ovat kiinni, voi kirjaston sähköistä aineistoa hyödyntää kotona. Kirjastojen tietotorit neuvovat älylaitteiden ja tietokoneiden käyttöön liittyvissä pulmissa sähköpostitse ja puhelimitse arkisin klo 8 - 16.Ulkoinen linkkiPIKI-verkkokirjaston vinkeillä

Tarjolla verkossa on myös kaupungin liikunnanohjaajien virtuaalijumppia, Nuortentreenien skills-haasteita ja Olli-Pekan ja pikku-Liinan Olohuonetemppuja sekä ikäihmisille tuolijumppaa Liikkuva Tampere -Facebook-sivulla.Ulkoinen linkkiLiikkuva Tampere - liikuntapalvelut Facebookissa


Lisätietoja

Sivistyspalvelujen johtaja
Lauri Savisaari
puhelin 040 801 6081
sähköposti [email protected]


Teksti Aila Rajamäki