Kiperät talvikelit kiusaavat kevään odottajia

Tampereelle on ennustettu alkuviikoksi talvisia olosuhteita. Uutta lunta voi tulla jopa 20 cm, mikä hankaloittaa liikennöintiä ja liikkumista. Pyryllä työ- ja muihin matkoihin kannattaa varata aikaa tai jäädä etätöihin.

Tampereen Infra tekee lumen ja liukkauden selättämiseksi pitkää työvuoroa. Auraamassa ja liukkautta on torjumassa niin omaa kuin urakoitsijoiden kalustoa. Keväistä sepelin keruuta kaduilta ei vielä päästä tekemään hetkeen, jos kelit jatkuvat talvisina.
 
Kadut aurataan sekä normaalioloissa että kovalla lumipyryllä tärkeysjärjestyksessä kunnossapitoluokan mukaan. Ensin aurataan pääväylät sekä pelastuslaitoksen ja joukkoliikenteen käyttämät reitit, sitten paikalliset kokoojakadut ja viimeiseksi pienemmät kadut kuten asuntokadut. Jalankulku- ja pyöräteistä huolletaan ensiksi pyöräilyn seudulliset pääreitit ja keskeiset työmatkareitit. 
 
Tampereen Infra Oy vastaa kaupungille kuuluvien kunnossapitotöiden toteuttamisesta yhdessä urakoitsijoidensa kanssa.

Jalkakäytävien talvikunnossapito kuuluu pääsääntöisesti kiinteistön haltijoille eli käytännössä huoltoyrityksille tai omakotitalojen asukkaille. He huoltavat tonttinsa kohdalla olevan jalkakäytävän.

Tampereen palvelupiste

Osoite:
Frenckellinaukio 2 B 33100 Tampere
Puhelin:
041 7308168 (puhelin, pvm/mpm) Asiakaspalvelu
Maanantai: 09:00-16:00
Tiistai: 09:00-16:00
Keskiviikko: 09:00-16:00
Torstai: 09:00-16:00
Perjantai: 09:00-16:00

Lisätietoja

Antti Sorvali
Työpäällikkö
Puhelin:
041 731 0940
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa