Siirry sisältöön

Tampereelle kehitteillä oma tautikartta

Julkaistu 2.12.2015 13.16

Tampere on saamassa oman tautikartan. Sen avulla kuntalainen voi verkkosivulta nähdä, minkälaisia tauteja missäkin päin kaupunkia milloinkin sairastetaan. Tautikarttaa tehdään parhaillaan, ja kuntalaisten toivotaan verkossa olevan kyselyn avulla kertovan, mitä toimintoja he tautikarttasovellukseen haluavat.

Vastausaikaa on joulukuun puoliväliin saakka.

Tautikartta tehdään Google Mapin pohjalle. Siihen kootaan kaupungin terveydenhuollosta päiväkohtaista tietoa siitä, mitä tauteja milläkin alueella on todettu.

- Tietoaineisto saadaan koottua kaupungin tietovarastosta ja visualisoitua tietokarttaan. Tiedoista otetaan mukaan potilaan ikä, hänen saamansa diagnoosi, käyntipäivä lääkärin vastaanotolla ja kotiosoitteen postinumero, kertoo tietosuojavastaava Ari Andreasson Tampereen kaupungilta. Yksittäiset henkilötiedot eivät tule näkyviin missään kohdin, eikä täten myöskään kenenkään yksityisyys ole vaarassa.

Analysaattori kokoaa syötetyistä tiedoista postinumeron perusteella tautikartan viidestä eniten jylläävästä taudista kuten influenssa tai vatsataudit.

Ari Andreassonin mukaan sovelluksen toivotaan helpottavan ihmisten arkea.

- Jos lapsi valittaa esimerkiksi vatsavaivojaan, tautikartasta voi nähdä, että vatsatautia on enemmänkin alueella liikkeellä. Samalta tautikarttasivustolta pääsee katsomaan, minkälaisia ohjeita lääkäri antaa vatsataudin hoitoon tai sen välttämiseen.

Tautikartasta voi myös nähdä, miten esimerkiksi mahdollinen influenssa-aalto leviää ja suunnitella menonsa sen mukaan.

Sovellus on näin laajasti toteutettuna ensimmäinen laatuaan Suomessa. Sitä tekee Demola eli ammattikorkeakoulu- ja korkeakouluopiskelijoista koostuva ryhmä yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.

Sovellus on tulossa sekä suomeksi että englanniksi.


Lisätietoja

Tietosuojavastaava
Ari Andreasson
puhelin 050 356 0145
sähköposti [email protected]


Teksti Tuula Ala-Honkola-Berge