Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Vaikuta tulevaisuuden Kanta-palveluihin vastaamalla kyselyyn

Julkaistu 20.12.2018 15.46

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on avannut kansalaiskyselyn Kanta-palvelujen kehittämisestä. Kysely on osa laajempaa työtä, jonka tavoitteena on selvittää, miten Kanta-palveluja voisi jatkossa kehittää.

Kanta-palvelut sisältävät kanta.fi-sivuilta löytyvät palvelut. Niitä ovat esimerkiksi Omakanta, jota käytetään omien tietojen katseluun sekä reseptin uudistamispyyntöjen ja tahdonilmausten tekemiseen. Kantapalveluihin kuuluu myös kansallinen, keskitetty sosiaali- ja terveydenhuollon arkisto. Sen avulla sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt voivat käyttää hoidossa tarvittavia potilastietoja sekä välittää erilaisia pyyntöjä, todistuksia ja lomakkeita. Kaikki nykyiset Kanta-palvelut luetellaan Kanta.fi-sivuilla: Mitä Kanta-palvelut ovat?

Jokainen voi nyt kertoa kokemuksiaan Kanta-palveluista sekä esittää ideoita Kanta-palvelujen kehittämiseksi. Sähköinen kysely on auki 1.1.2019 asti. Kyselyyn voi vastata suomeksi ja ruotsiksi. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti eikä yksittäistä vastaajaa ole mahdollista tunnistaa.

Vastaa suomenkieliseen kyselyyn:



Lisätietoja

Sosiaali- ja terveysministeriö
Riikka Vuokko
puhelin 029 516 3600
sähköposti [email protected]

Owal Group
Mia Toivanen
puhelin 040 566 7536
sähköposti [email protected]

Tampereen kaupunki
Ylilääkäri
Tuire Sannisto
puhelin 050 468 9166
sähköposti [email protected]


Teksti Sosiaali- ja terveysministeriö