Siirry sisältöön

Raskaudenkeskeytys (abortti)

Raskaudenkeskeytys on hyvä tehdä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, kuitenkin ennen 12. raskausviikon päättymistä. Erityistapauksissa ja erityisluvalla raskaus on mahdollista keskeyttää tätä myöhemmin. Jos harkitset aborttia, ota yhteyttä mahdollisimman pian johonkin seuraavista tahoista:

Yllä olevista paikoista saat tietoa raskaudenkeskeytyksestä sekä lääkärin lähetteen (luvan), joka vaaditaan abortin tekemiseen. Tampereella keskeytykset tehdään ensisijaisesti Hatanpään sairaalan gynekologian poliklinikalla lääkkeellisenä keskeytyksenä.

Raskauden keskeytystavat

Raskaudenkeskeytys voidaan tehdä kahdella tavalla: lääkkeellisesti tai kirurgisesti (imukaavinta) 12 raskausviikkoon asti.

Lääkäri selvittää ensin asiakaan esitiedot, raskauden keston ja tekee lähetteen sairaalaan. Noin viikon kuluessa asiakkaalle tulee kutsu sairaalan poliklinikalle. Ensimmäisellä poliklinikkakäynnillä varmistetaan raskauden kesto ultraäänitutkimuksella ja päätetään keskeytysaikataulu ja -menetelmä. Raskaudenkeskeytyksen yhteydessä asiakas saa maksutta hormoni- tai kuparikierukan tai ehkäisykapselin jälkitarkastuksessa. Asetus tehdään viimeistään kuuden kuukauden kuluessa keskeytyksestä. Vaihtoehtoisesti voi valita ehkäisypillerit tai ehkäisyrenkaan (6 kk) ajaksi.

Sairaalan poliklinikkakäynnit ovat maksullisia.

Lääkkeellinen raskaudenkeskeytys alle 12 raskausviikkoa

  • Käytetään kahden lääkkeen (mifepristoni ja misoprostoli) yhteisvaikutusta.
  • Tehdään 9. raskausviikkoon saakka Tays Hatanpään Ulkoinen linkkiGynekologian poliklinikalla
  • Kotikeskeytys mahdollinen, kotona oltava täysi-ikäinen tukihenkilö läsnä.
  • Poliklinikkakäyntejä tulee 1 - 2.
  • 9 - 12 raskausviikolla Tays Hatanpään Ulkoinen linkkiLeiko 24 -yksikössä
  • Keskeytyksen jälkeen sairaalasta kotiutuessa pitää mukana olla täysi-ikäinen hakija.

Kirurginen raskaudenkeskeytys (imukaavinta)

Jos raskausviikkoja on yli 12

  • Raskauden keston ollessa 12 - 20 viikkoa keskeytystä anotaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta (Ulkoinen linkkiValvira ).
  • Lääkäri tekee tarvittavat asiapaperit ja lähetteen Taysin Ulkoinen linkkiNaistentautien poliklinikalle .
  • Keskeytys aloitetaan lääkkeellisellä keskeytyksellä, jonka jälkeen saatetaan joutua tekemään myös kaavinta.
  • Osastohoito kestää 1 - 3 päivää.
  • Keskeytyksen hinta vaihtelee riippuen tarvittavista toimenpiteistä ja osastoseurannan pituudesta, hoitopäivästä laskutetaan.

Raskauden keskeytyksen jälkeen

  • Ehkäisy aloitetaan heti toimenpiteen jälkeen.
  • Sairaslomaa annetaan yleensä kolme päivää.
  • Jälkivuoto voi kestää 1 - 4 viikkoa.
  • Raskaustesti verikokeella kolmen viikon kuluttua keskeytyksestä, lähete ja ohje toimenpideyksiköstä.
  • Varaa jälkitarkastusaika lääkärille lähettävään yksikköön annetun ohjeen mukaan noin kolmen viikon päähän:
    - varmistetaan raskauden keskeytyminen (gynekologinen tutkimus)
    - ehkäisymenetelmän sopivuuden arviointi tai kierukan/kapselin asetus maksutta
    - sosiaalisen ja psyykkisen tuen tarpeen arviointi