Käyttäjien mielestä Tampere.fi-sivusto on hyödyllinen ja monipuolinen

Tuoreen käyttäjäkyselyn mukaan Tampereen kaupungin verkkosivuilta etsitään erityisesti ajankohtaisasioita sekä vapaa-aikaan, liikuntaan ja kirjastoon liittyvää tietoa. Suurin osa kyselyyn vastanneista kertoi löytäneensä etsimänsä tiedon.

Tampereen kaupungin Tampere.fi-verkkosivuilla toteutettiin sivujen käyttäjille kysely 10.11. - 4.12.2023. Kyselyyn oli mahdollista vastata sivuilla näkyneen ponnahdusikkunan kautta sivustolla vieraillessa tai suoraan linkistä kyselyyn menemällä. Kyselylomake oli saatavilla sekä suomen- että englanninkielisenä täytettäväksi. Kyselyyn otti osaa 1 183 vastaajaa, joista 56 englanniksi.

Kaikkien vastausten perusteella Tampere.fi-sivuilta oli tultu eniten hakemaan ajankohtaisasiaa (30 %), vapaa-aikaan ja harrastuksiin sekä liikuntaan liittyvää tietoa (26 %), kirjastoon liittyvää tietoa (20 %), tapahtumakalenteria (20 %), liikennetietoja (19 %) sekä kulttuuriin liittyvää tietoa (18 %).

Vastaajista 72 % oli löytänyt hakemansa tiedon. Vastaajista 9 % ei ollut löytänyt hakemaansa tietoa. 19 % vastaajista ilmoitti, ettei ollut hakemassa sivuilta mitään erityistä.

Käyttökokemuksia ja muuta palautetta sivujen kehittämisen tueksi

Kyselyssä mitattiin tyytyväisyyttä Tampere.fi-sivuihin sivustoa eri näkökulmista tarkastelevilla kysymyksillä. Kysymyksien vastauksista muodostui sivuston käyttäjätyytyväisyysindeksi, ja se oli 3,63 asteikolla 1-5 arvioiden.

Vastaajat olivat verkkosivustosta eniten sitä mieltä, että sivusto on hyödyllinen, että sivut toimivat ongelmitta ja että sivustolla on monipuolinen tarjonta. Vähiten tyytyväisyyspisteitä sivusto sai erottumisesta edukseen, tiedon löytymisestä ja selkeydestä. Kaikkien arvioitujen ominaisuuksien pisteet olivat yli 3 asteikolla 1-5.

Vastaajien sivustolle antama kouluarvosana asteikolla 4-10 oli 7,86. Vuoden 2022 kyselyssä annettu sivuston arvosana oli 7,51.

Kyselyssä oli mahdollista antaa kaupungille vapaata palautetta sekä kehitysehdotuksia sivustosta. Kehittämistä toivottiin muun muassa sivujen selkeyteen, käyttäjälähtöisyyteen ja tiedon löydettävyyteen. Osa kyselyyn vastanneiden antamista vapaista palautteista koski muita kuin Tampere.fi-sivuja. Tampere.fi-sivujen kehittämisessä huomioidaan saatu palaute.

Palautteiden perusteella Tampereen kaupungin sivustolta etsitään jonkin verran myös terveyspalveluihin liittyviä tietoja. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyi vuoden 2023 alusta Pirkanmaan hyvinvointialueelle eikä Tampere.fi:ssä enää siksi sotepalveluista ole tietoa. Sosiaali- ja terveyspalveluista saa tietoa hyvinvointialueen Pirha.fi-sivuilta. Tampere.fi:stä ohjataan hyvinvointialueen sivuille muun muassa sivulta Hyvinvointia ja tukea arkeen.

Suurin osa vastaajista tamperelaisia

Käyttäjäkyselyyn vastanneista 84 % oli Tampereen kaupungin asukkaita ja 16 % ulkopaikkakuntalaisia. Vastaajien ikäryhmistä suurimmat olivat järjestyksessä 55-64-vuotiaat (22 %), 65-74-vuotiaat (20 %), 45-54-vuotiaat (19 %), 35-44-vuotiaat (16 %), 25-34-vuotiaat (11 %) sekä 15-24-vuotiaat (6 %).

Asemaltaan tai ammatiltaan vastaajat olivat useimmiten eläkeläisiä (29 %), työntekijöitä (19 %), ylempiä toimihenkilöitä (11 %), toimihenkilöitä (11 %), opiskelijoita (9 %), työttömiä (8 %) ja yrittäjiä (4 %).

Vastanneista 30 % oli tullut sivuille ulkoisen hakupalvelun kautta, ja 25 % vanhasta muistista eli jollakin suoralla osoitteella. Vastaajista 15 % tuli sosiaalisen median kautta ja 7 % toisella sivulla sijaitsevan linkin kautta. Vastaajista 5 %:lla sivu oli selaimen aloitussivuna ja 5 % tuli sivuille mainoksen tai ilmoituksen perusteella.

Kaikista vastaajista 35 % kertoi käyvänsä Tampereen kaupungin verkkosivuilla satunnaisesti, 30 % viikoittain, 24 % kuukausittain, 8 % päivittäin ja 3 % oli sivustolla ensimmäistä kertaa.

Suomen kielellä ja englannin kielellä saaduissa vastauksissa joitain eroavaisuuksia

Englanninkieliseen kyselyyn vastasi 56 käyttäjää. Eniten englanniksi vastattiin ikäryhmästä 25-34-vuotiaat (36 %) ja ammatiltaan tai asemaltaan suurin osa oli opiskelijoita (38 %).

Englannin kielellä vastanneet tulivat Tampere.fi-sivuille useimmiten ulkoisen hakupalvelun kautta (40 %), vanhasta muistista suoralla osoitteella saapuminen oli tässä vastaajaryhmässä vähäisempää (16 %) kuin suomen kielellä vastanneilla.

Englanninkielisissä vastauksissa painottuivat suomenkielisiin vastauksiin verraten enemmän tiedon etsiminen koulutuksesta, kulttuurista, varhaiskasvatuksesta, yleisestä kaupunkitiedosta, työnhakijoille suunnatuista palveluista ja avoimista työpaikoista. Suomenkielisissä vastauksissa taas haettiin englanninkielisiin vastauksiin verraten enemmän tietoa liikenteestä ja ikäihmisten palveluista. Englannin kielellä vastanneista 76 % kertoi löytäneensä etsimänsä tiedon.

Englannin kielellä vastanneet olivat suomen kielellä vastanneita tyytyväisempiä sivustoon: Käyttäjätyytyväisyysindeksi asteikolla 1-5 oli englanniksi vastanneilla 4.0. Kouluarvosanaksi asteikolla 4 - 10 he antoivat 8.1.

Tampere.fi-verkkosivuista tehdään käyttäjätutkimus vuosittain. Tämänvuotisen tutkimuksen toteutti Online-tutkimus Oy. Osallistuneiden oli halutessaan mahdollisuus osallistua elokuvalippujen arvontaan. Arvonnassa voittaneille on viestitty voitosta henkilökohtaisesti.

Tampere.fi:n käyttötilastoja

Vuoden 2023 lähimmän täyden puolen vuoden ajalla (kesäkuu - marraskuu 2023)

  • sivustolla on ollut 2,5 miljoonaa käyntiä ja 5,8 miljoonaa sivukatselua
  • käynneistä 65 % on tullut ulkoisen hakukoneen kautta
  • käynneistä 68 %:ssa on käytetty älypuhelinta.
Teksti: Satu Aalto
Jaa sosiaalisessa mediassa