Hyppää sivuvalikkoon

Tampereen Asemakeskus

Tampereen Asemakeskus jatkaa Kannen alueen kehittämistä. Alueelle on suunnitteilla tuhansia uusia asuntoja sekä toimi- ja liiketiloja työpaikkoineen. Alueen kehittämisen myötä Rautatieaseman saavutettavuus paranee ja liikennevälineestä toiseen vaihtaminen on sujuvaa. Lisäksi syntyy uutta viihtyisää ja vihreää kaupunkitilaa.

Asemakeskuksen alue kaavoitetaan osissa ja toteutetaan vaiheittain. Vaiheistamisella varmistetaan, että asemakaavoituksessa voidaan ottaa huomioon toimintaympäristön, markkinatarpeiden ja kulutuskäyttäytymisen muutokset. Näin alueelle saadaan tuotua toimintoja, joilla on tarvetta ja kysyntää myös tulevaisuudessa. 

Kaavoitus käynnistettiin vuonna 2016 ja vuoden 2018 aikana oli nähtävillä asemakaavan valmisteluaineistoa. Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi Asemakeskuksen yleissuunnitelman joulukuussa 2019. Alueen kaavoittaminen jatkuu edelleen.

Asemakeskus on Tampereen kaupungin, VR-Yhtymän, Väyläviraston ja
Finnpark Oy:n yhteishanke, johon kytkeytyy myös yksityisiä kiinteistöjä sekä niihin kuuluvia kehityshankkeita.

Studio Libeskind jatkaa Kannen alueen parissa

Newyorkilainen Studio Libeskind on valittu uuden viitesuunnitelman laatijaksi. Tampereella Studio Libeskind on tullut tutuksi Nokia Arenan ja sen tornitalojen arkkitehtuurista.

Kannen alueen kehittäminen etenee

Asemakeskuksen ja pohjoiskannen alueille tehdään uusi suunnitelma. Tavoitteena on yhtenäinen kokonaisuus ja kulkureitti Rautatieasemalta Areenalle.

Asemakaavat

Vireillä olevat asemakaavat

Marjut Ahponen
Projektiarkkitehti
Puhelin:
040 689 1326
Mikko Siitonen
Hankekehityspäällikkö
Puhelin:
041 730 3249
Päivitetty 26.2.2024