Palkittu lastenhoitaja Jyrki Kiviniemi kannustaa jarruttamaan

Tampereen kaupunki palkitsi Jyrki Kiviniemen merkittävästä työstään tamperelaisten lasten ja nuorten hyväksi Hyvä haltija -kunniamaininnalla 22.11.2023. Tammelan koulun esiopetuksen lastenhoitaja Kiviniemi on tehnyt 25 vuotta töitä lasten parissa.
Henkilö seisoo seinälle kiinnitettyjen lasten askartelujen vieressä. Niiden yläpuolella on aakkoskirjaimia.
Kaupunki palkitsee vuosittain tamperelaisia, jotka ovat erityisen ansiokkaasti toimineet muiden hyväksi. Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Jyrki Kiviniemi on yksi tämän vuoden palkituista.

– Työssäni minua on luotsannut eteenpäin lapsista kumpuava vilpittömyys, uteliaisuus, luovuus ja halu oppia uutta. Kaikki ne päivittäiset onnistumiset, ilon ja toisinaan myös surun hetket, joista olemme aina päässeet eteenpäin yhdessä. Jokaisen työpäivän ainutkertaisuuden ansiosta urani kasvatusalalla on jatkunut näin pitkään.

Muuttuva maailmantilanne, lisääntyneet sosiaaliset ongelmat, kiire, levottomuus ja kasvava työtaakka ovat Kivinimen mukaan nykyisen työelämän haasteita. Sekä lasten että aikuisten jaksaminen tuntuu entistä raskaammalta.

– Toivoisin kovasti, että arjen hektisyyteen kiinnitettäisiin entistä enemmän huomiota. Jossain kohtaa olisi syytä jarruttaa. Oppimisympäristö ei saisi olla levoton kahdeksaa tuntia päivässä.

”Kiviniemen ansiosta lapsemme eskarivuosi oli käänteentekevä”

Jyrki Kiviniemi on tehnyt lähes koko pitkän työuransa esiopetuksen parissa. Hän aloitti vuonna 1998 Pohjolan päiväkodissa, josta siirtyi 2011 Aaltosenkadun esiopetukseen. Vuodesta 2016 hän on työskennellyt Tammelan koulun esiopetusryhmässä.

– Olen kokenut työni lasten parissa haastavana ja merkityksellisenä. Turvallinen ja lasten yksilölliset tarpeet huomioiva oppimisympäristö on ollut työurani peruspilari. Pidän tärkeänä, että saan olla mukana niin monen lapsen elämässä.

”Kiviniemen ansiosta lapsemme eskarivuosi oli käänteentekevä. Yhä edelleen jopa koulun kuudesluokkalaiset käyvät häntä tervehtimässä. Hänet on luotu ammattiinsa ja hänelle lapset ovat selvästi kaikkein tärkeintä”, Kiviniemen palkitsemisen ehdotuksessa todetaan.  

Kiviniemi kertookin, että tapaa usein entisiä eskarilaisiaan. Nämä kohtaamiset ovat täynnä iloa ja mukavia yhteisiä muistoja.

Toimiva työyhteisö on lapsen turvallisen oppimisympäristön perusta

Jyrki Kiviniemi pitää itseään asiakaspalveluhenkisenä.

– Käyn päivittäistä vuoropuhelua lasten lisäksi myös heidän huoltajiensa ja eri yhteistyötahojen kanssa. Heiltä saatu palaute on työni arviointimittari. Yhteisiin tavoitteisiin pääseminen palkitsee aina.

Kiviniemi luonnehtii itseään lapsenmieliseksi ja luovaksi. Hänellä on myös hyvä huumorintaju, hän heittäytyy eri tilanteisiin sekä huomaa ja huomioi jokaisen lapsen yksilölliset tarpeet.
 

Lastenhoitaja on esikoulun käytävällä ja soittaa kitaraa. Vieressä on lasten vaatenaulakot.
– Musikaalisuus, kyky kertoa ja kirjoittaa tarinoita sekä hyvä psykologinen silmä ovat vahvuuksiani, ja ne ovat muokanneet persoonaani työvälineenä. Olen edelleen rento, aito ja avoin, kuten nuorempanakin, Kiviniemi kertoo.

– Naisvaltaisella alalla työskentely ei ole koskaan ollut minulle mitenkään erityinen asia. Hyvä työyhteisö koostuu osaavista tekijöistä, joille kaikille kasvatustyön tavoitteellisuus on pääasia. Olen saanut työskennellä yhteisöissä, joissa jokaisen työpanosta on arvostettu. Toimiva työyhteisö on lapsen turvallisen oppimisympäristön perusta.

Ristiriitatilanteissa Kiviniemi pyrkii käyttäytymään rauhallisesti ja sovittelevasti sekä ratkaisukeskeisesti lapsille esimerkkiä näyttäen.

– Uskon vahvasti tulevaisuuden kasvattajiin, opettajiin, lastenhoitajiin, ohjaajiin, avustajiin ja kaikkiin yhteistyötahoihin. Heidän kaikkien panoksensa suomalaisessa varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa on ollut maailman parasta. Uskon, että näin tulee olemaan myös tulevaisuudessa.

Lisätietoja

Jaana Ylänen
Hyvinvointikoordinaattori
Puhelin:
040 800 7874
Tiia Heinäsuo
Erityisasiantuntija
Puhelin:
050 411 2434
Teksti: Tuuli Oinonen
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa