Siirry sisältöön

Tampereen kaupunki - www.tampere.fi

Tampereen kaupunginhallitus päätti Tampereen Raitiotie Oy:n perustamisesta

Julkaistu 29.11.2016 10.24

Tampereen kaupunginhallitus päätti 28.11., että kaupunki perustaa Tampereen Raitiotie Oy:n. Kaupunginhallitus hyväksyi osakeyhtiön yhtiöjärjestyksen ja perustamissopimuksen.

Yhtiö ottaa vastuulleen raitiotien vaatiman investoinnin rahoituksen järjestämisen, Raitotieallianssin toteuttamissuunnitelman ja option kunnossapitosopimuksesta sekä kaluston hankinta- ja kunnossapitosopimuksen. Yhtiö perustetaan keskinäisenä kiinteistöyhtiönä eli kaupunki maksaa yhtiölle vastiketta raitiotieinfrasta ja käypää vuokraa kalustosta toteutuneiden kustannusten mukaan.

Investointi toteutetaan merkittävältä osin lainarahoituksella. Kokonaislainamäärä tulee olemaan noin 350 miljoonaa euroa. Lainat kilpailutetaan korkokustannusten minimoimiseksi. Rahoituksen järjestämisestä on keskusteltu Euroopan Investointipankin ja Pohjoismaiden Investointipankin kanssa. Lopullinen lainamäärä selviää toisen vaiheen suunnitelmien valmistuttua.

Erityisluottolaitokset ja pankit vaativat lainoille vakuudeksi kaupungin omavelkaisen takauksen. Tällä on vastineeksi rahoituskustannusta alentava vaikutus.

Kaupunki tekee kahden miljoonan euron sijoituksen perustettavan yhtiön osakepääomaan. Summa lisätään Tampereen vuoden 2016 talousarvioon osakkeisiin ja osuuksiin. Kaupunki sitoutuu perustettavan yhtiön puolesta vastavakuudetta omavelkaiseen takaukseen enintään 310 miljoonan euron lainan takaisin maksamisesta korkoineen ja muine lainaehtoineen 30 vuoden laina-ajaksi.

Yhtiö aloittaa heti perustamisen jälkeen sopimusneuvottelut ja rahoitusjärjestelyt. Yhtiö osallistuu lisäksi raitiotieallianssin toimintaan rakentamisvaiheessa. Investointivaiheen jälkeen Tampereen Raitiotie Oy keskittyy järjestelmän omistamiseen ja kunnossapidon koordinointiin yhdessä kaupungin kanssa.


Lisätietoja

Konsernijohtaja
Juha Yli-Rajala
puhelin 040 743 6356
sähköposti [email protected]

Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja
Arto Vuojolainen
puhelin 050 345 1397
sähköposti [email protected]


Teksti Anna-Maria Maunu