Kaupinlaaksoon kuuluvan Alasjärven länsipuolen asuinalueen asemakaavan luonnos nähtäville

Alasjärven länsipuolelle, uuteen Kaupinlaakson kaupunginosaan suunnitellaan merkittävää asuinaluetta. Alasjärven länsipuolen asemakaavaluonnos on nähtävillä 26.4.2024 saakka. Nykyään golfkenttänä olevalle alueelle suunnitellaan raitiotien jatkoa Taysin alueelta Linnainmaalle. Kaupinlaakso rakentuu raitiotiereitin ympärille siten, että asuminen on soviteltu alueen luontoarvoihin.
The image shows apartments between forested areas. Illustration of the new area north of Teiskontie road.
Kaupinlaakson aluetta hahmoteltuna havainnekuvaan. Alasjärven länsipuolen alue näkyy Teiskontien pohjoispuolella. Kuva: Arkkitehdit MY

Kaupinlaakson kaupunginosa sijaitsee Kaupin kampuksen ja Linnainmaan välissä, vain noin viiden kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Se muodostuu Alasjärven länsipuolen (nimetään myöhemmin Kaupinlaakson mukaan) ja Kaupinlaakso I:n asemakaava-alueista. Kaikkiaan alueelle on tulossa noin 9 000 ihmiselle uusia asuntoja.

Kehittyvän kaupunginosan asukkaille tulee ainutlaatuiset mahdollisuudet liikuntaan ja luonnon läheisyyteen. Kauppi-Niihaman laajat noin 900 hehtaarin virkistys- ja luontoalueet sekä keskeisiä liikuntapaikkoja on Kaupinlaakson läheisyydessä. Frisbeegolf säilyy   alueella, ja golftoiminnoille suunnitellaan uutta aluetta Nurmiin.

Alasjärven länsipuolen asemakaava-alueen korttelirakenne on sovitettu alueen olemassa oleviin luontoarvoihin sekä maisemallisiin lähtökohtiin. Teiskontien varren sijoittelussa ja muodossa on huomioitu meluntorjunta. Asuinrakennusten kerrosluvut laskevat raitiotiebulevardin pohjoispuolella kohti Kauppi-Niihaman kaupunkimetsäalueita.

Pohjoispuoliset Kauppi-Niihaman virkistys- ja kaupunkimetsäalueet jäävät laajaksi kokonaisuudeksi, ja Alasjärven länsiranta osoitetaan suojavyöhykkeeksi. Raitiotien jatko tuo virkistys- ja liikunta-alueet paremmin saavutettaviksi koko kaupungin alueelta.

Kaupunkia ja kaupunkivihreää

Alasjärven länsipuolen toimintojen ytimen muodostavat kaupunkimainen Kaupinlaakson bulevardin alue sekä laaja kaupunginosapuisto, Kaupinlaakson keskuspuisto. Alueen korttelirakenne palveluineen on suunniteltu niin, että asunnot sijaitsevat lyhyen kävelymatkan etäisyydellä ratikkapysäkeistä.

Kilometrin pituisella raitiotiekadulla tavoitellaan vaihtelevaa, värikästä mutta suojaista ilmettä. Katutason elävyys mahdollistetaan runsaalla kivijalkaliiketilan määrällä. Alueelle on osoitettu tontit kahdelle päivittäistavarakaupalle. Iso koulu ja päiväkoti sijaitsevat keskeisellä sijainnilla ratikkapysäkin ja kaupan vieressä sekä keskuspuiston äärellä.

Asuinkortteleissa tavoitellaan monimuotoista, kaupunkimaista asumista. Raitiotiekadun varrella sijaitsee tiiviimpiä ja korkeampia kerrostalokortteleita, pohjoisempana matalampaa asuinrakentamista sekä pientaloalueita keskuspuiston äärellä. Asuinrakennusten kerrosluvut vaihtelevat alueella kahden ja kahdentoista välillä.  

Suunniteltu liikenneympäristö tukee joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä. Alueelle on suunniteltu seitsemän vaihtelevan kokoista pysäköintitaloa sekä maantasopysäköintiä pihapiirien väleihin. Tiivis nauhamainen korttelirakenne raitiotiekadun varrelle mahdollistaa ratikkapysäkkien edellyttämän asukasmäärän. Uusia asukkaita on arvioitu tulevan Alasjärven länsipuolelle yhteensä noin 6 200.

Kaupunginosa- ja sadevesipuisto

Kaupinlaakson kaupunginosan erityisenä vetovoima- ja identiteettitekijänä on laaja Kaupinlaakson keskuspuisto ja siihen sisältyvä sadevesipuisto, jotka muodostavat alueen keskelle useita toimintoja kattavan ja asuinalueelle yhteisöllisyyttä luovan kaupunkivihreän alueen.

Sadevesipuiston runsailla vesiaiheilla voidaan lisäksi tasata alueen lämpötilavaihteluita ja ehkäistä lämpösaarekeilmiötä. Puistoon tulee myös hyvät viher- ja vesiyhteydet turvaamaan luonnon monimuotoisuutta ja eläinten luontaista liikkumista alueelta toiselle.

Kaupinlaakson yleisilmeestä tehdään vehreä ja esimerkiksi alueen läpi kulkevalle bulevardille istutetaan runsaasti puita.

Tukea ilmastotavoitteille

Suunniteltu liikenneympäristö tukeutuu raitiotiehen, kävelyyn ja pyöräilyyn, mikä edistää Tampereen ilmastotavoitteiden toteutumista. Alueen vaativien maaperäominaisuuksien takia maamassojen hallinnasta ja esirakentamisesta tulee rakentamisvaiheessa hiilidioksidipäästöjä.

Rakenteeltaan tiivis ja laajaan kaupunginosapuistoon tukeutuva korttelirakenne mahdollistaa hyvät lähtökohdat ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen.

Parhaillaan suunnitellaan raitiotielinjaa Pirkkalasta Linnainmaalle nykyisten Sorinaukion ja Taysin alueille ulottuvien linjojen jatkeeksi. Tampereen Ratikan uusien jatkeiden mahdollistamiseksi laaditaan tarvittavien asemakaavojen lisäksi katusuunnitelmia.

Raitiotiekadun luonnoksia

Kaupinlaakson bulevardin katusuunnitelmaluonnokset ovat osa asemakaavan valmisteluaineistoa ja ovat nähtävillä saman aikaisesti asemakaavaluonnoksen kanssa.

Alueen raitiotiekatu eli Kaupinlaakson bulevardi on suunniteltu kulkevan Teiskontien suuntaisena asemakaava-alueen läpi, noin sadan metrin päästä Teiskontien (valtatie 12) pohjoispuolella.

Raitiotiepysäkki on suunniteltu Alasjärven länsipuolelle asemakaavoitettavan uuden asuinalueen keskelle. Alueella katuliittymät ovat liikennevalo-ohjattuja ja raitiotiekatu kytkeytyy Teiskontielle nykyisten Jaakonmäenkadun ja Irjalankadun kohdille sijoittuvien liittymien kautta. Teiskontien ali on suunniteltu kaksi uutta kevyen liikenteen yhteyttä.

Alasjärven länsipuolen asemakaavaluonnosta (kaavanumero 8931) ja Kaupinlaakson bulevardin katusuunnitelmaluonnosta raitiotiesuunnitelmineen esitellään yleisötilaisuudessa 17.4.2024 17–19 Kaupin kampuksen Arvo-rakennuksessa.

Alasjärven länsipuolen suunnitelmista voi jättää mielipiteitä nähtävillä olon aikana 5.4. – 26.4.2024 kaupungin kirjaamon kautta.

Alueeseen ja raitiotien jatkoon liittyvät Kaupinlaakso I (aiemmin Medi-Park) sekä Linnainmaan raitiotievarikon korttelin kaavaehdotukset ovat myös nähtävillä, pidemmälle edenneinä kaavatöinä eli asemakaavaehdotuksina. Nähtävillä on myös raitiotiehen liittyviä katusuunnitelmaehdotuksia.

Lisätietoja

Markku Kaila
Asemakaavoitus, Alasjärven länsipuoli (seuraavan kerran paikalla 15.4.2024) Projektiarkkitehti
Puhelin:
040 806 3018
Katarina Surakka
Kaupinlaakson kokonaisuus, idän asemakaavoitus Projektiarkkitehti
Puhelin:
040 806 3935
Mervi Huhtelin
Kaupinlaakson kokonaisuus Hankekehityspäällikkö
Puhelin:
040 354 0560
Susanna Virjo
Asemakaavoitus, Alasjärven länsipuoli Projektiarkkitehti
Puhelin:
041 730 6093
Teksti: Anna-Leea Hyry
Jaa sosiaalisessa mediassa