Opistotarinat avaa Tampereen seudun työväenopiston arkea, ammattiryhmien työtä ja ainealueita. Minkälaista työ ja opiskelu vapaan sivistystyön parissa on? Miten ajankohtaiset ilmiöt näkyvät opistossa?
Työhöni yhteiskunnallisten aineiden päätoimisena opettajana kuuluivat sekä oma opetukseni että tuntiopettajien toteuttamien kurssien suunnittelu ja myöhemmin myös laatutyö. Luentosarjojen suunnittelu ja toteutus oli pääasiassa rehtorin vastuulla, mutta myös minä suunnittelin ja toteutin niitä paljon. Roolit vaihtelivat tarpeen mukaan joustavasti. Sen sijaan rehtori vastasi avoimen korkeakoulun lakitiedon ja valtio-opin toteuttamisesta. Suunnittelualueeni oli kuitenkin kaiken kaikkiaan laaja, ja siihen kuuluivat uskonnot, filosofia, historia, kulttuurit, psykologia, yhteiskunnalliset kurssit, ympäristö ja tähtitiede.
125 vuodessa Tampereen seudun työväenopiston toiminta-aikana suomalainen yhteiskunta ja Tampereen kaupunkialue ovat muuttuneet paljon. Eikä muutos mihinkään pysähdy! 1980-luvun lopulla, jolloin tulin opiston yhteiskunnallisten aineiden päätoimiseksi opettajaksi, Suomi oli elänyt kuumennutta nousukautta, ja lama näytti merkkejään. Suomi, kuten muukin läntinen maailma, oli myös siirtynyt suunnitelmataloudesta vapaaseen markkinatalouteen, jossa vapaus sääntelystä ja kilpailu ovat keskeisiä tekijöitä. Taloudelliset seikat nousivat siis keskiöön, ja rahasta tuli miltein kaikkien asioiden arvon mitta. Tähän liittyi myös erilaisten asioiden siirtyminen yhä enemmän yksilöiden päätettäviksi – ja myös vastuun siirtyminen heidän harteilleen.
Työväenopistossa markkinatalousmuutos tarkoitti maksuttomien kurssien loppumista, sillä opistollekin asetettiin tulotavoitteet, jotka oli kurssimaksuin saavutettava. Niin sanotut yleissivistävät tavoitteet toiminnassa joutuivat mielestäni toiselle sijalle. Jokainen suunnittelualue sai omat tulotavoitteet, jotka oli saavutettava käyttöön annetuilla tunneilla.
Yhteiskunnallisella ainealueella tulotavoitteiden asettaminen tuotti isoja haasteita. Jotta kursseista tulisi kohtuuhintaisia, tein päätöksen järjestää vain opiston perustehtävän mukaisia lyhytkursseja. Tavoitteeni oli, että suunnittelualueeni kurssit olisivat 10 prosenttia opiston kokonaistuntimäärästä. Olihan opiston peruskivi ollut juuri nämä kurssit toimintaa aloitettaessa. Siihen en koskaan päässyt, vaan tuntimäärä oli vuosittain noin kahdeksan prosenttia opiston kokonaistuntimäärästä. Kurssien määrä sen sijaan oli tuntimäärän nähden suuri, vuosittain noin 150–170 kurssia.
Opiston käytäntöihin oli pakko tehdä muutoksia kurssimaksujen ja lyhytkurssitoiminnan yleistymisen jälkeen. Aluksi opettaja keräsi kurssimaksut käteisenä. Sen jälkeen työväenopisto siirtyi käyttämään pankkisiirtoja, mutta silloinkaan kursseja ei tarvinnut maksaa etukäteen. Liian usein kävi niin, että täyteen ilmoittautuneelle kurssille ei tullut paikalle kuin kourallinen opiskelijoita. Opettaja joutui perumaan kurssin eikä saanut odottamaansa ansiota eikä opisto kurssimaksua, saati opiskelija kurssiaan. Niinpä ilmoittautumiskäytäntöä muutettiin, ja myös sakkomaksut tulivat käytäntöön niille, jotka eivät ajoissa peruuttaneet osallistumistaan eivätkä tulleet paikalle kurssin alkaessa. Nykyinen käytäntö, jossa kurssi maksetaan etukäteen, on kyllä opiston kannalta paras.
Koska lyhytkursseja käynnistyi jatkuvasti koko lukukauden ajan, oli tiedotuksella ja markkinoinnilla tärkeä rooli. Tätä työtä tekemään ei ollut silloin erikseen henkilöstöä, joten suunnittelija teki sen, miten taitoi ja useimmiten ilmaisia välineitä käyttäen. Eikä ollut mitään Facebookia tuolloin, liekö kaikilla sähköpostiakaan! Niinpä tein ja lähetin tiedotteita paikallislehtiin ja paikallisradioon siinä toivossa, että ne julkaistaisiin. Sai siinä mielikuvitustaan käyttää ja vähän kai ahdistuakin.
Työvuosieni aikana eri kaupunginosissa toteutettujen kurssien määrä vaihteli poliittisten päätösten mukaan: milloin niitä lisättiin, milloin suosittiin keskittämistä. Kauimmin ohjelmassa pysyneet kurssinimikkeet urani aikana olivat puhe- ja kokoustaito sekä lakitieto, jotka ovat edelleen tarjonnassa. Tarvetta niille on jatkuvasti.
Laman jälkeen tarve itsetuntemukseen, ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoihin liittyviin kursseihin kasvoi. Yleistäkin keskustelua aiheuttivat rajatiedoksi kutsutun alueen kurssit, kuten astrologia, numerologia ja grafologia. Ne kiinnostivat ihmisiä epävakaina aikoina.
Historia-alueen kestosuosikki on läpi vuosien ollut sukututkimus, jonka opetusta kehitimme yhdessä opettajan kanssa. Myös filosofiaan opettaja rakensi aivan omanlaisensa kurssikokonaisuuden vuosien kuluessa. Uskonnot, maailmankuvat ja kansaperinteet eri puolilla maailmaa tulivat tutuiksi kokeneiden opettajien kurssien ansiosta. Kurssinimikkeitä urani aikana eri aloilta alueellani löytyy satoja!
Työväenopistolla on historiansa aikana ollut useita niin sanottuja laitosryhmiä vanhainkodeissa, palvelukeskuksissa, ja muun muassa Sopimusvuori ry:n toimintakeskuksissa, jotka palvelevat mielenterveyden kuntoutujia. Toimin itse näissä laitosryhmissä opettajana. Ryhmät kuitenkin päättyivät 1990-luvun alussa. Myöhemmin olin mukana mielenterveyden kuntoutujien kokemusasiantuntijakoulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Työskennellessäni opistossa yhteistyö monien sidosryhmien kanssa tuli vakituiseksi osaksi toimintaa. Esimerkiksi Tampereen kaupungin tiedotuksen kanssa järjestimme tervetulokursseja uusille tamperelaisille. Pitkän aikaa opisto oli myös foorumi, joka tarjosi sovittelijoille peruskoulutusta, kunnes sovittelusta tuli pysyvä toimintatapa ja perustettiin sovittelutoimisto, joka vastasi myös koulutuksesta. Myös lautamieskoulutus käräjäoikeuden kanssa koki saman kaaren, eli ensin opisto toteutti koulutuksen ja sittemmin käräjäoikeus itse. Lakisääteinen asukastoimintakoulutus valtion tukemissa vuokrataloyhtiöissä toteutettiin niin ikään ensin yhdessä opiston kanssa ja sitten heidän omana koulutuksenaan.
Malli sopi myös monille yhdistyksille. Eläkeikäiset omaishoitajat kaipasivat tukea koulutuksesta, ja sitä heille järjestimme. Olin myös tekemässä Teiskon kylätutkimusta, jonka Maaseutukeskus järjesti tällä alueella. Kävin jokaisessa Teiskon kylässä innostamassa kyläläisiä keräämään vastauksia kylän asukkailta. Kysely vauhditti Teiskontien kunnostusta ja oikaisua, jolloin historiallisen Aunessillan viereen tehtiin uusi silta, ja vanhus jäi kevyen liikenteen käyttöön.
Keskeistä työssäni oli myös yhteistoiminta opiskelijayhdistyksen kanssa. Lehtityön kurssi auttoi heidän julkaisunsa SampolAviisin tekoa yhtenä, ja jopa Ylen kanssa teimme radioavustajakurssin alueradiotoiminnan alkuvaiheessa.
Yhteistyö eri alojen asiantuntijoiden ja tuntiopettajien kanssa oli todella inspiroivaa ja mielenkiintoista. Vuosittain suunnittelualueellani piti kursseja kolmisenkymmentä tuntiopettajaa. Monessa hankkeessa työparinani toimi Anne Kilponen, jonka kanssa parityöskentely oli todella antoisaa. Toimi yhteistyö toki muidenkin kollegoiden kanssa hyvin.
Se, miten olla ajan tasalla, on haaste yhteiskunnallisen alueen kursseissa, vaikka joskus kyllä olimme vähän etuajassakin. Esimerkiksi kompostointikurssit, joita pidimme Pirkanmaan jätehuollon kanssa, eivät olleet suuren yleisön juttu vielä 1990-luvun alussa, mutta nykyään biojätekeräys on lakisääteistä.
Ajan ilmiöt näkyivät myös lukuvuositeemoissa. Useina vuosina suunnittelun aloituspäivässä me kaikki päätoimiset työntekijät saimme yhdessä päättää teemasta, jota eri opetusaloilla toteutettiin soveltuvin osin. Usein teemat näkyivät erityisesti tapahtumissa, kuten Rakkauden markkinoilla tai Huuhaa-festivaalissa sekä teemaa tukevilla yleisluennoilla.
EU-koulutuksessa olimme myös ensimmäisiä, ja sain itse kunnian järjestää näitä kursseja. Aluksi oli tosin työlästä löytää materiaalia, mutta ajan saatossa asiasta julkaistiin oppikirjoja, ja opistossa saattoi suorittaa EU-tiedon tentin johdantokursseineen. Siinä oli minulle työsarkaa useaksi vuodeksi, koska kaupungin viranhaltijatkin täytyi kouluttaa asiaan!
Oman opetukseni rungon muodostivat yhteiskunnalliset keskustelupiirit, joita aluksi oli kolme. Iltaryhmä lopetti jossain vaiheessa toimintansa. Päiväryhmät, joille annoin nimet Ajassa liikkuu ja Elämän piirit, toimivat vielä nykyäänkin. Vuosia pidin ohjaavan kasvatuksen kursseja sekä Vallaton nainen -ryhmiä. Suurin työsarka oli kuitenkin toiminnan arviointi ja opiston laatutyön johtaminen. Työhöni kuului myös monenlaisten historiaprojektien vetäminen, ja kontolleni tulikin työväenopiston 90- ja 100-vuotisjuhlien historiallisten näyttelyiden rakentaminen. Niitä on hauska muistella 125-vuotisjuhlavuonna!
On hienoa, että suurimman osan urastani esihenkilönäni oli saman alan ihminen Pertti Timonen. Vaikka hän oli valtiotieteilijä ja minä sosiologi, oli meillä koulutuksemme pohjalta sama vire. Meitä yhdisti rohkeus tarttua uuteen ja luovuus. Olen kiitollinen, että sain toteuttaa työssäni erikoisiakin uusia avauksia.
Kirjoittaja työskenteli Tampereen seudun työväenopiston yhteiskunnallisten aineiden päätoimisena opettajana 1987–2014.
Jätä kommentti