Hyppää sivuvalikkoon

Wivi Lönn - naisarkkitehtien pioneeri

Wivi Lönn 20.5.1872 - 27.12.1966

Wivi Lönn istuu terassilla.
Kuva: Keski-Suomen museo

Wivi Lönn on suomalaisten naisarkkitehtien pioneeri. Uransa alussa hän voitti kutsukilpailuja kotikaupungissaan Tampereella. Lönn sai suunniteltavakseen kouluja, ja Tampereelle toteutettujen rakennusten myötä lisääntyivät vastaavat toimeksiannot eri puolilla Suomea. Lönn vaikutti merkittävästi Tampereen arkkitehtuuriin 1900-luvun alussa, kun kaupungissa elettiin taloudellisen nousukauden aikaa.

Olivia (Wivi) Mathilda Lönn syntyi Tampereella 20.5.1872. Perhe asui Onkiniemessä panimon läheisyydessä. Tampereen suomalaisen tyttökoulun käytyään Lönn kirjoittautui Tampereen teollisuuskoulun rakennusosastolle 1891. Opinnot jatkuivat 1893 ylimääräisenä oppilaana Helsingissä Polyteknillisessä opistossa, jonne naisia ei vielä hyväksytty varsinaisiksi opiskelijoiksi. Lönn valmistui arkkitehdiksi 1896 ja oli Suomen ensimmäinen nainen, joka perusti oman arkkitehtitoimiston.

Kutsukilpailujen tuloksena syntyi julkisia rakennuksia. Lönnin päätyönä pidetään Tampereen paloasemaa (1907). Hän suunnitteli rakennuksia koko ajan myös muille paikkakunnille. Tampereella naisarkkitehdin menestys herätti mieskollegoissa närkästystä, ja julkista keskustelua käytiin lehtienkin palstoilla. Vapaapalokunnan eli WPK:n talon rakentamista Lönn ei saanut toteuttaakseen ensimmäisestä palkinnostaan huolimatta. Asia harmitti häntä vielä vuosia myöhemmin.

Tampereen vuodet olivat kiireistä aikaa. Lönn muutti 1911 Jyväskylään. Suomen naisarkkitehtien järjestö Architecta perustettiin Wivi Lönnin 70-vuotispäivillä 1942. Lönnille myönnettiin professorin arvonimi 1959. Helsingissä 27.12.1966 kuollut Lönn on haudattu Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle.
 

Päivitetty 11.5.2023