Lähde tekemään luontotekoja! Info kaupungin avustuksista 28.11.

Yhdistys, kaveriporukka, taloyhtiö, järjestö, urheilujoukkue tai yksittäinen asukas – tämä on kaikille. Tampereen kaupungin ympäristönsuojelutyön avustukset ovat haettavissa 15.12. asti. Tule ideoimaan luontotekoja 28.11. Vuorekseen glögin äärelle. Myös etäosallistumismahdollisuus.

Oletko kiinnostunut järjestämään yhteisöllistä toimintaa, joka samalla tukee luonnon hyvinvointia? Haluatko tehdä lähiluontoa, sen eläimiä ja kasveja tutuksi esimerkiksi retkien tai koulutusten muodossa? Haaveiletko tempauksesta tai tapahtumasta, jossa laitetaan saappaat jalkaan ja lähdetään tekemään käytännön luontotekoja?

Oli mielessä sitten kaupunkivihreän lisääminen, siementenkeruu, pönttötalkoot tai ei vielä yhtään mitään, tule kysymään mahdollisuuksista ja inspiroitumaan esimerkeistä. Samalla on mahdollisuus kysyä muistakin kaupungin avustuksista. Kuulemme myös ennakkotietoa keväällä avautuvasta uudesta avustuskokeilusta, jolla on tarkoitus tukea yhteisöllistä, kaikille avointa toimintaa asuinalueilla. 

Info kestää noin tunnin, jonka jälkeen on aikaa yhdessä ideoinnille ja keskustelulle.

Lapset ovat tervetulleita, tarjolla luontoaiheisia värityskuvia ja tehtäviä.

Aika ja paikka: tiistaina 28.11. klo 16.30–18.00 Vuoreksen monitoimitilassa (Vuoreksen puistokatu 94) 

Kenelle: Kaikille avustusten hakemisesta kiinnostuneille. Avustuksia voivat hakea niin yhdistykset, yksityishenkilöt kuin esimerkiksi taloyhtiötkin.

Ohjelma:

  • glögi- ja piparitarjoilu
  • Ympäristönsuojelutyön avustuksen hakeminen, Teija Ahonen
  • Uusi avustuskokeilu ja yleistä infoa kaupungin avustuksista, Venla Moisala

Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Etäosallistumismahdollisuus Teamsin välityksellä, etäosallistujan linkki uutisen lopussa.

Tilaisuuden järjestää Tampereen kaupungin Hiilineutraaleja tekoja -kehitysohjelma. Vuores on yksi ohjelmassa mukana olevista asuinalueista. 

Hiilineutraaleja tekoja -kehitysohjelma edistää asukkaiden ja yritysten oikeudenmukaista siirtymää kohti kestävää tulevaisuutta. Tavoitteena on liikkumisen ja kulutuksen päästöjen merkittävä vähentäminen sekä kiertotalouden ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Hiilineutraaleja tekoja -kehitysohjelma toimii vuosina 2022–2025.

Lisätietoja

Mimmi Virtanen
Infotilaisuus ja siihen liittyvät asiat Suunnittelija
Teija Ahonen
Ympäristönsuojelutyön avustukset Ympäristösuunnittelija
Teksti: Mimmi Virtanen
Kuvat: Henrietta Soininen
Jaa sosiaalisessa mediassa