Siirry sisältöön

Galleria Muuntotilan kevätkauden näyttelyt valittu

Julkaistu 17.1.2020 11.49

Galleria Muuntotilan kevätkauden 2020 taiteilijat on valittu. Kausi koostuu kuudesta näyttelystä ja kestää toukokuun loppuun. Näyttelyt käsittelevät aiheita laajalla skaalalla aina yhteisöllisyydestä ja ajan kokemisesta ruokaan ja pyhyyteen.

Katosta roikkuu kuusi kevyttä kangasteosta installaation muodossa.
 

Galleria Muuntotilan kevään 2020 näyttelyt valittiin pääosin avoimen haun kautta. Hakemuksia joulukuussa päättyneeseen hakuun tuli 35, joista vain neljälle ehdotukselle pystyttiin tarjoamaan näyttelyaika.

Kevään taiteilijoiksi valikoituivat Laura ja Veikko Sariola, Komugi Ando, Sari Torvinen ja Susana Nevado sekä Sofi Häkkinen. Taiteilijavalinnoista vastasi Rajataide ry:n jäsenistöstä koostuva jury. Avoimen haun kautta valittujen näyttelyjen lisäksi Rajataide ry kutsui Kollektiivi Hukkaperin pitämään vuoden 2020 ensimmäisen näyttelyn ja Lauri Mäkimurron pitämään näyttelyn helmikuussa. Kollektiivi Hukkaperin näyttely Nurin perin avautui yleisölle Muuntotilassa lauantaina 11.1.

Kaksi pallon muotoista veistosta jalustoilla. Taustalla seinällä roikkuva teos kasvoista.
Kuvat Kollektiivi Hukkaperin näyttelystä Nurin perin.

Helmikuun näyttelyssä 8.2.-29.2. esillä on Laura ja Veikko Sariolan Robot Loves-installaatio, jossa yhdistyvät robotiikka sekä vuorovaikutteinen kohtaaminen ihmisen ja keinotekoisen esiintyjän välillä. Teos on yhdistelmä ääni- ja valotaidetta, toiminnallista lavastustaidetta sekä kineettistä teatteria. Galleriatilan toisessa huoneessa esillä on Lauri Mäkimurron teoksia. Mäkimurto on taidemaalari ja sarjakuvataiteilija, jonka tuotantoa löytyy myös gallerian Lukunurkkauksen omakustannekirjastosta.

Maaliskuussa 7.3.-28.3. gallerian valtaa Komugi Andon uskontovapaa viidakkopyhäkkö. Teos käsittelee pyhyyden tunnetta ja mahdollisuutta pyhyyteen ilman tiettyä uskontoa.

Huhtikuussa 4.4.-26.4. gallerialla nähdään Sari Torvisen ja Susana Nevadon ruokaa käsittelevä näyttely. Teemana teoksissa on ruoan kasvatus ja jakaminen, siihen liittyvät ristiriidat, ympäristönäkökulmat ja muut yhteiskunnalliset aspektit. Näyttely tuo näitä teemoja esille erilaisin tekniikoin, kuten valokuvalla, piirtämisellä ja installaatiolla.

Toukokuussa 9.5.-30.5. galleriassa on esillä Sofi Häkkisen veistosinstallaatio Time keeps running out. Teos käsittelee aikaa ja ihmistä taideteoksen kokemisessa.

Galleria Muuntotila

Galleria Muuntotila on Hiedanrannassa Lielahden kartanolla sijaitseva galleria, joka keskittyy nykytaiteen esittämiseen. Sen toiminnasta vastaavat yhteistyössä Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut ja Rajataide ry. Hiedanrannan tapahtumatoimintaan ja muuhun kulttuuritarjontaan galleria tuo toivotun lisän ja Rajataide ry:n ja Hiedanrannan yhteiset arvot: ekologisuus, yhteisöllisyys ja syrjimättömyys tulevat näkymään myös gallerian linjassa ja näyttelyvalinnoissa.

Galleria on kaikille avoin ja maksuton. Näyttelyn pitäminen Galleria Muuntotilassa on taiteilijalle maksutonta. Maksuttomuus ja ennakkoluuloton kuratointi antavat tilaisuuden myös rohkealle kokeilulle. Kartanon sekä Hiedanrannan tehdasalueen tilat ja toimijat luovat mahdollisuuden kiinnostaville yhteistyöprojekteille, tapahtumakokonaisuuksille ja onnekkaille sattumille.

Rajataide ry on vuonna 1996 perustettu tamperelainen kuvataiteilijoiden ja muiden kulttuurin ammattilaisten yhdistys, joka ylläpitää Hämeenpuistossa sijaitsevaa Galleria Rajatilaa ja sen yhteydessä toimivaa Laitapuoti-kirjakauppaa sekä Galleria Muuntotilaa Lielahden Kartanolla.

Muuntautuva Hiedanranta on kaupunkilaisten, yritysten ja yhteisöjen paikka kehittää elävää, monimuotoista ja kestävää kaupunkikulttuuria. Alueella toimii jo esimerkiksi skeittihalli Kenneli DIY, Kulttuuritila Kuivaamo ja taiteilijoiden ja käsityöläisten yhteisö, Hiedanrannan Paja. Alueen kulttuuritoimintaa koordinoi Tampereen kaupungin kulttuuripalvelut.

Tampereen Hiedanrannan kaupunginosa on tulevaisuuden älykäs ja kestävä kaupunginosa, jossa tulee olemaan koteja 25 000 asukkaalle ja työpaikkoja 10 000 tekijälle. Kaupunginosan rakentaminen alkaa vuonna 2020-luvun alussa ja raitiotietä rakennetaan vuosina 2021 - 2024. Kaupunginosan kehitystyön arvioidaan valmistuvan 2040 - 2050-luvuilla.


Lisätietoja

Galleria Muuntotila
sähköposti [email protected]
Lielahden kartano
33400 Tampere
avoinna ti-pe klo 10-16, la klo 11-16
  • Esteetön pysäköinti
  • Wc
  • Esteetön wc
  • Lastenhoitohuone

Hiedanrannan kulttuuri
Koordinaattori
Meiju Mertanen
puhelin 044 431 4931
sähköposti [email protected]


Teksti Sanna Maria Paananen

Kuvat Mari Savolainen