Opistotarinat avaa Tampereen seudun työväenopiston arkea, ammattiryhmien työtä ja ainealueita. Minkälaista työ ja opiskelu vapaan sivistystyön parissa on? Miten ajankohtaiset ilmiöt näkyvät opistossa?
Sirkka-Liisa Häyrysen oma työväenopistotaival alkoi 16-vuotiaana harrastajana piirustuskurssilla, sillä hän haaveili taiteilijan urasta. Unelmat vaihtuivat sosiologiaan ja tutkijan ura työhön opetuksen parissa.
– Olen tyytyväinen, etten päätynytkään istumaan yksin työhuoneessa neljääkymmentä vuotta.
Yhteiskunnallisten aineiden johtavaksi opettajaksi vuonna 1987 palkattu Häyrynen saapui työväenopistoon, jossa odottivat rehtori, apulaisrehtori ja kollegat kielissä ja kuvataiteessa. Samaan aikaan aloitti myös näyttämötaiteiden opettaja. Työympäristö ja tavoitteet olivat nykypäivään verrattuna hyvin erilaiset.
– Meillä ei ollut taloudellista vastuuta, sillä opisto oli kokonaisuudessaan kaupungin ja valtion tukemaa toimintaa. Emme joutuneet miettimään, paljonko kursseja toteutuu ja peruuntuu. Opetushallitus kyllä arvioi toimintaamme, mutta ei siitä seurannut koskaan mitään, Häyrynen kertoo.
Kun nimellisestä lukukausimaksusta siirryttiin kurssikohtaiseen hinnoitteluun vuonna 1991, toi se taloudellisia paineita onnistumisesta, mutta myös paljon uusia kollegoita, kun toiminta laajeni.
– Opistosta tuli ihan oikea työyhteisö, jossa pystyi jakamaan arkea, Häyrynen toteaa.
Opiskelijoille toiminnan laajeneminen 1990-luvulla näkyi tarjonnan ja tiedottamisen monipuolistumisena.
– Kurssiesite alettiin jakaa joka talouteen. Esitteestä tuli ikään kuin tuoteluettelo. Näkyvyys kasvoi, mutta niin myös kilpailu muiden toimijoiden tullessa markkinoille, Häyrynen kertoo.
Opisto edisti toimintansa näkyvyyttä monilla tempauksilla ja isoilla tapahtumilla. Suurta mediahuomiota nauttivat 90-luvulla Rakkauden markkinat ja Huuhaa-markkinat, jotka olivat koko Sampolan täyttäviä tapahtumia. Markkinoilla kuultiin aiheesta luentoja ja tavattiin alalla toimivia yrityksiä ja yhteisöjä.
Työväenopiston tavoitteena oli saada 10 000 opiskelijaa, mikä ylittyikin ensimmäisen kerran lukuvuonna 1989–1990. Nykyään työväenopistossa opiskelee noin 15 000 yksittäistä ihmistä, yhteensä 30 000 kurssilaista. Määrä laski koronan aikana, mutta on kääntynyt aikojen tasaannuttua taas nousuun.
Häyrysen mielestä kasvuntavoitteessa on huomioitava kuitenkin se, että kasvullakin on rajansa.
– Kun emme aikanani saaneet henkilöstöä lisää, moni työskenteli äärirajoilla. Enempää ei ihmisestä voinut repiä irti.
Yhteiskunnan muutokset heijastuivat Häyrysen uralla suoraan opetukseen, opetusmenetelmiin ja -välineisiin.
– Muutokset liittyivät tieteen kehittymiseen, tietämyksen kasvamiseen aivojen toiminnasta ja ikääntymisestä. Opetusmenetelmistä tuli osallistavia, ja yksipuolinen luento-opetus jäi historiaan. Täytyi tarjota kursseja, jotka tyydyttivät opiskelijoita, Häyrynen kertoo.
1990-luvun laman aikana itsetuntemuksen ja vuorovaikutustaitojen kurssien kysyntä kasvoi.
– Kun yhteisöllä ja yhteiskunnalla olleet vastuut siirtyvät yksilölle, tarve saada vahvistusta omaan jaksamiseen, itsetuntoon ja vuorovaikutustaitoihin kasvaa. Tällaisia taitoja ei voi opettaa luennoimalla.
Suomen liittyminen Euroopan unioniin vaikutti myös Häyrysen arkityöhön sekä ennen kansanäänestystä että sen jälkeen.
– Ennen äänestystä kiersin pitkin kyliä kertomassa, mistä EU:ssa on kysymys, en vaikuttamassa mielipiteisiin.
Kun EU-liitos tapahtui, työväenopisto alkoi järjestää kokonaisvaltaista luentosarjaa aiheesta, ja lisäksi Häyrynen luennoi kaupungin henkilöstölle tarkoitetussa sarjassa.
– Teimme yhteistyötä Eurooppa-tiedotuksen kanssa, ja pääsin myös Eurooppaan opintomatkoille, Häyrynen kertoo.
2000-lukua lähestyttäessä tietotekniikan merkitys kasvoi opistossa. Häyrynen suhtautui uusiin laitteisiin rauhallisesti. Tietokone oli käytännön apu suunnittelu- ja opetustyöhön. Kurssit siirrettiin kurssijärjestelmään, ja opiskelijoiden kanssa pystyi viestimään sähköpostitse, mikä nopeutti asioita. Häyrynen kokeili myös verkkokursseja 2000-luvun alkupuolella, vaikka varsinainen verkko-opetus yleistyi vasta pandemian vauhdittamana vuonna 2020.
– Suunnittelin esimerkiksi oikeustieteen kursseja verkkoon, mutta silloin aika nettikurssille ei ollut vielä otollinen eikä niistä tullut valtavirtaa.
Keskeinen osa johtavan opettajan työtä oli yhteistyö tuntiopettajien kanssa ja heidän ohjaamisensa. Häyrysellä oli noin 30–40 tuntiopettajaa lukuvuosittain. Yhteiskunnallisiin aineisiin kuuluivat muun muassa uskonto, filosofia, psykologia, historia, kansanperinne ja kulttuurintutkimus sekä ympäristöasiat.
Häyrynen on edelleen huolissaan tuntiopettajien asemasta. Palkkiot ovat muuttuneet ja odotukset osaamiseen ja vaatimukset opetukseen kasvaneet, mikä edellyttää asiantuntijoiden saamista. Asiantuntijalla ei kuitenkaan ole välttämättä samanlaista opetustaitoa kuin opettajalla. Tuntiopettajan täytyy jatkuvasti kehittää itseään ja uudistua sekä kerätä aineistoa ja valmistella tunteja.
– Ei ole mitään järjestäytynyttä tahoa, joka ajaisi tuntiopettajien asioita. Opetusalan ammattijärjestöä pitäisi kiinnostaa enemmän kansalaisopiston opettajien asiat. Tässä työssä täytyy olla moniosaaja.
Tuntiopettajan osaamisen kehittämisen edistämiseksi Häyrynen koulutti uransa aikana tuntiopettajia yhteistyössä opiston silloisen apulaisrehtorin Taina Törmän kanssa.
Häyrysen uran merkkipaaluksi voi nimetä Opetushallituksen laatupalkinnon vuonna 2006. Laatupalkinto myönnetään organisaatiolle, joka on tehnyt ansiokasta toiminnan laadun arviointia ja sen jatkuvaa kehittämistä. Palkinto auttaa löytämään parhaita, jaettavia käytäntöjä ja edistää koulutuksen arvostusta, vetovoimaa ja tunnettuutta.
Häyrynen itse nostaa laatupalkinnossa merkitykselliseksi yhteistyön kollegoiden kanssa. Häyrynen kehitti opiston laatutyötä erityisesti koulutussuunnittelija Anne Kilposen kanssa.
– Tähän liittyy myös yksi työn hienouksista. Se, miten parityö voi olla niin hedelmällistä, että se johtaa tällaisiin tuloksiin. Toimivassa parityössä ollaan sopivasti samanlaisia ja erilaisia, ja molemmat antavat itsestään työhön ja myös saavat siitä.
Aina onnistumisen ei myöskään tarvitse olla konkreettinen huomionosoitus. Itselleen merkitykselliseksi Häyrynen mainitsee myös 1990-luvulla tehdyn Teiskon kylätutkimuksen, jonka Maaseutukeskus järjesti.
– Kävin jokaisessa Teiskon kylässä niin lakkautetuissa kuin toimivissa kouluissa innostamassa ihmisiä keräämään alueestaan tietoa. Nykyinen uusi Kaitavedentie on osin tutkimuksen ansiosta, ja Aunessilta saa olla museotienä, Häyrynen kertoo.
Häyrysen työuraan mahtuu myös kipuilua jaksamisen kanssa. Innostuminen kaikesta on ollut toisinaan kuormittavaa.
– Kyllä työuran aikana oli myös karseita päiviä, mutta mitään en vaihtaisi pois. Sain tehdä todella rikasta työtä.
Yhteiskuntatieteilijän identiteetti on seurannut Häyrystä myös eläkkeelle.
– On vaikea olla tavallinen eläkeläinen, kun sosiologin perusasetus rullaa päässä. Se tarkoittaa sitä, että minkä tahansa asian tapahtuessa alan pohtia, miksi asia tapahtui tietyllä tavalla ja mitä lainalaisuuksia siihen liittyy. Joskus kyllä mietin, miksi en vain voi olla arjessa kiinni vaikka tiskivedessä, vaan alan pyöriä muissa vesissä ja esimerkiksi miettiä aineen vaikutuksia luonnolle.
Perusasetus ei ole rasite, vaan pitää mielen virkeänä.
– Me kaikki voimme löytää arkisista ja toistuvista asioista mielenkiintoisia kuvioita. Vaikka näyttäisi siltä, ettei asiassa ole päätä eikä häntää, on siinä oltava se, jos ihmiset kuitenkin tekevät sitä.
Yhteiskunnallisten aineiden merkitys tiivistyy Häyrysen mukaan kriittiseen ajatteluun ja maailmankuvan laajentamiseen. Perustiedot auttavat ymmärtämään, mitä ympärillä tapahtuu, ja lisäksi ne tarjoavat välineitä vaikuttaa.
– Kansalaisilla pitää olla demokratiassa mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Se vaatii kuitenkin paljon tietoa ja omien oikeuksien tuntemista ja ylläpitämistä.
Muiden maiden kulttuurin ja historian tuntemus on Häyrysen mielestä olennaista, jotta voi ymmärtää, miten eri valtiot ovat päätyneet niihin pisteisiin, missä ovat nyt.
– Jos et tiedä, voit uskoa todella hulluja asioita todeksi. Kun tiedät tarpeeksi, et ole muiden vietävissä, Häyrynen muistuttaa.
Häyrynen toivookin, että myös mediakritiikkikurssien tärkeys ymmärrettäisiin, sillä media on keskeinen osa yhteiskunnan toimintaa.
– Mediakritiikkikurssit eivät ikinä urallani toteutuneet. Mitä se kertoo meistä ihmisistä?
Häyrynen muistelee lämmöllä Vallaton nainen -kursseja, joita hän ohjasi pitkään. Vallaton nainen -ryhmä, oli tarkoitettu ”naisille, jotka haluavat kehittyä itsenäisiksi, rohkeiksi ja omaan voimiin luottaviksi naisiksi” ja jotka haluavat ”etsiä toimintatapoja luovan vallattomuuden vahvistamiseksi”. Häyrysen mielestä nykyeläkeläisille kannattaisi järjestää vastaava kurssi, sillä eläkkeelle jääminen on usein kriisi ja suuri elämänmuutos siinä, missä esimerkiksi vanhemmaksi tuleminen.
– Kurssilta saisi tukea ja merkitystä elämään ja kannustusta siihen, että on edelleen tärkeä ihminen. Yleensä ihmiset löytävät porukassa asioita, jotka edesauttavat osallisuuden kokemusta.
Vallattomiin naisiin liittyy myös yksi Häyrysen uran koskettavimmista hetkistä. Yllättävä kohtaaminen vuosia sitten kursseilla käyneen opiskelijan kanssa muistutti siitä, millainen merkitys kansalaisopiston opetuksella voi olla.
– Hän kipristeli aikoinaan paljon henkilökohtaisen elämänsä kipukohtien kanssa, ja kun vuosien jälkeen tapasimme sattumalta, hän kertoi löytäneensä oman tapansa elää. Olemme siksi olemassa, että opetuksesta koituisi jollekin ihmiselle jotakin hyvää.
Häyrynen luottaa siihen, että vapaan sivistystyön merkitys kasvaa entisestään tulevaisuudessa. Ulkomailla kansalaisopistoinstituutiota ei ole samanlaisena kuin Suomessa.
– Kansalaisopiston pitäisi olla vientituote.
Kokeneen sosiologin mielestä myös kuplayhteiskunta korostaa kansalaisopistojen tarpeellisuutta. Sulkeutuminen kotiin tietokoneen kanssa työpäivän jälkeen lisää yksinäisyyttä.
– Opistot tarjoavat paikan muiden ihmisten tapaamiseen, ja opiskellessa todellakin tapaa ihmisiä hyvin erilaisista taustoista. Ihminen on laumaeläin. Ilman muita emme ole mitään.
Ratkaisun avaimena siihen, että kansalaisopistojen merkitys oikeasti ymmärrettäisiin valtakunnan tasolla, Häyrynen pitää näkyvyyttä.
– Opistojen täytyy pitää enemmän ääntä itsestään. Arvostus tulee näkyvyyden kautta.
Jätä kommentti