Opistotarinat avaa Tampereen seudun työväenopiston arkea, ammattiryhmien työtä ja ainealueita. Minkälaista työ ja opiskelu vapaan sivistystyön parissa on? Miten ajankohtaiset ilmiöt näkyvät opistossa?
Yhteiskunnallisten aineiden johtava opettaja Sirkka-Liisa Häyrynen ja työväenopistossa apulaisrehtorina työskennellyt Taina Törmä muistuttavat tuntiopettajien olevan kansalaisopistojen suurin ja merkittävin resurssi. Häyrynen ja Törmä ovat työuriensa aikana kehittäneet tuntiopettajien kouluttamista.
Aloitin oman opettajan työni suorittaessani opettajan ja rehtorin auskultointia kansalais- ja työväenopistoihin harjoitteluopistossani silloisessa Nokian työväenopistossa. Ensimmäisen opettajakoulutustuokion pidin tuntiopettajien tapaamisessa lukukauden alussa syksyllä 1978 ilman varsinaista omaa opettajakokemusta. Paikalla oli vuosia opettaneita henkilöitä. Se oli siis mielenkiitoinen tilanne! Minulla oli teoreettista tietoa, ja heillä käytännön kokemusta. Silloinen KTOL (nyk. Kansalais- ja työväenopistojen liitto) oli kustantanut oppaan opetuksen aloittamisesta ja päätin tukeutua siihen. Luulen, että siitä hyötyivät monet.
Oman opettamisen ja oppimisen pohtiminen sekä tietojeni ja taitojeni jatkuva kehittäminen alkoi työn myötä. Opettajan työ on yleisessä puheessa sellaista työtä, jonka jokaisen kuvitellaan osaavan. Joillakin meistä voi ollakin henkilökohtaisia ominaisuuksia, jotka helpottavat ja auttavat opetustyön tekemistä.
Opettajan ammatti edellyttää kuitenkin erilaisia teoreettisia ja käytännöllisiä tietoja ja taitoja onnistuakseen. Kasvatustieteiden opiskelu ja opetusharjoittelut antavat valmiuksia toimia opettajan ammatissa ja myös muodollisen pätevyyden opettajien toimiin ja virkoihin eri koulutusasteilla. Kansalais- ja työväenopistoissa voivat käytännössä toimia tuntiopettajina myös henkilöt, joilla näitä muodollisia opettajan työn vaatimia opintoja ei ole. He ovat oman alansa asiantuntijoita ja erityisosaajia, jotka haluavat opettaa tietojaan ja taitojaan muillekin ja saada siitä toimeentulonsa.
Opetuksen ja ohjaamisen tavoite pohjimmiltaan on saada oppimisprosessi opetettavassa käyntiin ja ohjata sitä haluttuun suuntaan päämääränä uuden oppiminen. Järjestetty tietoinen opetus vaatii oppimistavoitteiden asettamista, opetuksen suunnittelua, opetusjärjestelyjä, opetustaitoa ja erilaisten opetusmenetelmien hallintaa. Koska opetus ja ohjaus tapahtuu ryhmässä, opettajan olisi todella tärkeä ymmärtää myös ryhmädynamiikkaa ja tapoja ohjata ryhmiä. Onko siihen osaamista?
Kun aloitin Tampereen työväenopistossa päätoimisena yhteiskuntatieteellisten aineiden opettajana 1987, opiston kurssitarjonta monipuolistui ja kasvoi, kiitos rehtori Pertti Timosen tekemien uudistusten. Samalla myös opettajiksi haettiin ja hakeutui asiantuntijoita hyvin monenlaisella taustalla. Tämä tilanne vääjäämättä vaikutti myös siihen, että opetuksen taso vaihteli ja siten myös oppimiskokemukset. Asiaa tutkimmekin 1990-luvulla.
Opiskelijan oppimiskokemukset ovat tärkeitä ylläpitämään hänen haluaan jatkuvaan elinikäiseen oppimiseen, ja tämän ylläpitäminen onkin opistojen keskeinen tehtävä. Opisto on olemassa toteuttaakseen kursseja, joita alueen ihmiset haluavat ja tarvitsevat voidakseen toimia aktiivisina kansalaisina ja oman elämänsä subjekteina. Se, että opiskelijat oppivat haluamiaan asioita opistojen kursseilla, on keskeinen asia paitsi heille itselleen myös opistojen menestykselle ja olemassaololle. Kurssin pitää toteuttaa opinto-oppaassa annettu lupaus.
Väestön koulutustason noustessa ovat myös opiskelijoiden vaatimukset kasvaneet. Opisto toimii nykyään oikeassa kilpailutilanteessa muiden koulutuspalveluja tarjoavien organisaatioiden ja vapaa-ajan toimintojen kanssa. Opiston perustoiminnan laatu mitataan opetusryhmässä oppimistilanteessa. Jos tämä ydinasia ei onnistu, on muiden prosessien hiominen vain rakenteiden kiillottamista.
1980-luvulla Tampereen seudulla toimi Pirkanmaan opistopiiri, joka järjesti tuntiopettajille monenlaista koulutusta. Erityisen aktiivinen oli Ahjolan kansalaisopisto. Suurin koulutettava ryhmä oli alkuun kielten opettajat. Mukaan mahtui myös muun alan opettajia. Itselleni tärkeä oli Ahjolan yhteiskunnallisten ja kasvatusaineiden opettajan Taina Törmän pitämä ryhmä ainealueemme opettajille.
Useimmilla työväenopiston päätoimisilla opettajilla oli tuntiopettajakokemusta. Yhteinen havaintomme oli se, että lähin työkaveri oli kopiokone. Opettajan työ on tietyssä mielessä yksinäistä ja tarve jakaa kokemuksia työstään on jokaisella. Aloimmekin järjestää uusille opettajille yhden illan tilaisuuksia Tervetuloa opistoon -ajatuksella. Illan aikana tutustuimme opistoon oppilaitoksena ja työnantajana sekä opetuksen aloittamiseen liittyviin kysymyksiin. Myös tilat ja opetusvälineistö tulivat tutuiksi, ja mahdollisuuksien mukaan tapasimme myös muuta opiston henkilöstöä.
Tuntiopettajien ja koko henkilöstön yhteisöllisyyden lisäämiseksi Tampereen työväenopisto aloitti sittemmin jokaisen työvuoden avajaisilla, jonne kaikki opistossa työskentelevät saattoivat osallistua. Tilaisuus koostui aluksi koulutuksellisesta osiosta, jossa esiteltiin opistoa työpaikkana ja käytiin läpi sekä työsuhteeseen että opetukseen liittyviä asioita. Myös meneillään olevia kehittämishankkeita esiteltiin. Sen jälkeen oli mahdollisuus tutustua työkavereihin vapaamuotisesti hyvän ruuan ja juoman ääressä. Syyslukukauden päätteeksi järjestettiin koko henkilöstölle myös pikkujoulut, joiden rakenne oli samanlainen kuin avajaisissa. Avajaisten yhteydessä useimmat suunnittelijat pitivät omille opettajilleen omat kokoukset, joissa käsiteltiin ajankohtaisia, omaan opetusalaan liittyviä kysymyksiä.
Erittäin tärkeitä olivat tuntiopettajan ja vastaavan suunnittelijan kanssa käydyt ohjauskeskustelut. Joskus lähdimme liikkeelle ideasta kurssiksi -kysymyksistä, eli kurssin ja oppitunnin suunnittelusta aina ryhmän kanssa toimimisen kysymyksiin. Pidin joitakin vuosia myös työohjauksellista ryhmää opettajille.
Laatu- ja arviointityön käynnistyessä opistossa 1990-luvun puolivälissä tuntiopettajat osallistuivat keskeisesti opiston arviointikriteeristön luontiin, mistä syntyi ammatillisen kehittymisen kriteeristö Kehitä ja kehity, opeta ja opi.
Tuntiopettajat pitävät yleensä noin 80–90 prosenttia opetuksesta kansalaisopistossa. Heidän merkityksensä on siis kiistatta aivan keskeinen opistojen toiminnassa.
1990-luvulle asti vapaassa sivistystyössä oli oma erityinen opettajakoulutus päätoimisiin tehtäviin. Tuntiopettajia ajatellen oli laadittu Tampereen yliopiston aikuiskasvatuksen approbaturista avoimen yliopiston versio, jota opetettiin eri puolilla maata, ja kokonaisuuden opettajina saattoivat toimia Tampereen yliopiston hyväksymät opettajat. Itse toimin Ahjolan kansalaisopiston päätoimisena opettajana 1980-ja 1990-luvuilla, ohjasin opettajaharjoittelijoita sekä opetin aikuiskasvatuksen approbatur-kokonaisuutta.
Siirryin vuonna 1992 KTOL:n (nyk. Kansalaisopistojen liitto) suunnittelijan osa-aikaiseen tehtävään. Sen ohella opetin tuntiopettajana niin työväenopistossa kuin myös kesäyliopistoissa. Paikallisena yhteistyönä aloimme 1990-luvulla järjestää Sirkka-Liisan Häyrysen kanssa tuntiopettajille täydennyskoulutusta niistä teemoista, jotka mielestämme olivat erityisen tärkeitä tuntiopettajan työssä. Pidimme lyhyitä, noin yhden koulutuspäivän mittaisia kursseja muun muassa siitä, miten saada heterogeenisen opiskelijaryhmän voimavaraksi, miten ottaa huomioon uudet opiskelijat niin sanotussa vanhassa ryhmässä, miten tehdä tuntiopettajien välistä yhteistyötä ja miten tuntiopettajana saisi ymmärryksen opistojen toimintatavoista ja tuntuman osallisuuteen.
Opistojen toimintatavat erosivat keskenään melko paljon, mutta itse opetustyö yhdisti muutoin erilaisissa toimintaympäristöissä toimivia opettajia. Kursseille tuli opettajia eri puolilta Pirkanmaata. Tampereen työväenopisto oli keskeinen tuntiopettajakoulutuksen tarjoaja sen jälkeen, kun Pirkanmaan opistopiiri oli lakkautettu. Myös Ahjolan kansalaisopisto oli aktiivinen.
2000-luvun alussa työväenopisto oli mukana valtakunnallisessa Vapaan sivistystyön osaaminen ja pätevyys -hankkeessa (VSOP). Olin siirtynyt Tampereen työväenopiston apulaisrehtoriksi vuonna 1999, mikä mahdollisti osallistumiseni erilaisiin työväenopiston kehittämishankkeisiin.
VSOP-hankkeen tavoitteina oli tarjota mahdollisuus opistojen kehittämiseen ja opettajien täydennyskoulutukseen. Hanke koulutti myös opistojen henkilökuntaa uudenlaiseen markkinointiin ja tutustutti opistojen väkeä alan tutkimukseen. Työväenopisto oli mukana myös kehittämässä verkko-opetusta, mistä syntyi useita monimuoto- ja verkko-opetuskursseja, muun muassa kansalaisen lakitiedosta ja sukututkimuksesta.
Oma lukunsa oli henkilökunnan perehdyttäminen laajenevaan opetuksen digitalisaatioon. Opisto oli saanut niin sanotut omat atk-luokat koneineen Sampolaan. Atk-opetusta järjestettiin paljon myös peruskoulujen tiloissa. Koko ajan opettajilta edellytettiin enemmän atk-valmiuksia, vaikka digitalisaation suuri muutos mobiililaitteisiin oli vasta tulossa. Opisto tekikin ehdotuksen kaupungin investointiohjelmaan henkilökunnan kouluttamismäärärahasta. Koskaan aikaisemmin ei ollut ilmeisesti haettu henkilöstön osaamiseen investointirahaa, ainoastaan laitteisiin. Anomus meni läpi sillä perustelulla, että laitteet yksin eivät tee mitään, vaan tarvitaan osaavaa henkilöstöä laitteiden käyttäjiksi. Opisto järjesti kymmeniä atk-kursseja kaikille opettajille eri teemoilla.
Vuonna 2006 siirryin Helsingin työväenopiston johtavaksi rehtoriksi, ja Tampereen opiston työ ja ihana yhteisö jäivät muistoihini. Sen tiedän, että työväenopisto järjestää edelleen henkilöstökoulutusta, johon myös tuntiopettajat ovat tervetulleita. Kun tuntiopettaja osallistuu henkilöstökoulutuksiin tai opiskelijana muiden kursseille, voi hän saada uusia taitoja ja oppia lisää seuraamalla toisen opettajan opetusta 'sillä silmällä'. Hyötynä on vielä lisäksi se, että opettajat oppivat tuntemaan toisiaan, mikä vahvistaa tuntua työyhteisöstä.
Jätä kommentti