Siirry sisältöön

Tehtäväkirja avautuu Lastenkulttuurikeskus Rullassa

Julkaistu 28.3.2017 15.41

Olet ehkä jo harjoitellut labyrintin tekoa tehtäväkirjaan? Oletko löytänyt ja yhdistänyt parit tai etsinyt seitsemän eroavaisuutta kuvista? Tuttuja juttuja!

 

Piipa Toivosen Tehtäväkirja on avoinna Rullassa 8.4. - 4.6.2017. Näyttelyssä tehtävät ovat ottaneet ohjat omiin käsiinsä ja hypänneet ulos kirjan sivuilta. Hyppää pulmien sekaan ja pidä hauskaa! Näyttelyssä voi tehdä teoksia papiljoteista, piirtää yhdistelemällä numeroita, ja vaikkapa pohtia sitä, syökö makkaroita koira vaiko lammas.

Näyttelyn suunnitellut Piipa Toivonen on valmistunut animaatio-ohjaajaksi Turun Taideakatemiasta.
Hän on työskennellyt mm. kuvataidekasvattajana sekä lavasterakentajana ja rekvisiittörinä.

Tehtäväkirja on nähty aiemmin muun muassa Hämeenlinnan Arxissa Hippalot-festivaalin yhteydessä. Näyttely sopii kaiken ikäisille lapsille varhaiskasvatuksesta perusopetuksen alaluokille saakka. Päiväkoti- ja kouluryhmät voivat varata ohjatun näyttelykierroksen Rullan sivujen kautta.


Lisätietoja

Lastenkulttuurikeskus Rulla
sähköposti [email protected]
puhelin 040 824 9118
postiosoite PL 487
33101 Tampere
avoinna ke 12–18, to 9–14 (näyttelytila suljettu 9-12), pe 9–14, la–su 10–16

Kesäkuussa viikoilla 24–26 / 11.6.–30.6.
Rulla avoinna
ti 16.10. klo 9–14
ke 17.10. 12–18
to–pe 9–14
la–su 10–16

  • Hissi: Asiakastiloihin ei tarvita hissiä.

Lisätiedot (ei ryhmävarauksia)
Johtava koordinaattori
Marianna Lehtinen
puhelin 040 801 6868
sähköposti [email protected]


Teksti Marianna Lehtinen