Siirry sisältöön

Kerronnan teokset naurattavat ja vangitsevat Haiharan taidekeskuksessa

Julkaistu 27.7.2018 14.46

Tämän vuoden valtakunnallisessa teemanäyttely Kerronnassa nähdään mm. Salla Myllylän paikkasidonnainen teos Haihara, josta kaukajärveläiset saattavat havaita tuttuja hahmoja. Poikkeuksellisesti kokonaan pimennetyssä näyttelyssä on videoteosten lisäksi nähtävillä maalauksia, installaatioita ja tee-se-itse -tekniikkaa. Näyttely on esillä 5.8. saakka ja siihen on vapaa pääsy.

Salla Myllylän teos Haihara sekä katsoja
 

Näyttely on kerännyt tähän saakka yli 1000 kävijää. Haiharan taidekeskuksen päärakennus sekä Talli on tunnelmiltaan hieman erilaiset, vaikka kokonaisuus pitää katsojan mielenkiinnon yllä koko näyttelyssä. Kerronta teemana voi olla hyvinkin suurieleinen, mutta näyttelyn alkuasetelmat ovat näennäisesti päinvastaiset. Näyttelyssä nähdään paljon pienieleisiä ja rauhallisia viitteitä tarinoista ja muistoista, joita katsoja olemassaolollaan täydentää. Pienieleisyydestä kasvaa hiljalleen vahvoja ja suuria teoksia.

Päärakennuksen salissa on paljon kysymyksiä herättävä Ida Sofia Flemingin teos Kaikki äitini, joka on koottu taiteilijan äidin vaatteista (kuvassa yksityiskohta edessä). Teosta täydentää äänimaailma äidin ammattiin liittyen. Salissa olevat öljymaalaukset akryylilevyille ovat Kaija Hinkulalta. Näistä Matter (I) onkin tuttu näyttelyn julisteesta.


Sanni Weckmanin kuivatuista kukista muodostunut Arja yllättää kävijät iloisesti päärakennuksen nurkkahuoneessa. Kauniin ja hauraan teoksen edessä muistaa kuitenkin elämän todellisuuden: mikää ei ole ikuista.


Talliin astuessa kohtaa jotain odottamatonta, jopa katsojaa huvittavan maailman. Henna Ahon Mentaaligetto on mielenkiintoinen värikylpy, mutta teoksen syvempi tutkiminen voi viedä synkkiinkin ajatuksiin. Vai viekö?


Tallin yläkerrassa irvaillaan KOLME-kollektiivin teoksessa Täsä tuscas. Kollektiivi yhdistää teoksissaan kuvan, musiikin ja esittävän taiteen, joiden vuoropuhelusta on tavoitteena löytää uusia näkökulmia teosten teemoihin.

Näyttely on avoinna 5.8. saakka ti - su klo 12 - 16 ja siihen on vapaa pääsy. Haiharan taidekeskus löytyy Kaukajärveltä, osoitteesta Haiharankatu 30.

Kerronta -teemanäyttelyn taiteilijat päärakennuksessa ovat Ida Sofia Fleming, Kaija Hinkula, Tomi Hyttinen, Juho Järvi, Salla Myllylä, Elina Saalfeld, Laura Vainikka ja Sanni Weckman.

Tallissa on teoksia Henna Aholta, Laura Vainikalta ja KOLME-kollektiivilta (Jenni Haili, Marika Hyvärinen ja Kaisla Löyttyjärvi).


Lisätietoja

Koordinaattori
Meiju Mertanen
puhelin 044 431 4931
sähköposti [email protected]


Teksti Meiju Mertanen

Kuvat Taitelijat, Meiju Mertanen